Keskustelutilaisuus investointisuojasta EU:n ja Yhdysvaltojen välisissä kauppaneuvotteluissa
Ulkoministeriö järjesti keskustelutilaisuuden investointisuojasta EU:n ja Yhdysvaltain kauppaneuvotteluissa (TTIP) Säätytalolla perjantaina 12. kesäkuuta. Tilaisuus oli kuulemistilaisuuksien sarjassa seitsemäs.
Tilaisuudessa lainsäädäntösihteeri Maria Pohjanpalo ulkoministeriön oikeuspalvelusta sekä kaupallinen neuvos Kimmo Sinivuori taloudellisten ulkosuhteiden osastolta esittelivät Euroopan komission laatiman konseptipaperin sisällön, jonka jälkeen käytiin avointa keskustelua investointisuojasta ja komission esityksestä.
Puheenjohtajana toimi osastopäällikkö Markku Keinänen ulkoministeriöstä.
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisiä neuvotteluja kauppa- ja investointikumppanuudesta on käyty lähes kahden vuoden ajan. Tavoitteena on edistyä neuvotteluissa vuoden 2015 aikana mahdollisimman pitkälle.
Komissio valmistelee parhaillaan unionin esitystä investointisuojasta Yhdysvaltojen kanssa käytäviin neuvotteluihin.