Irakin vakauttamisrahasto, FFIS, UNDP
Kuvaus
Irak kamppailee lukuisten haasteiden kanssa, joiden ratkaisemiseksi se tarvitsee merkittävää ja pitkäaikaista kansainvälisen yhteisön tukea. ISILin ohella turvallisuustilanteen tekee epävakaaksi eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet. Kansallisen sovintoprosessin edistäminen on ollut hidasta. Irakin taloudellinen tilanne on todella huono, ja humanitaarisen avun tarve on lähes kaksinkertaistunut vuoden sisällä 10 miljoonaan ihmiseen. Maan sisällä kotiseudultaan paenneita on noin 3,3 miljonaa ja Pohjois-Irakin Kurdistanissa lisäksi noin 250.000 syyrialaispakolaista. UNDP:n Irakin vakauttamisrahasto (FFIS) tavoitteena on tukea ISILiltä vapautettujen alueiden välitöntä vakautusta ja täten mahdollistaa paikallisväestön paluu koteihinsa kestävällä tavalla neljässä maakunnassa: Salah al-Din, Ninewah, Anbar ja Diyala. Rahaston kokonaissumma vuoden 2016 alkuun mennessä on noin 50 MUSD; Suomen osuus on 1 MEUR. Rahasto on toistaiseksi perustettu vuoden 2017 toukokuuhun asti. Käytännössä rahasto 1) toteuttaa pienimuotoisia julkisen infrastruktuurin jälleenrakennusprojekteja; 2) tukee paikallisten elinkeinojen elpymistä ja työpaikkojen syntymistä sekä 3) paikallisviranomaisten vakauttamiskapasiteettia; sekä 4) tukee sovinnonrakentamista paikallisyhteisöissä kansalaisjärjestöjen kautta. Naiset ja nuoret on huomioitu erittäin hyvin hankkeen hyödynsaajina: erityishuomio annettu naisten elinkeinoille ja taloudelliselle tukemiselle. Tuki FFIS-rahastoon on linjassa Suomen kansallisen "Naiset, rauha ja turvallisuus" (1325) -toimintaohjelman kanssa. Suomi on mukana hankkeen ohjausryhmässä Baghdadissa: Suomen vaikuttavuustavoitteena pidetään huolta erityisesti naisten oikeuksien ja osuuden hyödynsaajista sekä syrjimättömyysperiaatteen toteutumisesta. Rahasto toimii tiiviissä yhteistyössä Irakin pääministerintoimiston, maakuntien kuvernöörien, turvakoneiston, paikallisyhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja se on suoraan osa Irakin kansallisia vakauttamistoimia. FFIS-rahasto toimii erittäin korkean riskin alueella välittömien sotatoimien juuri loputtua. Irakin vaikeasti sisäpoliittisesta tilanteesta johtuen myös poliittiset riskit ovat korkeat. UNDP:n riskienhallinta on kuitenkin riittävällä tasolla. Riski on siis perusteltua ottaa – toimimattomuus olisi vielä suurempi riski.
Rahoituspäätös 19.04.2016
1 000 000 €
OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet
- Osallistava kehitys/hyvä hallinto
- Sukupuolten välinen tasa-arvo
Toimiala
- Jälleenrakennus 80%
- Konfliktinjälkeinen rauhanrakentaminen (YK) 20%
Erityinen kohderyhmä
- naiset
- nuoret
- alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt
Rahoituskanava
YK:n kehitysohjelma
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
85601705
Tunnus
UHA2016-001360
Sivua muokattu
28.04.2016