Kehitysyhteistyön rahoituskohteet ,12.12.2016

Tuki UNICEF:n toimintaan

Kuvaus

Tsad järven alueen humanitaarinen kriisi kattaa Nigerian, Nigerin, Kamerunin ja Tsadin. Koillis-Nigerian tilanne on kuluneen vuoden aikana muuttunut huolestuttavaksi. Nigerian koillisosissa 4,6 miljoonaa ihmistä elää vailla varmuutta ruuansaannista. 55 000 ihmistä on välittömän avun tarpeessa. Alueella on lähes 400 000 vakavasta akuutista aliravitsemuksesta kärsivää alle viisivuotiasta lasta. Huolestuttava ravintotilanne johtuu pääasiassa heikosta turvallisuustilanteesta, ruuan heikosta saatavuudesta ja sen korkeasta hinnasta. Vaikean tilanteen keskus on Bornon, Adamawan ja Yoben osavaltioissa. Nigeriassa on UNICEF:n marraskuun 2016 tietojen mukaan 1.82 miljoonaa sisäistä pakolaista, joista 93% asuu näiden kolmen osavaltion alueella. Yli puolet heistä on lapsia. Yksistään Bornossa yli 1.4 miljoonaa ihmistä on sijoitettu uudelleen terroristijärjestö Boko Haramin väkivaltaisuuksien vuoksi. YK on ilmoittanut, että maan humanitaarinen kriisi on pahimpia Afrikan mantereella. Nigeriassa YK:n humanitaarisen avun koordinaatiojärjestö OCHA arvioi rahoitustarpeen olevan 484 miljoonaa USD. Tästä tarpeesta arviolta noin 40 % on katettu marraskuun 2016 tilanteen mukaan. UNICEF on tehostanut toimintaansa alueella yli 2 miljoonan ihmisen auttamiseksi. Naiset, lapset, vanhukset, vammaiset vähemmistöryhmät vaativat erityistä huomiota. UNICEF:n osalta rahoitustarve Nigeriassa on 115 miljoonaa USD ja rahoitusvaje on 75 %.

Rahoituspäätös  12.12.2016

1 500 000 €

Toimiala

  • Hätäapu, muu kuin ruoka ja suoja 50%
  • Hätäapu, ruoka 30%
  • Katastrofin ehkäisy ja valmius 20%

Erityinen kohderyhmä

  • tytöt
  • lapset
  • nuoret
  • vanhukset
  • vammaiset henkilöt
  • alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt

Rahoituskanava

YK:n lastenrahasto

Ota yhteyttä

keo-70

Rahoituskohteen numero

26102013

Tunnus

UHA2016-005950

Sivua muokattu

24.05.2017