Eurooppa-neuvosto nopeasti sopuun päätelmistä - HVK-istunto alkoi
Valtioneuvoston tiedotusyksikkö Tiedote 372/2003 12.12.2003
Brysselissä perjantaina 12. joulukuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi kokouksen päätelmät aamupäivän aikana. Euroopan unionin ja tulevien jäsenmaiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä ulkoministerit jatkavat kokoustaan hallitustenvälisen konferenssin istunnolla, jossa on tarkoitus viedä päätökseen neuvottelut EU:lle laadittavan perustuslaillisen sopimuksen sisällöstä. Varsinaisen Eurooppa-neuvoston pääaiheita olivat talouskasvu, sisä- ja oikeusasiat, laajentuminen sekä ajankohtaiset ulkosuhdeasiat.
Eurooppa-neuvosto hyväksyi Euroopan kasvuohjelman, jonka tavoitteena on edistää eurooppalaisten liikenne-, televiestintä- ja energiaverkkojen investointeja sekä innovaatioita, tutkimusta ja kehitystä. Ohjelma edellyttää, että toimia rahoitetaan sekä yksityisistä, kansallisista että EU:n ja Euroopan investointipankin varoista. Suomi on erityisen tyytyväinen siihen, että komissio tulee Suomen aloitteesta esittämään kevään 2004 Eurooppa-neuvostolle konkreettisia toimenpiteitä, joilla edistetään kolmannen sukupolven matkaviestintää ja laajakaistaverkkoja.
Eurooppa-neuvosto käsitteli myös Wim Kokin johtaman työllisyystyöryhmän raporttia ja yhtyi ryhmän näkemykseen edellytyksistä EU:n työllisyystilanteen parantamiseksi. Näitä edellytyksiä käsitellään tarkemmin Eurooppa-neuvostossa keväällä 2004.
Sisä- ja oikeusasioiden osalta kokouksessa oltiin tyytyväisiä siihen, että rajavalvontaviraston perustamisesta on päästy yhteisymmärrykseen. Viraston on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2005 alussa. Neuvosto käsitteli myös muuttovirtojen hallintaa ja kehotti komissiota tekemään muun muassa ehdotuksen biometristen tunnisteiden käyttöönottamiseksi passeissa.
Kokouksessa todettiin, että EU:n tulevien kymmenen jäsenmaan tulisi saattaa jäsenyysvalmistelunsa loppuun ennen liittymispäivää 1. toukokuuta 2004. Hakijamaista Bulgarian ja Romanian katsottiin edistyneen huomattavasti liittymisneuvotteluissaan. Näiden maiden osalta unioni tavoite on ottaa ne jäsenikseen vuoden 2007 alussa, mutta sitä ennen maiden on täytettävä kaikki jäsenyyskriteerit. Myös Turkin katsottiin lähentyneen unionia, mutta päätös jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta maan kanssa tehdään aikaisintaan joulukuussa 2004.
Ajankohtaisissa ulkosuhdeasioissa Eurooppa-neuvosto käsitteli muun muassa Länsi-Balkania, Irakia ja Lähi-itää. Suomi oli erityisen tyytyväinen siihen, että Venäjän osalta tullaan arvioimaan mahdollisuutta laajentaa maan lainamandaattia Euroopan investointipankissa.
Neuvosto hyväksyi kokouksessaan EU:n turvallisuusstrategian, jossa on esitetty arvio Euroopan turvallisuusuhkista, määritellään keskeiset strategiset tavoitteet ja osoitetaan keinoja unionin toimintakyvyn vahvistamiseksi. Kokouksessa hyväksyttiin myös neuvoston strateginen työohjelma vuosille 2004 - 2006.
Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Antti Peltomäki, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. (09) 1602 2180