angle-left Toiminta-avustus Suomen UNICEF-yhdistykselle
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 08.02.2019

Toiminta-avustus Suomen UNICEF-yhdistykselle

Kuvaus

Järjestö on YK:n lastenjärjestön UNICEFin kansallinen komitea Suomessa. UNICEF on lapsen oikeuksien sopimuksen valvoja ja sopimus on pohjana sekä ohjelmatyölle että vaikuttamistyölle sekä kotimaassa että ohjelmamaissa. Lisäksi Suomen UNICEF tekee merkittävää globaalikasvatus- ja kehitysviestintätyötä fokusoiden YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, erityisesti lapsen aseman ja oikeuden näkökulmasta. Yksi esimerkki tästä on kestävää kehitystä käsittelevä tubetus-kanava, jonka avulla kestävän kehityksen tavoitteet tuodaan kiinnostavalla tavalla sinne, missä lapset jo ovat. Vuonna 2018 Suomen Unicef oli järjestänyt 360 kehityskasvatusluentoa, joilla oli tavoittanut 38 000 oppilasta opettajineen ympäri Suomen. Lisäksi se toteutti mm. videotyöpajan lasten ja nuorten kanssa kestävän kehityksen tavoitteista. Videoissa nuoret yhdessä tubettajien kanssa käsittelevät kestävän kehityksen tavoitteita ja haastavat kuulijoita toimimaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Toiminta-avustusta koskevat valtionavustusten käyttöä koskevat yleisehdot ja toiminta-avustuksen lisäehdot. Suomen UNICEF saa toiminta-avustusta 226 920 euroa vuodessa eli yhteensä 453 849 euroa.

Lisätietoa

www.unicef.fi

Rahoituspäätös  08.02.2019

453 840 €

Kohdealue

Kehitysmaat

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Sukupuolten välinen tasa-arvo

Toimiala

  • Kehitystietoisuuden edistäminen (sektoreittain kohdentamaton) 100%

Tuen tyyppi

Kehitystietoisuuden edistäminen

Erityinen kohderyhmä

  • tytöt
  • lapset
  • nuoret

Rahoituskanava

Suomen UNICEF-yhdistys ry

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

89818501

Tunnus

UHA2018-007766

Sivua muokattu

13.02.2019