Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 04.04.2013

Maksuosuus otsonirahastolle

Kuvaus

Vuonna 1987 allekirjoitettu Montrealin pöytäkirja sisältää sitovia sopimuksia otsonikerrosta heikentävien aineiden valmistuksen, kulutuksen ja kaupan vähentämiseksi. 1990 perustettiin pöytäkirjan muutoksella monenkeskinen otsonirahasto (Multilateral Fund, MLF), jonka tarkoituksena on auttaa kehitysmaita siirtymään pois otsonikerrosta vahingoittavien aineiden käytöstä. Monenkeskinen otsonirahasto rahoitetaan teollisuusmaaosapuolten varoin YK:n maksuosuustaulukon perusteella. Rahaston suuruudesta päätetään kolmivuotiskausittain osapuolikokouksen päätöksellä, ja maksuvelvoite on sitova. Osapuolten toisessa kokouksessa Lontoossa vuonna 1990 perustettiin Montrealin pöytäkirjan muutoksella rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tukea kehitysmaita niiden pyrkimyksissä noudattaa pöytäkirjan määräyksiä. Rahoitusjärjestelmän ytimenä on ns. monenkeskinen otsonirahasto (Multilateral Fund, MLF). Rahaston tarkoituksena on auttaa kehitysmaita selviämään otsonikerrosta heikentävien aineiden kulutuksen ja tuotannon rajoittamiseen sekä lopettamiseen liittyvistä kustannuksista.

Rahoituspäätös  04.04.2013

693 452 €

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Ympäristöapu

Toimiala

  • Biosfäärin suojelu 100%

Rahoituskanava

Otsonirahasto, Montreal protocol

Ota yhteyttä

keo-60

Rahoituskohteen numero

89824101

Tunnus

UHA2013-001406

Sivua muokattu

31.07.2013