Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton IFRC:n ja Suomen Punaisen Ristin humanitaariset operaatiot 2021
Kuvaus
Ulkoministeriö tukee 3 000 000 eurolla Suomen Punaisen Ristin kautta Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) Covid-19-hätäapuvetoomusta. Maittain tuki jakautuu siten, että varoja myönnetään Intiaan 1 000 000 euroa sekä Afganistaniin, Libanoniin ja Nigeriin 496 333 euroa kuhunkin. Lisäksi SPR antaa materiaaliapua. Koronaviruspandemia jatkuu vakavana ympäri maailman ja koettelee erityisen pahasti jo ennestään hauraassa asemassa olevia valtioita. IFRC:n vetoomuksen kautta tukea annetaan erityisesti terveyssektoreille, koronaviruspandemian sosioekonomisten vaikutusten lieventämiseen sekä koronavirusrokotusten käytännön toteutukseen, kuten rokotusten kuljetuksiin ja järjestämiseen sekä niitä koskevan tiedon jakamiseen.
Rahoituspäätös
3 000 000 €
Toimiala
- Hätäapu, muu kuin ruoka ja suoja 100%
Erityinen kohderyhmä
- vammaiset henkilöt
Rahoituskanava
Suomen Punainen Risti
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
89893112
Tunnus
UHA2021-002271
Sivua muokattu
15.03.2023