Kehitysyhteistyön rahoituskohteet

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) uhrirahaston (TFV) avustusohjelma seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan uhreille

Kuvaus

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) ja uhrirahasto on perustettu vuonna 2002 voimaan tulleella valtiosopimuksella, Rooman perussäännöllä. Uhrirahasto tukee ICC:n toimivaltaan kuuluvien rikosten uhreja ja näiden perheitä. Ns. ICC-rikoksia ovat joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset. Uhrirahaston toiminta jakaantuu kahteen osaan: ICC:n uhreille määräämien hyvitysten täytäntöönpanoon ja uhrien sekä heidän perheidensä avustamiseen. Uhrirahasto rahoittaa avustusohjelmia, joita sen kumppanijärjestöt toteuttavat paikallistasolla. Avustamisen toimintamuotoina ovat mm. fyysinen kuntoutus, psykologinen tuki ja materiaalinen avustus. Kohdemaita ovat olleet Uganda, Kongon demokraattinen tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta ja Norsunluurannikko. Vuonna 2022 uhrirahasto käynnistää toimintansa Keniassa. Yhtenä uhrirahaston toiminnan temaattisena painopisteenä ovat seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan (SGBV) uhrit. SGBV-uhreille suunnattujen avustusohjelmien lisäksi uhrirahasto toteuttaa ensimmäisiä ICC:n määräämiä hyvityksiä seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan uhreille. Uhrirahastolle osoitettava tuki on mahdollista osoittaa nimenomaan SGBV-uhrien tukemiseen. Avustusohjelmien tavoitteena on auttaa uhreja ja heidän perheitään selviytymään seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan aiheuttamasta haitasta, elämään yhteisönsä täysipainoisina ja yhdenvertaisina jäseninä sekä osallistumaan sovinnontekoon ja rauhanrakennukseen. Toiminta ulottuu yksilö- ja yhteisötasolle: avustusmuotojen kautta tuetaan paitsi yksilöiden kuntoutumista ja voimaantumista, myös yhteisöllisen vakauden ja sovinnon syntymistä. Uhrirahaston suurimpia tukijoita ovat olleet viime vuosina Ruotsi, Belgia, Iso-Britannia, Alankomaat, Irlanti ja Suomi, joka on myös yksi pitkäaikaisimmista tukijoista. Kaikkiaan lähes 50 ICC:n sopimusvaltiota on tukenut rahaston toimintaa. Suomen tuki vuosille 2021-2024 (yhteensä 1 200 000 euroa) on tarkoitettu uhrirahaston temaattisesti kohdennettuun toimintaan seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreille. Alueellisesti tuki osoitetaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtuvan hanketoiminnan rahoittamiseen.

Rahoituspäätös

1 200 000 €

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Sukupuolten välinen tasa-arvo
  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

  • Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen 70%
  • Ihmisoikeudet 30%

Erityinen kohderyhmä

  • tytöt
  • lapset
  • nuoret
  • vanhukset
  • vammaiset henkilöt
  • alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt
  • Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt
  • Hiv/aidsin kanssa elävät henkilöt

Rahoituskanava

Kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahasto

Ota yhteyttä

oik-10

Rahoituskohteen numero

28924180

Tunnus

UHA2021-006640

Sivua muokattu

26.12.2022