Suomi-Somalia Seura ry
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 04.10.2013

Suomi-Somalia Seura ry

Kuvaus

Suomi-Somalia Seuran julkaisema Koor -lehti on ilmestynyt vuodesta 1995 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Koor on keskittynyt Afrikan sarven, erityisesti Somalian, tapahtumiin ja niistä tehtyihin analyyseihin. Afrikan sarven alueella tapahtuu koko ajan isoja muutoksia. Uskomme että, Koorin tarve ja tehtävät vahvistuvat ja monipuolistuvat tulevien vuosien aikana. Vuonna 2013 Koor keskittyy entistä selkeämmin Somalian tilanteeseen ja Somaliassa tehtävään kehitysyhteistyöhön. Näkökulmien tuoreus pyritään varmistamaan rekrytoimalla Koorin toimitustiimiin Suomessa asuvia somalitaustaisia miehiä ja naisia, pyrimme tuomaan myös esille nuorten näkökulmia Somaliaan suuntautuvista kehityshankkeista. Aiempien vuosien tapaan lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen numero valmistuu Maailma Kylässä -festivaalilIe ja toinen loka-marraskuussa. Suomi-Somalia -seuran hallitus valitsee lehdelle päätoimittajan, joka kokoaa lehden teosta vastaavan toimitustiimin. Toimitustiimin jäsenet rekrytoivat uusia kirjoittajia, keräävät aineistoa konferensseista ym. Jatkuvuutta ylläpidetään hyödyntämällä edellisten vuosien toimittajien kokemusta ja asiantuntemusta.

Myönnöt

  • 2013: 6 000 €

Kohdealue

Kehitysmaat

Toimiala

  • Kehitystietoisuuden edistäminen 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Suomi-Somalia seura ry

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

89892140

Tunnus

UHA2012-006263

Sivua muokattu

04.10.2013