Toiminta-avustus/Suomen YK-liitto ry
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 08.02.2019

Toiminta-avustus/Suomen YK-liitto ry

Kuvaus

Suomen YK-liitto on vuonna 1954 perustettu kansalaisjärjestö, joka tekee tunnetuksi ja tukee Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa ja periaatteita. YK-liitto kasvattaa ja kouluttaa maailmanlaajuisesta vastuusta ja vaikutusmahdollisuuksista, välittää ja tuottaa tietoa YK:sta ja sen toiminnasta ja vaikuttaa suomalaiseen YK-politiikkaan. YK-liiton toiminta tukee Suomen kehitysyhteistyölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja perustuu kehityspoliittisen ohjelman periaatteisiin. YK-liiton globaalikasvatuksella pyritään pitkäkestoisiin tuloksiin ja pysyvään muutokseen asenteissa ja toimintatavoissa. Koulutustoiminnan keskeisimpiä kohderyhmiä ovat opettajat, opettajaksi opiskelevat, nuorten parissa toimivat kasvattajat sekä liiton jäsenjärjestöjen vapaaehtoiset kouluttajat. Vuonna 2019 YK-liitto viettää 65-vuotisjuhlaansa, Kansainvälinen työjärjestö ILO 100-vuotisjuhlaansa ja se on myös alkuperäiskansojen kielten vuosi. YK-liitto mm. selvittää ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleisopimuksen 169 voimaansaattamisen tai ratifioimatta jättämisen vaikutuksia Suomessa. Vuonna 2020 YK:n 75-vuotisjuhlan kunniaksi YK-liitto järjestää mm. Malli-YK -simulaation eduskunnassa. Vuonna 2018 YK-liitto keskittyi Agenda 2030:n tunnettuvuuden lisäämiseen erityisesti hallituksen, puolueiden, kuntien ja järjestöjen työssä. Esim. YK:n ystävät verkoston osana käynnistetty mentorointi-ohjelma käynnistyi vuonna 2018. YK-liiton tiedotusmateriaalit ja sosiaalisen median kanavat ovat kasvattaneet käyttöastettaan viime vuosien ajan. Toiminta-avustusta koskevat valtionavustusten käyttöä koskevat yleisehdot ja toiminta-avustuksen lisäehdot. Suomen YK-liitto saa toiminta-avustusta 83 080 euroa/vuosi eli yhteensä 166 160 euroa vuosille 2019 ja 2020 kehitysviestintään ja globaalikasvatukseen.

Lisätietoa

www.ykliitto.fi

Rahoituspäätös  08.02.2019

166 160 €

Kohdealue

Kehitysmaat

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

  • Kehitystietoisuuden edistäminen (sektoreittain kohdentamaton) 100%

Tuen tyyppi

Kehitystietoisuuden edistäminen

Rahoituskanava

Suomen YK-liitto ry

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

89892608

Tunnus

UHA2018-007769

Sivua muokattu

13.02.2019