Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen poliittinen katsaus

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen yleispoliittinen katsaus edustustonpäällikkökokouksessa 27. elokuuta.

Hallitus on valmistelemassa selontekoa, jonka se antaa eduskunnalle EU:n uutta perustuslakia valmistelleen konventin työn tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten välisen konferenssiin. Ennen selonteon hyväksyvää hallituksen istuntoa asian käsittely kulkee eu-ministerivaliokunnan käsittelyiden lisäksi myös hallitusryhmissä ja hallituspuolueiden päättävissä elimissä. - Ainakin SDP:ssä näin menetellään, jo asian painavuuden vuoksi.

Huolellinen menettely ja riittävä keskustelu on tarpeen. Vaikka huo-lenpito Suomen talouden tilasta ja suomalaisten työllisyydestä ohjaa hallituksen toimintaa useimpina arkipäivinä, on uuden EU:n perussopimuksen hyväksyminen näillä näkymin tärkein yksittäinen asia, josta hallitus eduskunnalle päätösesityksen tekee.

EU:n uutta perussopimusta koskevan lopullisen päätöksen tekemisen muodosta vallitsee näkemykseni mukaan laaja kansallinen yksimielisyys: uusi sopimus hyväksytään eduskunnan päätöksellä. Vaikka edessä olevat muutokset ovat suuria – me odotamme ja toivomme niistä suuria – on uusi Euroopan unioni perusteiltaan kuitenkin sama, jolle Suomen kansa antoi hyväksyntänsä kansanäänestyksessä 1994. Kuluneen EU-vuosikymmenen aikana ovat hallitukset ja eduskunta ottaneet vastuun päätöksenteosta myös suurissa asioissa, eikä tätä periaatetta olla nytkään murtamassa.

Kansallinen yksituumaisuus vallitsee mielestäni myös tavoitteenasettelun suurista kysymyksistä. Suomi pyrkii edistämään Euroopan unionissa yhteisöllistä päätöksentekoa. Suomi korostaa komission keskeistä asemaa ,mutta arvostaa samalla Euroopan parlamentin panosta päätöksenteossa. Jäsenvaltioiden vaikutusvaltaa on meidän mielestämme paras kanavoida yhteisen päätöksenteon väylälle, varoen ylenpalttista kansallista profiloitumista. Eri toimielinten välille muodostunutta tasapainoa ei pidä muuttaa.

Kansalaisille on aina syytä korostaa, että Suomen EU-politiikkaa leimannut yhteisöllisyys ei koskaan ollut lähtöisin federalismista tai eurooppalaisen suurvaltion kaipuusta. Linjan taustalla on arvio sen avulla saavutettavasta kansallisesta edusta Euroopan unionissa. Euroopan unioni on kansallisvaltioiden unioni, sillä poliittisen päätöksenteon ja kansansuvereniteetin perusyksikkö on yhä kansallisvaltio.

Suomen tuki yhteisöpäätöksenteolle ja yhteisille toimielimille on kansallisen edun, Suomen edun mukaista. Suomi ei tavoittele unionia, jossa vahvin toimija on jäsenvaltioiden keskuudestaan valitsema ja jäsenvaltioiden mandaatilla toimiva johtaja tai johtoryhmä. Suomi menestyy parhaiten unionissa, jossa kansallisia intressejä ajetaan yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

***

Suomen eurooppa-politiikkaa on leimannut lähtökohtaisesti myönteinen asennoituminen yhteistyön syventämiseen ja Suomen omaan osallistumiseen EU:n vahvistuvaan yhteistyöhön. Haluamme olla uuden Euroopan ytimessä. Olemme Schengen-maa ja euromaa. Suhtaudumme myönteisesti EU:n turvallisuusulottuvuuden kehittämiseen. Siinä myönteisyytemme ei ole jäänyt vain mielipiteiden ja tunnelmien tasolle, vaan olemme antaneet sille myös sisältöä: kriisinhallintaa on edistetty mm. Tarja Halosen – Lena Hjelm-Wallinin aloitteesta ja sen toimeenpanon edellyttämiä konkreettisia päätöksiä tehtiin Suomen puheenjohtajuuskaudella.

Suomen keskihakuisuutta on usein verrattu muihin Pohjoismaihin. Kotimaisessa keskustelussa on pintaan noussut myös omaan intressiime nähden kielteisiä tunnelmia: muita Pohjoismaita on siinä tunnelmoinnissa pidetty malliesimerkkinä viisaan varovaisesta etenemisestä kohti uutta, vielä muotoaan etsivää Eurooppaa. Vastaavasti omassa etenemisessämme on nähty vauhtisokeuden oireita. Tästä kritiikistä ei onneksi ole muodostunut puoluepoliittista jakolinjaa, eikä sillä ole ollut kansainvälistä kaikupohjaa. Silti kritiikki ansaitsee asiallisen arvioinnin. Suomea on todella paikallaan verrata muihin Pohjoismaihin.

Lähimmän naapurimme Ruotsin poliittisesta tilanteesta on hyvä aloittaa. Maan poliittinen johto, pääministeri Göran Persson ja sosialidemokraattisten päättäjien enemmistö, on kansanäänestyksen edellä voimakkaasti asettunut kannattamaan syvenevän yhdentymisen nimissä jäsenyyttä Euroopan talous- ja rahaliitossa.

