Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman tuki
Kuvaus
Kansainvälinen kymmenvuotinen puiteohjelma kestävän tuotannon ja kulutuksen edistämiseksi (10-Year Framework of Programmes on Sustainable Consumption and Production, eli 10YFP) hyväksyttiin 2012 YK:n kestävän kehityksen konferenssissa (Rio+20). Puiteohjelman tavoitteena on tukea alueellisia ja kansallisia pyrkimyksiä kohti kestäviä kulutus- ja tuotantotapoja, parantaa resurssitehokkuutta ja mahdollistaa talouskasvu heikentämättä ympäristön tilaa, edistää yritysten yhteiskuntavastuuta, lisätä kestäviä julkisia hankintoja sekä kehittää ympäristöstandardeja tuoteketjuihin. Samalla ohjelma tavoittelee uusien työmahdollisuuksien luomista sekä köyhyyden vähentämistä. Puiteohjelman kesto oli nimensä mukaisesti 10 vuotta (2012-2022). Mandaattia jatkettiin vuonna 2021 vuoteen 2030 asti. Suomi tuki 10YFP-ohjelmaa 300 000 eurolla vuonna 2013. Suomen rahallinen tuki puiteohjelmalle toimeenpanon alkuvaiheessa oli merkittävä ja siemenrahan avulla puiteohjelma saatiin käynnistettyä Rio+20 –kokouksen jälkeen. 10YFP puiteohjelma hyväksyttiin osana Rio+20 loppuasiakirjaa. Vuonna 2022 käynnistyy ohjelmatyön toinen vaihe vuosien 2023-2030 uuden kestävän kulutuksen ja tuotannon globaalistrategian toimeenpanon kautta. Uuden ohjelman tavoitteena on skaalata edellisen ohjelmakauden parhaita käytäntöjä, lisätä konkreettisia hankkeita alueilla sekä vauhdittaa vihreää siirtymää kiertotalouteen uusilla sektoreilla ja alueilla. Suomi on vaikuttanut uuden strategian painopisteisiin ja pystyy sekä asiantuntijatyönsä ja poliittisen ohjauksen avulla varmistamaan, että tulevan ohjelmakauden työ on vaikuttavaa ja tuloksellista. 10YFP:n uuden mandaatin tukemiseksi on suunniteltu 990 000 euron kertaluontoinen tuki. Tuki maksetaan vuonna 2022 ja se koostuu vuoden 2021 sitomattomista siirtomäärärahoista.
Rahoituspäätös
990 000 €
OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet
- Ympäristöapu
- Osallistava kehitys/hyvä hallinto
Toimiala
- Ympäristöpolitiikka ja -hallinto 100%
Erityinen kohderyhmä
- nuoret
Rahoituskanava
YK:n ympäristöohjelma
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
89893277
Tunnus
UHA2022-003395
Sivua muokattu
31.05.2022