Perusoikeudet tulevaisuuden Euroopassa -seminaari


Valtioneuvoston kanslia, oikeuskanslerinvirasto, oikeusministeriö, ulkoasiainministeriö sekä Euroopan komission Suomen edustusto järjestävät kansainvälisen ”Perusoikeudet tulevaisuuden Euroopassa” -seminaarin eduskunnassa 18-19.3.2002. Seminaarin avauspuheenvuoron käyttävät oikeusministeri Johannes Koskinen ja Saksan oikeusministeri Herta Däubler-Gmelin. Seminaarin tarkoituksena on syventää EU:n perusoikeusulottuvuudesta käytävää keskustelua parhaillaan työskentelevän EU:n tulevaisuuskonventin työtä ja vuoden 2004 hallitusten välistä konferenssia silmällä pitäen.

Seminaarissa alustavat EU:n tuomioistuimen julkisasiamies Francis Jacobs, Euroopan neuvoston apulaispääsihteeri Hans-Christian Krüger, sekä Euroopan komission jäsen, EU:ssa oikeus- ja sisäasioista vastaava ja EU:n terrorisminvastaisessa työssä keskeisessä asemassa oleva António Vitorino. Vitorino, joka kuuluu myös EU:n tulevaisuuskonventin puheenjohtajistoon, tapaa Suomen vierailunsa aikana lisäksi muun muassa pääministeri Paavo Lipposen. Seminaarissa esiintyvät lisäksi liikenneministeri Kimmo Sasi, EU:n tulevaisuuskonventin jäsen, kansanedustaja Matti Vanhanen, Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen Gunnar Jansson, Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala, kansanedustaja Paula Kokkonen, kansanedustaja, Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäsen Göran Magnusson (Ruotsi) sekä suurlähettiläs Aurelio Perez Giralda (Espanja). Pääministeri Paavo Lipponen pitää seminaarin päätöspuheenvuoron.

Seminaarin aihe liittyy EU:n tulevaisuuskonventin työhön. Laekenin Eurooppa -neuvoston päätelmissä kehotetaan uudistuneen unionin haasteisiin ja uudistuksiin liittyen pohtimaan, tulisiko luonteeltaan alunperin poliittisena julistuksena hyväksytty EU:n perusoikeuskirja sisällyttää unionin uuteen perussopimukseen ja tulisiko Euroopan unionin liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

EU:n perusoikeuskirjaan on ensimmäistä kertaa EU:n historiassa koottu keskeisiä kansalaisoikeuksia sekä poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia, jotka perustuvat muun muassa Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen ja jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen. Perusoikeuskirjan sisällyttäminen perussopimukseen ja Suomen hallituksen ajama EU:n liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen vahvistaisivat ihmisoikeusulottuvuutta EU:ssa. Lisäksi liittyminen toisi unionin toimielimet jäsenvaltioiden kanssa saman ihmisoikeuksia koskevan kansainvälisen valvontamenettelyn piiriin.

Seminaariin on kutsuttu mm. EU:n jäsenvaltioiden ja hakijavaltioiden oikeusministerit tai heidän edustajansa, EU:n toimielinten, Euroopan neuvoston ja mm. tiede- ja yliopistomaailman ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Seminaariin osallistuu noin 120 henkeä.

Seminaarista antavat lisätietoja oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvos Jaana Jääskeläinen, puh 18257747 ja neuvotteleva virkamies Tiina Kangas, puh. 18257566










EU