Suomalaiset ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseen uusimman This is FINLAND Magazinen aiheina

This is FINLAND Magazine 2020-2021 on ilmestynyt. Tämän vuoden numerossa painotetaan Suomen vahvuuksia erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

This is FINLAND -lehdessä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) haluamme tarjota vilkaisuja suomalaiseen yhteiskuntaan, tapaamme ajatella ja hakea ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Tämän vuoden numerossa haluamme erityisesti esitellä suomalaista kestävän kehityksen ja kiertotalouden osaamista sekä näkökulmia –  aina arkielämän ympäristövalinnoista suomalaisyritysten pioneerirooliin kestävän kehityksen alalla”, sanoo ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras. ”Minua ilahduttaa myös, että suomalaiset eturivin kansainväliset nimet, kuten Lauri Porra ja Dalia Stasevska, haluavat jakaa lehdessä oman tarinansa. Ihmisten kautta tarinamme tulee lähemmäksi ja toivottavasti herättävät kiinnostuksen meille tärkeisiin aiheisiin.”

Erityisesti nuoret suomalaiset ovat aktiivisia ilmastonmuutostyössä ja toimivat mielipidevaikuttajina. Ilmastoaktivisti Atte Ahokas liputtaa Suomen edelläkävijyyttä ja on sitä mieltä, että Suomi voisi ottaa johtavan roolin ilmastonmuutostyössä: ”Hallituksella on kunnianhimoinen agenda tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja Suomesta nousee alalle lupaavia yrityksiä”, Ahokas kirjoittaa kolumnissaan.

Lehti esittelee suomalaisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kertoo, millaisia innovaatioita meillä on esimerkiksi merien muovisaasteongelmaan: Sulapac on kehittänyt mikromuovittoman ja biologisesti hajoavan vastineen muoville; Woodly kehittää puupohjaista muovimaista pakkausmateriaalia ja Durat käyttää omissa tuotteissaan kierrätysmuovia raaka-aineena, vain muutamia mainitaksemme.

Ilmastoteemalla jatkaa näyttelijä ja vapaiden jokien puolestapuhuja Jasper Pääkkönen, joka kertoo haastattelussa haluavansa itse elää niin, että suomalainen puhdas luonto ja terveet kalaisat joet jäisivät elämään myös hänen jälkeensä.

Suomessa on suotuisa toimintaympäristö myös terveysteknologialle. Harvardin yliopiston genetiikan professori ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) johtaja Mark Daly asettui Suomeen juuri tämän vuoksi. Hän kehuu avoimesti, miten Suomi on täydellinen paikka geeniteknologian tutkimukselle: ”Kansallinen terveydenhoitojärjestelmämme on kerännyt valtavan määrän tietoa, joka on myös avoin tutkijoille. Tällaista tutkimusnäkökulmaa ei ole muualla.”

Kansainväliselle lukijakunnalle suunnattu englanninkielinen julkaisu tarjoaa inspiroivia näkökulmia suomalaiseen osaamiseen, innovaatioihin ja elämäntapaan osana Suomen maakuvatyötä. Lehti on jaossa globaalisti toimitusneuvoston jakelukanavia hyödyntäen ja se julkaistaan maaliskuun alussa myös saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, kiinaksi ja venäjäksi.

This is FINLAND Magazinea julkaisevat ulkoministeriö, Business Finland ja Sitra. Lehden tuotannosta vastaa Otavamedia OMA.

Lue This is FINLAND Magazine 2020–2021:

Lisätietoja:
Laura Kamras, maakuvayksikön päällikkö, ulkoministeriö, puh.
+358 295 351 558
Hetta Huittinen, Head of International Media & PR, Business Finland, puh.
+358 400 339 597
Sari Tuori, viestintäpäällikkö, Sitra, puh. +358 294 618 241

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi