Suomi liittyi Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehityspankin Accelerator-ilmastorahastoon

Suomi on liittynyt vuodesta 2022 alkaen Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehityspankin IDB:n ilmastorahastoon. ACL-rahasto, koko nimeltään NDC Pipeline Accelerator Multi-Donor Trust Fund, on yksi IDB:n pääasiallisista ilmastorahoitusinstrumenteista. Suomen panos on viisi miljoonaa euroa.

Karibian ja Keski-Amerikan valtiot ovat erityisen alttiita ilmastonmuutokselle ja sen mukanaan tuomille luonnon ääri-ilmiöille. Alueella on myös toistuvasti tuhoisia maanjäristyksiä. Äärimmäisten sääilmiöiden seuraukset voivat Karibian pienillä saarilla helposti lamauttaa koko talouden pohjan ja aiheuttaa toistuvaa jälleenrakennusta. Keski-Amerikassa tärkeä maatalouselinkeino kärsii yhtäältä kuivuudesta ja toisaalta hurrikaanituhoista tulvineen. Lisäksi koronapandemia on heikentänyt maiden kestävyyttä ja taloutta entisestään.

“Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehityspankki on suurin ilmastorahoitustoimija alueella ja Suomi pyrkii panoksellaan auttamaan erityisesti haavoittuvia maita sopeutumaan ja hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Viemme alueelle myös suomalaisia ratkaisuja, esimerkiksi meteorologian osaamisemme on maailman huippuluokkaa”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Rahasto tukee alueen maiden omia kansallisia ilmastositoumuksia ja auttaa suunnittelemaan investointeja infrastruktuuriin, maatalouteen ja maankäytön hallintaan. Tavoitteita ei voida saavuttaa yksin julkisella rahalla, joten ACL tukee sekä julkisen että yksityisen sektorin investointeja. Vivuttamisesta on saatu hyviä kokemuksia, kun yhdellä rahaston hankkeisiin sijoitetulla dollarilla on saatu 74 dollaria yksityiseltä ja julkiselta sektorilta.

ACL-rahaston avulla laitettiin esimerkiksi Chilessä liikkeelle ensimmäiset Latinalaisen Amerikan ja Karibian vihreät velkakirjat, yhteensä yli 12 miljardin dollarin arvosta.

Kaiken kaikkiaan ACL-hankkeita on käynnissä yli 20 maassa, esimerkkeinä Bahaman sähköverkon parantaminen, kolumbialaisen Medellinin kaupungin julkisen liikenteen sähköistäminen sekä Perun biotalouden kehittäminen. Hyviä käytänteitä on tarkoitus skaalata muissa maissa, varsinkin köyhimmissä, joilla ei tässä vaiheessa ole edellytyksiä toimia edelläkävijöinä.

Rahaston profiili on vahvasti pohjoismainen. ACL-rahasto perustettiin 2017 Pohjoismaiden kehitysrahaston NDF:n aloitteesta. Muita rahoittajia ovat mm. Ruotsi, Itävalta ja Hollanti. Suomi on vuodesta 2022 rahaston toiseksi suurin rahoittaja NDF:n jälkeen.

 

Lisätietoja:

Tiina Nikkinen, lähetystöneuvos, Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikkö, puh. +358 295 350 183

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.