Kriisinhallinta nyt -tapahtuma kokoaa yhteen kotimaisia toimijoita ja tulevaisuuden tekijöitä

100-vuotias ulkoministeriö kumppaneineen järjestää Kriisinhallinta nyt -tapahtuman Kalasataman Teurastamo-tapahtumakeskuksen Kellohallissa 17. toukokuuta 2018 klo 10 -17.30. Tapahtumassa pääsee tutustumaan suomalaisten osallistumiseen kansainvälisten kriisien ratkaisussa ja rauhan rakentamisessa.

Suomi on kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen edelläkävijä. Koordinoimalla ja tekemällä yhteistyötä lisätään kriisinhallintatyön vaikuttavuutta ja edesautetaan kestävää rauhaa. Kriisinhallinta nyt -tapahtumassa valtionhallinto, kansalaisjärjestöt ja yksityinen sektori keskustelevat kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen mahdollisuuksista monipuolisella ja elämyksellisellä tavalla. Järjestäjät ovat tavattavissa myös omilla messuosastoillaan.

Tapahtumassa ovat puhujina muun muassa kansanedustajat Pekka Haavisto (Vihr.), Ilkka Kanerva (Kok.), Aila Paloniemi (Kesk.) ja Jutta Urpilainen (SDP). Tapahtumassa vierailee myös rauhanturvaajia, jotka palvelivat Suomen ensimmäisessä rauhanturvaosallistumisessa 1950-luvulla.

Osallistumalla Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen FINCENTin roolipeliin pääsee eläytymään siihen, millaista olisi työskennellä asiantuntijana kentällä. Teatime Researchin virtuaalitodellisuuskokemusta kokeilemalla voi tutustua, miltä Helsinki näyttäisi ja tuntuisi Syyrian Aleppon kaltaisena konfliktialueena.

Kokeneiden asiantuntijoiden lisäksi ääneen pääsevät myös tulevaisuuden rauhanrakentajat, eikä yllättäviäkään näkökulmia unohdeta – turvallisuutta voi rakentaa myös musiikilla tai virtuaalitodellisuuskokemuksilla.

Maailmanpankki ja Yhdistyneet kansakunnat esittelevät tapahtumassa tuoreen Pathways for Peace -raporttinsa löydöksiä väkivaltaisten konfliktien ennaltaehkäisystä. Laajan turvallisuuden verkosto WISE julkaisee tapahtumassa uuden kirjansa Yhdessä enemmän - Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti, josta osa kirjoittajista on paikalla kertomassa.

Kantar TNS kysyi huhtikuun loppupuolella ulkoministeriön toimeksiannosta tuhannelta suomalaiselta näkemyksiä kriisinhallinnasta. Tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että Suomen tulee olla vakauttamassa kriisejä maailmalla kansainväliseen kriisinhallintaan liittyvistä kustannuksista huolimatta. Kansalaisilta kysyttiin myös kriisinhallinnan tuntemuksesta. Vastausten mukaan kriisinhallintatapahtumalle on tarvetta: 62 prosenttia kansalaisista katsoo, että sotilaallinen kriisinhallinta, mukaan luettuna ns.YK:n sinibaretit tunnetaan Suomessa varsin hyvin. Lisäksi 60 prosenttia kansalaisista sanoo tietävänsä, mitä tarkoitetaan siviilikriisinhallinnalla. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

Kriisinhallinta nyt –tapahtumassa pääsee näkemään, kokemaan ja keskustelemaan siitä, mitä kriisinhallinta on ja kuinka kestävää rauhaa rakennetaan yhteistyöllä – konfliktialueiden vakauttamisessa tarvitaan meitä kaikkia. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Se järjestetään Helsingin Kalasatamassa tapahtumakeskus Teurastamon Kellohallissa 17.5.2018 klo 10 – 17.30 (ovet auki klo 9.30).

Keskustelua voi seurava Twitterissä hashtagilla #kriisinhallintaNYT.

Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy  ulkoministeriön ja tapahtuman Facebook-sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja lisätietoa kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta ulkoministeriön verkkosivuilta: um.fi/kriisinhallinta.

Tapahtuman ohjelma (avautuu uuteen ikkunaan) (päivitetty 16.5.)

Lisätietoja: Pekka Marttila, puh. +358 295 350 233, Outi Jalonen, puh. +358 50 505 3490, ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikkö.

Lisätietoja mielipidemittauksesta: Vesa Häkkinen +358 404819880, ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikkö.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

----

Kriisinhallinta nyt -tapahtuman järjestävät yhteistyössä ulkoministeriö, sisäministeriö, puolustusministeriö, oikeusministeriö, Puolustusvoimat, Kriisinhallintakeskus CMC Finland, Laurea-ammattikorkeakoulu, Crisis Management Initiative (CMI), Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus (HybridCoE), Kirkon ulkomaanapu (KUA), SaferGlobe, Suomen lähetysseura (Felm), Suomen Punainen Risti (SPR), Suomen Rauhanturvaajaliitto, Laajan turvallisuuden verkosto WISE, Human Security Finland -verkosto, Teatime Research Oy.

Tässä palvelussa myös