International Centre for Trade and Sustainable Development
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 23.06.2014

International Centre for Trade and Sustainable Development

Kuvaus

ICTSD edistää kestävän kehityksen tavoitteiden huomioimista kansainvälisissä kauppakysymyksissä. Yleistavoitteena ICTSD:n toiminnassa on vuoropuhelun, tiedottamisen, tutkimuksen ja kapasiteetin rakentamisen avulla vaikuttaa kansainväliseen kauppajärjestelmään kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi. Erityisenä tavoitteena on ei-valtiollisten toimijoiden osallistaminen kauppaneuvotteluihin liittyviin prosesseihin. ICTSD on vakiinnuttanut asemansa Genevessä toimivana riippumattomana kansalaisjärjestönä, jolla on laaja kosketuspinta kauppaneuvottelujen eri osapuoliin ja myös kansalaisyhteiskuntaan. Järjestö täydentää hyvin Suomen kauppa- ja kehitysohjelman prioriteetteja. Järjestön on osallistunut UM:n keväällä 2014 järjestettyyn kansainvälisille kansalaisjärjestöille suunnattuun hakuun. ICTSD on lisännyt kehitysmaiden eri toimijoiden tietoa kauppakysymyksissä ja kykyä käyttää sitä hyödykseen. Esimerkiksi viime vuonna tuotettiin tutkimus- ja selvitystietoa sekä järjestettiin näiden pohjalta erilaisia tilaisuuksia mm. seuraavista teemoista: ruokaturva, kauppaa tukevan kehitysyhteistyön vaikutukset sektorikohtaisesti maatasolla, kauppariitojen ratkaiseminen sekä EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden talouskumppanuussopimusten kipupisteiden ratkaiseminen. Lisäksi tuhannet vaikuttajat käyttävät Bridges-julkaisua ajankohtaisena tietolähteenä. Esitetään, että laaturyhmä puoltaa 1000.000 euron myöntämistä hankkeelle vuosille 2014-2015 siten, että 500.000 euroa myönnetään yleistukena järjestön toimintaan ja 500.000 korvamerkittynä erityisesti Afrikan ja LDC-maiden kaupankäyntikyvyn vahvistamiseen järjestön tulosalueella neljä erityisesti kohdentuen globaaleihin tuotantoverkostoihin eli arvoketjuihin. Lisäksi 30.000 euroa esitetään myönnettäväksi järjestön toiminnan arviointiin vuonna 2015-2016.

Lisätietoa

www.ictsd.org

Rahoituspäätös  23.06.2014

1 030 000 €

Kohdealue

Kehitysmaat

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto
  • Ympäristöapu
  • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo

Toimiala

  • Kauppapolitiikka ja -hallinto 100%

Tuen tyyppi

Yleistuki kansalaisjärjestöille, muille yksityisille toimijoille, julkisen ja yksityisen tahon kumppanuudet (ns. PPPt) ja tutkimuslaitokset

Rahoituskanava

International Centre for Trade and Sustainable Development

Ota yhteyttä

tuo-10

Rahoituskohteen numero

89892413

Tunnus

UHA2014-011800

Sivua muokattu

28.08.2014