NIC/Hankesuunnittelu
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 06.02.2012

NIC/Hankesuunnittelu

Kuvaus

Hankesuunnittelu on tarkoitettu Nicaraguan olemassaolevien sektoreiden - maaseudun kehittäminen, terveys, desentralisaatio ja kunnallinen kehittäminen - tukitoimintaan sekä delegointiprosessin ja osallistumissuunnitelman mukaisesti olemassaolevien sekä uusien hankkeiden/ohjelmien/sektoreiden seurantaan ja suunnitteluun. Keski-Amerikan maiden Suomen yhteistyö Nicaraguan kanssa on pohjautunut vuosille 2005 - 2008 laadittuun köyhyydenvähentämisohjelmaan. Kahdenvälistä apua on keskitetty voimakkaasti institutionalisoituihin hankkeisiin sekä budjetti- ja sektoritukeen. -Kehitysyhteistyötä Nicaraguassa tullaan muuttamaan vuosille 2008 - 2012 laaditun osallistumissuunnitelman mukaisesti siten, että suorasta budjettituesta luovutaan ja tukea annetaan sektorituen ja hanketoiminnan kautta. Lisäksi tuetaan yksityissektorin vahvistamista.Maataloutta tuetaan alueellisten hankkeiden sekä kauppa-ja kehityshankkeen kautta. Terveyssektorin tukea vähennetään ja painopisteitä siirretään. Hallinnon kehittämiseen liittyviä ohjelmia uudistetaan. Keski-Amerikan alueellisen yhteistyön osalta tavoitteena on alueellisen integraation edistäminen alueen maissa. Painopistettä on tarkoitus siirtää uusiin hankkeisiin; ympäristön kestävään kehitykseen

Rahoituspäätös  06.02.2012

200 000 €

Kohdemaa

Nicaragua

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistuva kehitys/hyvä hallinto
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo
  • Ympäristöapu

Toimiala

  • Sektoreittain erittelemätön 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Muut toteuttajat

Ota yhteyttä

asa-30

Rahoituskohteen numero

36419801

Tunnus

UHA2011-005989

Sivua muokattu

05.08.2013