Yritysten vastuullisuuden edistäminen julkisilla hankinnoilla
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 04.10.2013

Yritysten vastuullisuuden edistäminen julkisilla hankinnoilla

Kuvaus

Tavoitteena on lisätä kuntalaisten tietoisuutta julkisten kehitysmaahankintojen vastuullisuudesta, välittää tietoa julkisten hankintojen kehitysvaikutuksista sekä juurruttaa kuntiin käytäntöjä, joilla kehitysmaahankintojen vastuullisuudesta voidaan tulevaisuudessa varmistua. Hankkeen pitkän aikavälin kehitystavoite on parantaa työelämän oikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista kehitysmaissa lisäämällä suomalaisten yritysten vastuullisuutta. Yritystoiminnan vastuullisuuteen pyritään vaikuttamaan julkisten hankintojen kautta. Hankkeessa tuotetaan kaksi selvitystä julkisten hankintojen vastuullisuudesta. Toisessa selvityksessä tarkastellaan jonkin kunnissa yleisesti hankittavan kehitysmaatuotteen vastuullisuutta. Selvitys koostuu kuntiin tehtävästä kyselystä, tuotteen valmistusta koskevasta teoriaosuudesta sekä kehitysmaahan suuntautuvasta kenttäselvityksestä, jonka avulla hankitaan tietoa Suomeen tuotavien tuotteiden valmistusoloista. Teoriaosuus koostetaan olemassa olevasta selvityksen kohteeksi valitun tuotteen valmistusta ja valmistusoloja koskevasta tutkimuksesta. Lähteinä käytetään muun muassa yliopistojen, kehitysyhteistyöorganisaatioiden ja järjestöjen selvityksiä ja tutkimuksia. Kenttätutkimus tilataan paikallisen kielen ja kulttuurin tuntevalta järjestöltä tai yritysvastuukysymyksiin perehtyneeltä tutkijalta. Alustavasti suunnitelmissa on selvittää esimerkiksi sairaalainstrumenttien valmistusta Pakistanissa tai katutöissä käytettävän bitumin tuotantoa Venezuelassa. Selvitystyön pohjalta laaditaan suosituksia julkisille hankkijoille ja yrityksille sekä luodaan julkisten hankkijoiden käyttöön valmiit hankintamallit selvityksen kohteena olevan tuotteen/tuotteiden vastuulliseen ostoon. Suositukset ja toimintamallit julkaistaan osana selvitystä. Toinen selvitys tarkastelee kunnissa käytössä olevia vastuullisuutta käsitteleviä hankintaohjeistoja ja -periaatteita. Selvitys koostuu kuntiin tehtävästä kyselytutkimuksesta sekä vastuullisia hankintoja koskevasta teoriaosuudesta, jossa tarkastellaan mm. edistyksellisiä vastuullisuuskäytäntöjä muissa Euroopan kunnissa. Kuntien käytäntöjä selvitetään sähköpostitse tehtävällä kyselyllä sekä henkilökohtaisilla tapaamisilla. Selvitystyön pohjalta laaditaan vastuullisten julkisten hankintojen edistämiseen liittyviä suosituksia suomalaisille kunnille (päättäjille ja ostajille) ja ministeriöille. Suositukset julkaistaan.

Myönnöt

  • 2013: 40 000 €

Kohdealue

Kehitysmaat

Toimiala

  • Kehitystietoisuuden edistäminen 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

FinnWatch

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

89892128

Tunnus

UHA2012-006010

Sivua muokattu

04.10.2013