Uskontojenvälisen yhteisymmärryksen viikko 2013-2014
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 04.10.2013

Uskontojenvälisen yhteisymmärryksen viikko 2013-2014

Kuvaus

"Hanke tarjoaa tietoa maailmalla tehtävästä uskontojenvälisestä yhteistyöstä ja sen vaikutuksista kehitysmaissa ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä Hanke tarjoaa tietoa uskontojenvälisestä yhteistoiminnasta, sen mahdollisuuksista esimerkiksi rauhanprosesseissa ja välineitä eri uskontojen edustajien kohtaamiseen rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä ympäri vuoden, mutta teemaviikko tuo piikin asian näkyvyyteen. Tarkoituksena on teemaviikolla (helmikuun ensimmäinen viikko 2013) tuoda esiin jo tapahtuvaa dialogiyhteistyötä seminaarissa ja erityisesti korostaa myös taiteen roolia sillanrakennuksessa. Suomen ensimmäinen Sacred Music -konsertti 2.2.2013 esittelee eri uskontojen pyhää musiikkia ja musiikin keinoja dialogissa. Samalla viikolla järjestettävässä seminaarissa käsitellään uskontojen kohtaamista (paikka alustavasti kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa Helsingissä). Teemaviikon jälkeen helmi-maaliskuussa alkaa materiaalien koostaminen verkkoon. Vuoden 2013 aikana valmistellaan materiaalia - kasvattajille suunnattu verkkoaineisto, jossa on kokemuspuheenvuoroja uskontojenvälisestä yhteistyöstä meillä ja muualla, uskonnonvapaudesta ihmisoikeutena sekä keinoja ja ryhmäharjoituksia esim. luokkien kanssa toteutettaviksi. Verkkoaineistoa täydennetään sitä mukaan kun materiaalia valmistuu, kuitenkin niin, että ensimmäinen erä on iimeistään valmis käyttöön elokuussa 2013 koulujen alkaessa ja toinen erä julkistetaan teemaviikolla helmikuun alussa 2014. Lisäksi valmistellaan julistemateriaali teemaviikolle 2014. Julisteet lähetetään ilmaiseksi kouluihin (n. 3000 kpl joista 600 yläkouluihin ja 1000 alakouluihin), seurakuntiin (ev.lut, kat, ort, yhteensä n. 500kpl) sekä muihin rekisteröityneisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin (n.300kpl)."

Myönnöt

  • 2013: 50 000 €

Kohdealue

Kehitysmaat

Toimiala

  • Kehitystietoisuuden edistäminen 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

89892219

Tunnus

UHA2013-000166

Sivua muokattu

04.10.2013