Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun hankkeet 2021
Kuvaus
Ulkoministeriö tukee Suomen Kirkon Ulkomaanavun hankkeita Keski-Afrikan tasavallassa 550 000 eurolla, Pohjois-Koreassa 500 000 eurolla ja Ugandassa 900 000 eurolla. Keski-Afrikan tasavalta on inhimillisen kehityksen indeksillä toiseksi vaikeimmassa asemassa oleva maa maailmassa. Pitkään jatkunut konflikti ja epävakaus on ajanut myös maan koulutussektorin vaikeaan tilanteeseen. Hankkeessa tuetaan kymmentä valtion peruskoulua mm. opettajia kouluttamalla sekä rakentamalla ja kunnostamalla koulutiloja kiinnittäen erityisesti huomiota inklusiivisuuteen (erityistarpeiset lapset) ja lastensuojeluun. Ugandassa on tällä hetkellä eniten muualta saapuneita pakolaisia Afrikassa (yli 1,4 miljoonaa, joista 60 % alle 16-vuotiaita kouluikäisiä lapsia) ja uusia pakolaisia saapuu edelleen naapurimaista. Ugandan hanke tukee erityisesti vammaisten ja erityistarpeisten lasten koulunkäyntiä paikallisyhteisöissä ja pakolaisleireillä. Pohjois-Korean jo ennestään erittäin vakavaa ruokaturvatilannetta ovat pahentaneet viime vuosina ympäristöön liittyvät haasteet, kuten kuivuus, hirmumyrskyt ja tulvat. Hankkeessa toimitetaan ruoka-apua kolmen kunnan peruskouluihin. Esitettyjä hankkeita Etelä-Sudanissa ja Syyriassa ei rahoiteta.
Rahoituspäätös
1 950 000 €
Toimiala
- Hätäapu, ruoka 30%
- Hätäapu, muu kuin ruoka ja suoja 70%
Erityinen kohderyhmä
- tytöt
- lapset
- nuoret
- vammaiset henkilöt
Rahoituskanava
Kirkon Ulkomaanavun säätiö
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
89893107
Tunnus
UHA2021-001031
Sivua muokattu
15.03.2023