Ministeri Satu Hassi Intiaan, Nepaliin ja Vietnamiin

Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi matkustaa viralliselle työvierailulle Intiaan, Nepaliin ja Vietnamiin. Matka alkaa 27. elokuuta Intian Mumbaista. Intiaan ja Vietnamiin ministeriä seuraa ympäristöteknologian alan liikemiesvaltuuskunta. Matkalle osallistuu myös kansalaisyhteiskunnan edustajia.

Intiassa ministeri Hassi puhuu maan ympäristö- ja
energiaministerien kanssa Kioton ilmastosopimuksen voimaan
saattamisesta sekä mahdollisesta yhteistyöstä uusiutuvien
energialähteiden edistämiseksi. Tuulivoiman hyödyntäjänä Intia on
viidennellä sijalla maailmassa, ja uusiutuvien energialähteiden
käyttö on luonut maahan uutta teollisuutta. Suomella puolestaan
on osaamista biomassan energiakäytössä.
Mumbaissa ja New Delhissä ministeri osallistuu Finpron ja
paikallisten kauppakamarien järjestämiin seminaareihin, joissa
esitellään suomalaista ympäristöteknologiaa.
Matkan kansalaisjärjestötapaamisten aiheita ovat globalisaation
haittavaikutusten lieventäminen sekä etelän ja pohjoisen
keskusteluyhteyden parantaminen.

Katmandussa Hassi tapaa Nepalin uuden pääministerin sekä
valtiovarain- ja ympäristöministerit. Maaseutukäynnillä hän
tutustuu Suomen ja Nepalin yhteiseen vesihuoltohankkeeseen.
Nepal kuuluu Suomen pitkäaikaisiin yhteistyömaihin; Suomen
kahdenvälinen apu Nepalille on lähes 30 miljoonaa markkaa
vuodessa. Apu keskittyy vesihuoltoon, ympäristöyhteistyöhön,
perusopetukseen sekä demokratian ja hyvän hallinnon
edistämiseen.

Vietnamissa ministeri Hassi keskustelee maan hallituksen
edustajien kanssa Suomen ja Vietnamin välisen yhteistyön
tulevaisuudesta sekä tutustuu maaseutukehityshankkeisiin Quang
Trin ja Thua Thien Huen provinsseissa.
Suomen kahdenvälinen apu Vietnamille on yli 30 miljoonaa
markkaa vuodessa. Maaseutukehityshankkeiden lisäksi Suomi
tukee varsinkin vesihuoltoa ja demokratiakehitystä.
Pitkäaikainen yhteistyösuhde edistää myös maiden välistä
kauppaa, jonka odotetaan vilkastuvan Vietnamin taloudellisen ja
poliittisen uudistumisen myötä.
Hanoissa Hassi ja liikemiesvaltuuskunnan edustajat osallistuvat
vesi- ja ympäristöalan yhteistyötä koskevaan seminaariin. Lisäksi
ministeri tapaa kansalaisjärjestöjen edustajia.

Ministeri Satu Hassi palaa kotimaahan 8. syyskuuta.

Ministerin neuvonantaja Marko Ulvila on tavoitettavissa Intiasta
30.8. kello 12.30-13.00, puh. 040-709 9775. Lisätietoja matkasta
antavat myös virkamiessihteeri Pasi Hellman 040-511 1652,
pasi.hellman@formin.fi sekä kehitysyhteistyöosaston tiedottaja
Erja-Outi Heino, 09-1341 6209, erja-outi.heino@formin.fi Kehitysyhteistyön verkkojulkaisu(Linkki toiselle web-sivustolle.)










































Nepalin kehitysyhteistyöhankkeet(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Vietnamin kehitysyhteistyöhankkeet(Linkki toiselle web-sivustolle.)