EU-johtajat kokoontuvat ylimääräiseen huippukokoukseen Brysseliin


EU:n puheenjohtajamaa Belgia on kutsunut perjantai-illaksi 21. syyskuuta koolle Eurooppa-neuvoston ylimääräisen kokouksen Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun johdosta. Suomesta kokoukseen osallistuvat tasavallan presidentti Tarja Halonen, pääministeri Paavo Lipponen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Huippukokouksessa keskustellaan terroritekojen poliittisista ja taloudellisista seurauksista sekä Euroopan Unionin toimista terrorismin vastustamisessa, turvallisuuden takaamisessa ja muissa tarvittavissa toimissa. Käytännön toimia on jo käsitelty kuluneen viikon aikana pidetyissä ulkoministerien, oikeus- ja sisäministerien sekä liikenneministerien kokouksissa. Viikonloppuna kokoontuu myös EU:n valtiovarainministerien Ecofin-neuvosto.

Huippukokouksen työillallisella keskustellaan myös Lähi-idän tilanteesta.

Suomen mielestä Eurooppa-neuvoston tulee antaa selkeä viesti solidaarisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan. Suomi korostaa kansainvälisen oikeuden suomien keinojen käyttämistä sekä kansainvälisen yhteistyön tiivistämistä.Laajan rintaman kokoaminen terrorismia vastaan avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia myös Euroopan unionille.

Lokakuussa 1999 pidetyssä Tampereen Eurooppa-neuvostossa päätetty oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön tehostaminen on nyt entistäkin kiireellisempää.

Lähi-idän tilanteen osalta Suomi toivoo, että Yhdysvaltain tilanteen synnyttämää yhteistyön henkeä voitaisiin käyttää rauhanprosessin vahvistamiseen. Molemmat osapuolet ovat vahvasti tuominneet terrorismin ja väkivallan käytön. Euroopan unionin tulee tukea osapuolten välisten yhteyksien edistämistä, jotta voitaisiin edetä kohti poliittista vuoropuhelua.