Eurooppalainen kehitysraportti (ERD), rahoitus 2012
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 20.03.2012

Eurooppalainen kehitysraportti (ERD), rahoitus 2012

Kuvaus

Euroopan komission aloitteesta (2006) käynnistyneellä European Report on Development (ERD) -tutkimushankkeella vahvistetaan eurooppalaista näkökulmaa kehityskysymyksiin, edistetään kehitystutkimuksen yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon ja tuetaan EU:n globaalin roolin vahvistumista. Hankkeen lopputuote on vuosittain julkaistava ERD-raportti. Vuoden 2009 ERD-raportti oli ensimmäinen laatuaan, ja sen teemana oli hauraiden tilanteiden ja valtioiden problematiikka Saharan eteläpuolisen Afrikan kontekstissa. Vuoden 2010 ERD-raportin teemana oli globaalin sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan kysymykset Afrikassa ja vuoden 2011 ERD-raportin teemana luonnonvarojen hallinta osallistavan ja kestävän kasvun edistämiseksi. Vuoden 2012 raportin teeman on alustavasti sovittu olevan ”Post 2015 -kehitysparadigma”, eli YK:n vuosituhattavoitteiden jälkeiset kehitysnäkymät ja tavoitteenasettelut. Eurooppalaisen kehitystutkimuksen roolia globaalisti ja yhteyttä EU:n politiikkaprosesseihin vahvistetaan Euroopan komission "Mobilising European Research for Development Policies" -aloitteella (2006). Tämä toimeenpannaan komission ja jäsenmaiden European Report on Development-tutkimushankkeena, jonka lopputuote on vuosittainen ERD-raportti, jota on julkaistu vuodesta 2009 alkaen. Vuonna 2012 valmisteltavaan raporttiin Suomi osallistuu 90 000 eurolla. ERD:n tavoitteena on vahvistaa eurooppalaista näkökulmaa kehityskysymyksiin, edistää kehitystutkimuksen yhteyksiä päätöksentekoon ja tukea EU:n globaalin roolia. ERD tukee Suomen kehityspolitiikan tavoitteita köyhyyden vähentämiseksi sekä kehityspoliittisen tutkimuslinjauksen ja EU-vaikuttamislinjauksen tavoitteita EU:n globaalin roolin ja eurooppalaisen kehitystutkimuskapasiteetin vahvistamiseksi.

Rahoituspäätös  20.03.2012

90 000 €

Kohdealue

Kehitysmaat

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistuva kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

  • Tutkimuslaitokset ja tieteelliset instituutiot 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Euroopan komission kehitysapubudjetti

Ota yhteyttä

keo-10

Rahoituskohteen numero

89848501

Tunnus

UHA2011-006398

Sivua muokattu

24.07.2013