Euroopan neuvoston jäsenmaiden ulkoministerit antoivat Helsingissä yksimielisen julistuksen – myös merkittäviä päätöksiä tehtiin

Euroopan neuvoston ministerikokous päättyi menestyksekkäästi. Jäsenmaiden yksimielisesti hyväksymä julistus painotti Euroopan neuvoston laajaa merkitystä niin ihmisoikeuksien, oikeusvaltion kuin demokratiankin saroilla.

Euroopan neuvoston ministerikokous järjestettiin Finlandiatalossa 17.5.2019. Kuva: Rim Mezian.

Julistuksessa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) korostettiin myös Euroopan yhtenäisyyden tärkeyttä sekä järjestön sen piirissä laadittujen sopimusten ja mekanismien huomattavaa painoarvoa.

”Suomen puheenjohtajuuskausi oli onnistunut. Edistimme painopisteitämme ja järjestimme onnistuneen ministerikokouksen, jossa hyväksyttiin Euroopan neuvostoa vahvistavia päätöksiä. Kokoukseen osallistui ulkoministereitä yli 30 maasta ja paikalla oli edustus kaikista maista, ulkoministeri Timo Soini toteaa.”

Ministerikokouksessa tehtiin julistuksen ohella myös useita päätöksiä. Puheenjohtajamaa Suomen aloitteesta jäsenmaat tekivät kansalaisyhteiskunnan suojelua vahvistavan päätöksen. Päätöksen syntyminen ilmensi yleistä huolta kansalaisjärjestöjen toimintavapauden supistumisesta Euroopassa. Päätös(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) sisältää varsin konkreettisia asiaa sivuavia elementtejä. Avoimuus ja osallisuus olivat Suomen puheenjohtajakauden painopisteitä. 

Järjestön poliittiset haasteet ja tulevaisuus kokouksen agendalla

Paljon huomiota saanut Venäjän osallistumis- ja maksamattomuuskysymys vaikutti siihen, että ministerikokouksessa syntyi jäsenmaiden oikeuksia ja velvollisuuksia käsittelevä päätös. Tehty päätös ei suinkaan ratkaise kysymystä, mutta edistää prosessia, joka tähtää järjestön parempaan kykyyn vastata tilanteisiin, joissa jokin jäsenmaa rikkoo järjestön sääntöjä tai arvoja. 

Krimin laittomasta liittämisestä juontuvan Venäjä-kysymyksen monimutkaisuuteen ovat osaltaan vaikuttaneet järjestön sisäiset toimivaltaepäselvyydet, joita päätös selkeyttää. Päätöksessä myös todetaan selkeästi, että kaikkien jäsenmaiden on maksettava jäsenmaksunsa. Suomi on pyrkinyt pitämään Venäjän järjestön jäsenenä muun muassa sen kansalaisille tuoman suojan vuoksi. 

Euroopan neuvoston tulevaisuutta koskevassa päätöksessä puolestaan mainittiin mm. Suomenkin esille nostamat tekoälyn ihmisoikeuksille mahdollisesti aiheuttamat uudet haasteet sekä median vapaus ja toimittajien turvallisuus. Suomen marraskuussa alkanut Euroopan neuvoston puheenjohtajuus siirtyi kokouksen päätteeksi Ranskalle.

Lisätietoja:

Ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 46923 4581, yksikönpäällikkö Nina Nordström, puh. +358 295 350 104. Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.