Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tuki AGS:lle
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 16.11.2018

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tuki AGS:lle

Kuvaus

Afganistanin potentiaaliset mineraalivarat on arvioitu huomattavan suuriksi. Niiden hyödyntäminen tulevaisuudessa mahdollistaisi Afganistanin talouden ja sitä kautta yhteiskunnan suotuisan kehityksen. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on vahvistanut viisivuotisessa koulutushankkeessa Afganistanin vastaavan viranomaisen AGS:n (Afghanistan Geological Survey) kapasiteettia malminetsinnässä. Hankkeen aikana GTK koulutti AGS:n geologeja monipuolisesti geofysiikan eri osa-alueilla. Nelivuotisen jatkohankkeen tarkoituksena on edelleen kehittää Afganistanin kaivossektorin toimintamahdollisuuksia ja -menetelmiä nojaamalla aiempien vuosien aikana rakennettuun hyvään perustaan ja yhteistyösuhteisiin. Suunniteltu budjetti on 1,2 miljoonaa euroa. Tavoitteena on erityisesti tiivistää yhteistyötä viranomaisten,yksityissektorin ja oppilaitosten välillä. Pitkän aikavälin tavoitteena on tukea klusteriajatteluun perustuvaa mallia edellä mainittujen tahojen välillä ja kehittää AGS:ää niin, että se pystyy nykyistä paremmin palvelemaan kaivosministeriötä maan mineraaliresurssien hallinnoimisessa.

Rahoituspäätös  16.11.2018

1 200 000 €

Kohdemaa

Afganistan

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

  • Mineraalien etsintä ja tutkimus 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

  • Geologian tutkimuskeskus
  • Kehitysmaan julkinen sektori

Ota yhteyttä

asa-40

Rahoituskohteen numero

62507201

Tunnus

UHA2018-003088

Sivua muokattu

14.12.2018