Kolumbian Rauhanvälityksen Team Europe Initiative Forests for Biodiversity, Climate and Peace (EUTF)
Kuvaus
Kolumbian hallituksen ja sissijärjestö FARC:in välinen rauhansopimus solmittiin syyskuussa 2016 viisi vuosikymmentä kestäneen konfliktin päättämiseksi. EU perusti joulukuussa 2016 tukirahaston Kolumbian vakauden ylläpitämiseksi ja rauhansopimuksen toimeenpanemiseksi. Suomi liittyi rahoittajien joukkoon vuonna 2019, jolloin sen rahoitusosuus oli 150 000 euroa. Totaalisen rauhan saavuttaminen Kolumbiassa on sekä maan hallituksen, että EU-delegaation prioriteetti. EU-rauhanrahaston mandaatti päättyi joulukuussa 2021, mutta sen toimintaa jatketaan Team Europe Initiative –rakenteen pohjalta, jonka rahoitus tulee EU-delegaatiolle ohjattavista NDICI-varoista sekä jäsenmaiden vapaaehtoisista kontribuutioista. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 10,5 MEUR. TEI- hanke on kansallisesti merkittävää kokonaisuus metsäkadon ja laittomien hakkuiden pysäyttämiseksi. Fokuksessa on etenkin konfliktista kärsineiden paikallisyhteisöjen osallistaminen ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen kestävään käyttöön. Hankkeella on selvä yhteys rauhanprosessiin. Metsähakkuilla on ollut keskeinen rooli sisäisessä konfliktissa, sillä alueita on valloitettu laajasti koka-viljelyyn ja sissiryhmien pysähdysalueiksi. Estämällä laittomia maakaappauksia ja metsähakkuita mahdollistetaan siviilien läsnäolo ja heille vaihtoehtoisia tulonlähteitä mikä edesauttaa suuresti rauhansopimuksen käytäntöön panoa. Hanke edistää ensisijaisesti Suomen kehityspolitiikan painopistettä yhteiskuntien demokraattisuuden ja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Hanke edistää vahvasti myös ilmastonmuutoksen hillintää ja paikallisyhteisöjen, nuorten sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien ja aseman vahvistamista.
Rahoituspäätös
150 000 €
OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet
- Osallistava kehitys/hyvä hallinto
- Ympäristöapu
- Ilmastonmuutoksen hillintä
Toimiala
- Metsäpolitiikka ja -hallinto 30%
- Luonnon monimuotoisuus 30%
- Siviilikriisinhallinta ja konfliktin ehkäisy 40%
Erityinen kohderyhmä
- tytöt
- nuoret
- alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt
Rahoituskanava
Euroopan yhteisöjen komissio
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
43701922
Tunnus
UHA2022-021061
Sivua muokattu
04.01.2023