Ulkoasiainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2010
Ulkoministeriö esitti valtiovarainministeriölle 15. toukokuuta toimittamassaan vuoden 2010 talousarvioehdotuksessa hallinnonalalle myönnettäväksi yhteensä 1 262,9 miljoonaa euroa.
Talousarvioehdotuksessa 2010 esitetyt keskeiset menoerät ovat:
- Toimintamenomomentille esitettiin 207,5 miljoonaa euroa.
- Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin esitettiin 59,8 miljoonaa euroa ja siviilihenkilöstön osallistumiseen kriisinhallintaan 21,9 miljoonaa euroa.
- Lähialueyhteistyöhön esitettiin 19,5 miljoonaa euroa.
- Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan vuonna 2010 olevan yhteensä 983,4 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 0,55 prosenttia bruttokansantulosta. Ulkoasiainministeriön pääluokkaan momentille Varsinainen kehitysyhteistyö esitettiin yhteensä 796,5 miljoonaa euroa.
- Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääoman korottamiseen esitettiin 15 miljoonaa euroa.
- Jäsenmaksuihin ja rahoitusosuuksiin esitettiin yhteensä 115,5 miljoonaa euroa.
Ulkoministeriön hallinnonalalle arvioidaan kertyvän 3,1 miljoonaa euroa sellaisia tuloja, jotka eivät sisälly ministeriön toimintamenoihin.
Ulkoasiainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2010 (PDF, 139 kt)
Lisätietoja:
Talousjohtaja Risto Hakoila, puh. 09 160 55870
Taloussuunnittelupäällikkö Katja Bordi, puh. 09 160 55990
Kehitysyhteistyön osalta: yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikön ylitarkastaja Ulla Järvelä-Seppinen, puh. 09 160 56289
Lähialueyhteistyön osalta: ylitarkastaja Minni Hyrkkänen, puh. 09 160 55610