EU:n ulkoministerit keskustelevat 19.4. Etiopiasta ja Ukrainasta

EU:n ulkoministereiden huhtikuun kokouksen pääaiheita ovat Etiopian ja Ukrainan tilanteet. Ulkoasiainneuvoston epävirallisessa videokokouksessa Suomea edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto. Ulkoministerit keskustelevat myös Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleban kanssa.

Ulkoministerit kuulevat Etiopia-keskustelun yhteydessä katsauksen ulkoministeri Haavistolta hänen EU:n edustajana huhtikuun alussa tekemästään toisesta matkasta Etiopiaan, Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin. Ulkoministeri Haaviston toiminta on keskeinen osa EU:n vaikuttamistyötä väkivaltaisuuksien ja sotatoimien lopettamiseksi Tigrayn alueella. Lisäksi EU:n tulee jatkaa tukeaan rauhanomaisten ratkaisujen löytämiseksi alueellisesti Grand Ethiopian Renaissance Dam (GERD) -patoneuvotteluissa sekä Etiopian ja Sudanin rajakiistaa koskevassa kysymyksessä.

Ukraina-keskustelu keskittyy jännitteiden viimeaikaiseen kiristymiseen Venäjän sotilaallisen läsnäolon lisäännyttyä Itä-Ukrainan konfliktialueen lähellä sekä Venäjään laittomasti liitetyllä Krimin niemimaalla. Suomen tavoitteena on vahvistaa EU:n yhtenäinen tuki Ukrainalle, sen suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen puitteissa sekä toimille jotka tähtäävät sotilaallisten jännitteiden lieventymiseen alueella. Lisäksi keskustellaan Ukrainan uudistusprosessista. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on kutsunut Ukrainan ulkoministeri Kuleban keskusteluun jäsenmaiden ulkoministerien kanssa kokouksen yhteydessä.

Kokouksessa käsitellään lisäksi ajankohtaisina aiheina muun muassa Mosambikia, Valko-Venäjää, Myanmaria, Georgiaa, EU-Intia -suhteita ja Iranin JCPOA-ydinsopimuksen tilannetta.

Lisätietoa:

Ulkoministerin diplomaattiavustaja Turo Mattila, p. +358 295 350 613
Eurooppakirjeenvaihtaja Matti Nissinen, p.  +358 295 351 780
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.