Suomi ja Venäjä sopivat Kuusamon muuttamisesta kansainväliseksi rajanylityspaikaksi

Suomi ja Venäjä tekivät maanantaina 19.11.2001 periaatesopimuksen Kuusamo-Suoperä-rajanylityspaikan muuttamisesta kansainväliseksi ylityspaikaksi. Nykyään tämä rajanylityspaikka toimii niin sanottuna tilapäisenä (yksinkertaistettuna) ylityspaikkana, jota ainoastaan Suomen ja Venäjän kansalaiset voivat käyttää erityisedellytyksin.

Periaatesopimus on vasta ensi askel. Rajanylityspaikan konkreettinen avaaminen kansainväliselle liikenteelle edellyttää rajanylityspaikoista tehdyn sopimuksen mukaan, että rajanylityspaikka on ensin asianmukaisesti varustettu. Suomen puolella valmiudet ovat jo olemassa. Euroopan unioni myönsi lokakuussa Venäjälle kuusi miljoonaa euroa Suoperän raja-aseman rakentamiseen. Tämä vienee arvioiden mukaan noin 2-3 vuotta. Sopimuksen mukaan konkreettisesta avaamisajankohdasta ja aukioloajoista sopivat rajavaltuutetut sovittuaan asiasta maidensa viranomaisten kanssa.

Sopimus tehtiin vaihtamalla nootteja Moskovassa. Moskovan-suurlähetystön nootissa, johon tasavallan presidentti antoi valtuudet 9. marraskuuta, ilmoitettiin Venäjän osapuolelle, että Suomen puolella ennen Kortesalmi-nimellä tunnettu rajanylityspaikka on vastaisuudessa nimeltään Kuusamon rajanylityspaikka.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Katri Silfverberg/ulkoasiainministeriö, puh. 09 - 1341 6408, ja osastopäällikkö, kenraalimajuri Matti Sandqvist/rajavartiolaitoksen esikunta, puh. 020-410 6540





EU