Kauko Aaltomaa aloittanut EU:n siviilikriisinhallintaoperaation päällikkönä Somaliassa
Tiedote SM ja UM
Sisäministeriön poliisiosaston virkavapaalla oleva ylijohtaja Kauko Aaltomaa aloitti 9. tammikuuta siviilikriisinhallintaoperaation päällikkönä Somaliassa. EUCAP Somalia on EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan operaatio, jonka tehtävänä on muun muassa edistää Somalian meriturvallisuutta ja tukea maan poliisitoimen ja oikeushallinnon rakentamista.
"Somaliaan on viime vuoden aikana valittu uusi presidentti ja hallitus, joiden toiminta on laajalti lisännyt optimismia sen suhteen, että asiat kehittyvät suotuisasti. Somalian armeija ja turvallisuusjoukot ovat puhdistaneet alueita etenkin valtion keskiosissa terroristijärjestö al-Shabaabilta luoden edellytyksiä normaalimmalle elämänmenolle. Toisaalta äärimmäinen kuivuus tekee olosuhteista vaikeita. Kansainväliseltä yhteisöltä kaivataankin voimakkaita panostuksia sekä turvallisuustilanteen edelleen parantamiseksi että ihmisten elinolosuhteiden kehittämiseksi", Aaltomaa kertoo.
Suomalaisasiantuntijoita on ollut mukana EUCAP Somalian toiminnassa operaation alusta lähtien, vuodesta 2012. Operaation koko vahvuus on 222 henkilöä sisältäen 22 EU:n jäsenmaasta tulevat neuvonantajat ja paikalta palkatut asiantuntijat. Mission päämaja sijaitsee Mogadishussa, jonka lisäksi missiolla on kenttätoimistot Somalimaassa ja Puntmaassa sekä tukitoimisto Nairobissa, Keniassa. Kauko Aaltomaa on operaation ensimmäinen suomalainen johtaja.
Aiemmin Aaltomaa on toiminut Euroopan ulkosuhdehallinnossa Brysselissä EU:n siviilikriisinhallintamissioista vastaavan CPCC-direktoraatin operaatiopäällikkönä vuosina 2021-2022. Vuosina 2017-2020 Aaltomaa työskenteli EU:n siviilikriisinhallintaoperaation EUPOL COPPS:in päällikkönä Palestiinalaisalueella. Hän on myös aiemmin työskennellyt YK-tehtävissä Lähi-idässä ja Afganistanissa sekä Pakistanissa.
Ylijohtaja Aaltomaa on tehnyt reilun 40-vuotisen uran Suomen poliisissa ja sisäministeriössä. Aaltomaa on toiminut uransa aikana mm. Etelä-Suomen läänin lääninpoliisijohtajana ja keskusrikospoliisin apulaispäällikkönä.
EUCAP Somalia -operaation verkkosivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Lisätietoja
johtava asiantuntija Aaro Suonio, sisäministeriö, p. 0295 488 621, aaro.suonio@gov.fi
yksikönpäällikkö Minna Laajava, turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikkö, ulkoministeriö, p. 0295 350 128, minna.laajava@formin.fi
Kauko Aaltomaan haastattelupyynnöt osoitteeseen press@eucap-som.eu