On merkille pantavaa, että taloudellinen argumentaatio, talouspoliittinen perustelu, ei ole ollut maan johdon poliittisen linjan yksinomainen perusta. Pääministeri Göran Persson on pitänyt EMU-ratkaisua korostetun poliittisena. EMU:n jäsenenä Ruotsi on poliittisen vallan ytimessä ja saa enemmän sanavaltaa EU:ssa kuin EMU:n ulkopuolelle pudotessaan. Suomi on vedetty esimerkiksi Ruotsille EMU:n puolesta käytävässä kampanjassa. Rahaliittoon kielteisesti suhtautuvat ovat Suomen valinnoista vaienneet.

Ruotsin politiikan pitkään linjaan on aina kuulunut hyvien yhteistyösuhteiden ja vahvojen kumppaneiden etsintä. Suurvalta-aikoinaan Ruotsi etsi kumppania Euroopan voimakkaimmasta maasta, Ranskasta. Viime maailmansodan jälkeen Ruotsi – puolueeton Ruotsi – oli tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa. Ruotsin poliittiselle johdolle eurooppalainen yhteistyö - maan historian jatkumona – näyttää siten edustavan johdonmukaista, kansallisen edun sanelemaa kumppanuutta.

On aikaista sanoa, miten Ruotsi toimii ja mihin se suuntautuu, mikäli kansanäänestys Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenyydestä päätyisi Ruotsin hallituksen näkökulmasta ja myös Suomen näkökulmasta kielteiseen lopputulokseen. Varmaa kuitenkin on, että jonkinlaisia poliittisia johtopäätöksiä tehdään eivätkä ne todennäköisesti ole itsellisyyden ja eristäytymisen julistamista.

Muut Pohjoismaat ovat viimeisen parin vuoden aikana edenneet Suomen ja Ruotsin valinnoista poikkeavaan suuntaan. Tanskassa ja Norjassa ollaan eri syistä etäällä Euroopan päätöksenteon ytimestä. Niiden valinta on ollut vahva sitoutuminen Natoon ja Yhdysvaltain kanssa tehtävään yhteistyöhön. Norja on lähettänyt taistelujoukkoja Afganistaniin, Tanska on osallistunut Irakin operaatioon sekä sotatoimien aikana että niiden jälkeen.

Tanskasta ja Norjasta katsoen pohjoismainen vaihtoehto painottuu siis voimakkaasti atlanttisen yhteistyön suuntaan. Etäisyys EU:n ytimestä ei ole vähentänyt niiden halua liittoutumiseen, kumppaneiden etsimiseen.

Suomi pitää pohjoismaisen yhteistyön ylläpitämistä ja vahvistamista yhtä tärkeänä nyt kuin aikaisemmin. Suomelle toimivat transatlanttiset suhteet ja Yhdysvaltain osallisuus Euroopan politiikassa ovat tärkeitä tavoitteita, mutta me emme ole tulkinneet näiden sulkevan pois osallistumistamme syvenevään yhteistyöhön Euroopan unionissa. Päinvastoin: Suomen linjana on vaikuttaa EU:n päätöksentekoon siten, että se ottaa huomioon pohjoisen ulottuvuuden ja Pohjoismaat. Suomen tavoitteena on vahvistaa Yhdysvaltain ja EU:n suhteita.

***

SDP:n, Keskustan ja RKP:n laatiessa viime keväänä Säätytalolla hallitusohjelmaa päästiin Eurooppa-politiikasta ja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ripeästi yhteisymmärrykseen. Tämä yhteisymmärrys jatkuu nykyisessä hallituksessa.

Hallitusta johtavan pääministeri Vanhasen lähtökohta on ollut pidättyä sanelemasta poliittisia ratkaisuja ennen hallituksen keskustelua. Linjan perustana ei ole ainakaan ollut henkilökohtainen epävarmuus: pääministeri Vanhasen perehtyneisyys konventin työhön ja tulossa olevaan perussopimuksen hyväksymiseen on perua ennen hallituksen ministerin vastuun ottamista.

Itse jouduin ottamaan tilapäisvastuun hallituksen Eurooppa-politiikan johtamisesta varsin erikoislaatuisessa tilanteessa, pääministeri Anneli Jäätteenmäen päätettyä jättää eronpyyntönsä Thessalonikin huippukokouksen juuri käynnistyessä. Suomen etujen valvominen ei yllättävässä tilanteessa muodostunut silti mitenkään mieltäkääntävän hankalaksi. Tästä kiitos lankesi paitsi ulkoministeriön ja valtioneuvoston hyville virkamiehille myös tiedolle laajasta poliittisesta tuesta omille päätöksilleni. Tuen varaan saattoi laskea, vaikka uuden hallituksen nimitys oli edessä vasta seuraavalla viikolla.

Sen jälkeen asiat ovat edenneet suotuisasti ja hallitus on päässyt hyvään iskuun. Sillä on hyvä valmius vastata tehokkaalla päätöksenteolla eteen tuleviin haasteisiin. Näin tulee tapahtumaan myös sekä kansallisen HVK-valmistelun osalta että itse HVK-päätöksenteossa.