27.3.2024

Pohjois-Makedonia: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata tavanomaista varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot

Maassa on turvallista matkustaa, mutta varovaisuus on tarpeen eri ryhmien välisten jännitteiden vuoksi erityisesti Skopjessa ja maan pohjoisosissa. Vältä suuria väkijoukkoja. Alueella matkustavia kehotetaan varovaisuuteen. Pohjoisella raja-alueella on raivaamattomia miinoja maastossa.

Ajankohtaista

Pohjois-Makedonia on poistanut koronapandemiaan liittyvät rajoitukset.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.

Konsulipalvelulaki(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Konsulisuojeludirektiivi(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Laki matkapalveluyhdistelmistä(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yleinen turvallisuustilanne

Pohjois-Makedonia on yleisesti ottaen turvallinen matkustusmaa. Etnisten ja poliittisten ryhmien välillä saattaa esiintyä jännitteitä. Suuria väkijoukkoja tulee välttää.

Tärkeitä puhelinnumeroita:
Ambulanssi: +389 194
Poliisi: +389 192
Palokunta: +389 193

Rikollisuus

Omaisuusrikoksia esiintyy jonkin verran, mutta ulkomaalaisiin kohdistuvat henkilörikokset ovat vähäisiä. Taskuvarkauksien välttämiseksi on henkilökohtaisten tavaroiden käsittelyssä ja säilytyksessä oltava varovainen.

Autovarkauksia sattuu jonkin verran. Auto kannattaa jättää vartioituun parkkitilaan ainakin yön ajaksi.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Maan liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta, ja autolla liikuttaessa kannattaa noudattaa varovaisuutta.

Tiestö on huonokuntoinen. Pääteillä on usein ruuhkaista. Vaaratilanteita aiheuttavat muun muassa vuoristoseuduilla kapeat ja mutkaiset tiet, pimeällä ilman valoja kulkevat autot, traktorit ja hevosrattaat sekä talviaikaan liukkaus, sumu ja vuorilta putoavat kivenlohkareet.

Lain mukaan talvirenkaita on käytettävä 15.11.-15.3. välisenä aikana.

Rattijuopumuksen raja on 0.5 promillea, ammattikuljettajilla 0.0 promillea.

Matkapuhelimen käyttö on kiellettyä autolla ajaessa.

Auton ajovalot pitää olla päällä myös päiväsaikaan.

Tiepalvelu 24/7, puh. +389 196

AMSM verkkosivu http://amsm.mk/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (verkkosivut eivät englanniksi), info +389 9801

Luonnonolot

Metsä- ja maastopalot ovat kesällä yleisiä.

Pohjois-Makedonia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, joten maanjäristykset ovat mahdollisia. Voimakkaita, tuhoja aiheuttavia maanjäristyksiä tapahtuu hyvin harvoin. Viimeisin suuri maanjäristys oli vuonna 1963, jolloin suuri osa pääkaupunkia tuhoutui.

Kaikkien luonnononnettomuuksien yhteydessä tulee noudattaa paikallisviranomaisten ohjeita.

Ministeriöiden kotisivut löytyvät linkistä
http://vlada.mk/node/353?language=en-gb(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Terveys

Julkisen terveydenhuollon taso ei ole länsimaisella tasolla. Lääkkeiden saatavuudessa voi olla puutteita, joten säännöllisesti otettavat lääkkeet kannattaa tuoda mukaan matkalle.

Käytä pullotettua juomavettä.

Ilmansaasteet ovat ongelma erityisesti talvikaudella

Maahantulosäännökset

Pohjois-Makedonian lainsäädännön mukaan kaikkien ulkomaalaisten on rekisteröidyttävä 24 tunnin kuluessa maahantulosta lähimmällä poliisiasemalla. Majoituspaikassa kannattaa tarkistaa hoituuko rekisteröinti mahdollisesti heidän kauttaan automaattisesti. Rekisteröintilomake näytetään rajalla maasta poistuttaessa.

Ministeriöiden kotisivut löytyvät linkistä
http://vlada.mk/node/353?language=en-gb(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Matkustussivusto, jossa on myös virallista tietoa matkustajille
http://www.macedoniatravel.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/

Yhteystiedot


Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.

Ennen matkaa, muista:

1

Matkustustiedotteet

Ulkoministeriön matkustustiedotteet antavat tietoa yleisestä turvallisuustilanteesta matkakohteessa sekä poliittisista ja kulttuurisista olosuhteista, joilla saattaa olla merkitystä matkustusturvallisuudelle.

Lue matkustustiedotteita
2

Matkustusilmoitus

Jos olet omatoimimatkalla tai menossa riskialttiille alueelle, kannattaa tehdä matkustusilmoitus. Sen avulla ulkoministeriö voi saada sinuun yhteyden kriisin tai hätätilanteen sattuessa.

Tee matkustusilmoitus
3

Matkavakuutus

Liikkumisvapaus on suomalaisten perustuslaillinen oikeus. Päätät itse minne matkustat ja minkälaisia riskejä olet valmis ottamaan. Kattava matkavakuutus on tärkeä ottaa ennen matkaa.

Hanki matkavakuutus
4

Matkustusasiakirjat

Ennen matkaa tarkista, että matkustusasiakirjasi ovat kunnossa. Kohdemaan edustustosta voit tarkistaa passeihin ja viisumeihin liittyvät määräykset.

Tarkista matkustusasiakirjat