EU:n ulkoministerit keskustelevat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja Lähi-idän tilanteesta
EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat epäviralliseen ulkoministerikokoukseen Brysselissä 29. elokuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Elina Valtonen.
Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba osallistuu keskusteluun Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Esillä ovat EU:n sotilaallinen tuki Ukrainalle, Euroopan rauhanrahaston aloitteet, Venäjän vastaiset pakotteet, EU:n vaikuttamistoiminta sekä EU:n tuki Ukrainan energiasektorille.
”Venäjä käy laitonta hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Ukrainalla on YK:n peruskirjan mukainen oikeus itsepuolustukseen ja siihen tarvittavien operaatioiden toteuttamiseen myös hyökkääjän alueella, eikä Suomi ole asettanut maantieteellisiä rajoituksia Ukrainalle antamalleen aseistukselle”, kertoo ministeri Valtonen.
”EU:n yhtenäinen tuki Ukrainalle on pysynyt vahvana koko hyökkäyssodan ajan, mutta toimia tuen lisäämiseksi on tehtävä jatkuvasti. Ukraina puolustaa koko Eurooppaa, eurooppalaisia arvoja ja vapautta, ja siksi meidän velvollisuutemme Suomena ja Euroopan unionina on huolehtia siitä, että Ukrainalla on sen tarvitsemat resurssit maan puolustamiseen”, ministeri Valtonen jatkaa.
YK:n Gazan humanitaarisen avun ja jälleenrakennuksen koordinaattori Sigrid Kaag osallistuu keskusteluun Lähi-idän tilanteesta. Kokouksessa jatketaan keskustelua EU:n roolista lisääntyneiden jännitteiden hallitsemiseksi ja konkreettisista toimista rauhanprosessin edistämiseksi.
”Jännitteet Lähi-idän alueella ovat lisääntyneet entisestään. Tulitaukoa ja panttivankien vapauttamista koskevan sopimuksen saavuttaminen Gazassa on keskeistä Gazan humanitaarisen tilanteen parantamisen lisäksi myös alueellisen tilanteen rauhoittamiseksi. Koko kansainvälisen yhteisön on pyrittävä edistämään kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan konfliktiin. EU:n rooli tässä työssä on keskeinen, ja sitä on syytä vahvistaa entisestään. EU:n aiemman koolle kutsuman Israel-assosiaationeuvoston työ on saatava käyntiin”, toteaa ministeri Valtonen.
Kokouksen yhteydessä käydään epävirallinen keskustelu Turkin ulkoministeri Hakan Fidanin kanssa EU:n ja Turkin välisistä ajankohtaisista ulkopoliittisista kysymyksistä.
Lisäksi ulkoministerit keskustelevat Venezuelan tilanteesta.
Lisätietoa
Matias Pajula, erityisavustaja, ulkoministerin kabinetti,
puh. 0295 350 571Marjaana Hyppönen, eurooppakirjeenvaihtajan sijainen,
EU-yksikkö, puh. 0295 350 058Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi.