Valtiosihteeri Pertti Torstilan puhe Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n 35. turvallisuuspolitiikan seminaarissa lauantainana 29.1.2011

Valtiosihteeri Pertti Torstilan puhe Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n 35. turvallisuuspolitiikan seminaarissa lauantainana 29.1.2011

Suomalaisen yhteiskunnan
turvallisuusstrategia 2010 

Hyvät kuulijat

Kiitos mahdollisuudesta esitellä tuoretta suomalaisen yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa ja ulkoasiainministeriön osuutta siinä. Olemme tyytyväisiä siitä, että strategiatyö vietiin huolella ja määrätietoisesti hyvään lopputulokseen. Turvallisuusstrategia ja rinnan sen kanssa valmistunut Hallbergin komitean mietintö yhteiskunnan varautumisesta tarjoavat oivan pohjan suomalaisen kriisivalmiuden parantamiselle.

Yhteiskuntamme turvallisuutta emme enää voi taata pelkästään omin voimin ja omien rajojemme sisällä. Maailman politiikan megatrendi, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kietoutuminen toisiinsa näkyy joka puolella. Kuten strategian johdannossa todetaan on kansallinen ja kansainvälinen keskinäisriippuvuus vallitsevaa todellisuutta lisääntyvän globalisaation aikakaudella.

Uudet turvallisuushaasteet kuten ilmastonmuutos, saasteet, kansainvälinen rikollisuus, terrorismi, pakolaisuus, väestöliikkeet ja tautiepidemiat eivät tunne valtioiden rajoja. Vanha­kantainen varautuminen ei auta uusien haasteiden ja uhkien torjunnassa. Turvallisuutta on tarkasteltava ja rakennettava kokonaisvaltaisesti. Tässä työssä on otettava huomioon yhteiskunnan kaikki toimijat ja keskinäisen riippuvuuden maailma. Kansainvälinen ulottuvuus on yhä vahvemmin mukana yhteiskuntamme elintärkeissä toiminnoissa.

Omien rajojen ulkopuolella tapahtuvat ilmiöt vaikuttavat kansalaistemme turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Kansallisvaltion menestyminen on kasvavassa määrin riippuvainen muiden kuin valtion omien päättäjien toimista. Taloudellisen menestyksemme ja hyvinvointimme edellytykset luodaan enenevässä määrin oman maamme rajojen ulkopuolella.Tarvitaan laajapohjaista yhteistyötä niin kansallisten kuin kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Muutoksen tuulet maailmalla puhaltavat vahvoina. Demokratia ja markkinatalous ovat edenneet, mutta konfliktien määrä maailmalla ei ole vähentynyt . Maailmanlaajuinen finanssi- ja talouskriisi on jättänyt syviä jälkiä koko kansainväliseen järjestelmään. Se on vauhdittanut taloudellisen vallan uusjakoa maailmalla. Talous ja politiikka kytkeytyvät yhä tiiviimmin yhteen ja nousevat taloudet tavoittelevat kasvanutta taloudellista merkitystään vastaavaa kansainvälispoliittista vaikutusvaltaa. Kehittyvien maiden nousu vahvistaa suuntausta moninapaiseen kansainväliseen järjestelmään. Olemassa olevien kansainvälisten järjestöjen on osattava sopeutua uuteen todellisuuteen. 

Tuoreessa yhteiskuntamme turvallisuusstrategiassa on uudella ja oikealla tavalla kiinnitetty huomiota kansainväliseen ulottuvuuteen. Kansainvälisyys huomioidaan aiempaa laajemmin ja sitä käsitellään osana jokaista alakokonaisuutta, ei irrallisena, erillisenä toimintona. Kaikilta hallinnon aloilta – ei vain ulkoasiainministeriöltä – vaaditaan nyt ulkoista toimintakykyä.

Euroopan unioni on meille keskeisin kansainvälinen toimija. Unionissa on tapahtunut huomattavaa kehitystä sitten vuoden 2006 YETT-strategian. Lissabonin sopimus toi mukanaan uudistuksia, jotka edellyttävät jäsenmailta uudenlaista varautumista kansainväliseen kehitykseen. Unionille halutaan tiiviimpi turvallisuusyhteisö sekä sisäisesti että kansainvälisenä toimijana. EU:n turvallisuusstrategia on vuodelta 2003 ja Suomi on esittänyt sen nopeata uudistamista huomioimaan toimintaympäristön muutokset ja EU:n oma sisäinen kehitys.

Lissabonin sopimukseen sisältyy kaksi uutta artiklaa, joilla pyritään vahvistamaan unionin jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta.

Yhteisvastuu- ja eli solidaarisuuslauseke velvoittaa jäsenvaltiot yhteiseen vastuuseen, jos jossakin jäsenmaassa tapahtuu terrori-isku tai luonnon tai ihmisen aiheuttama suur­onnettomuus. Lauseke luo toimivaltaa myös unionille ja antaa unionille mahdollisuuden ottaa käyttöön kaikki välineet, mukaan lukien jäsenmaiden unionin käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat.

Keskinäisen avunannon velvoitteen perusteella jäsenvaltioiden tulee antaa tukeaan, jos joku niistä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Velvoitteessa todetaan, että  tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia. Pohjois-Atlantin liitto säilyy jäsenilleen niiden yhteisen puolustuksen perustana. Kun unionin 27:stä jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon on helppo ymmärtää avunantovelvoitteen jäsenmaissa saama huomio. Keskustelua täytäntöönpanosta ei juurikaan ole käyty, ei unionissa eikä jäsenmaissa.

Näkemyksemme mukaan uudet sitoumukset velvoittavat kaikkia jäsenmaita yhtälailla. Katsomme myös, että niin Suomella kuin muilla tulee olla valmiudet avun antamiseen ja sen vastaanottamiseen. Lainsäädäntöämme, lakia puolustusvoimista, onkin korjattu vastaamaan Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslauseketta. Lainsäädännössä ei kuitenkin tällä hetkellä ole kirjauksia, jotka koskisivat toiselle valtiolle voimakeinoin annettavaa apua.

Jäsenmaissa katsotaan yhteisvastuulauseketta ja avunantovalvoitetta eri tavoin. Natoon kuuluvat EU-maat hoitavat yhteisen puolustuksensa velvoitteet Naton kautta. Unionilla ei ole omaa puolustussuunnittelua eikä puolustusjärjestelyjä, joten yhteistoimintakykyä, avun vastaanottamista ja antamista on kehitettävä kriisinhallintatoiminnan kautta. Myös yhteis­vastuu­lausekkeen osalta painotuseroja on, ja jäsenvaltiot ovat järjestäneet omat kansalliset valmiutensa toimia terrori-iskujen ja suuronnettomuuksien kaltaisissa tilanteissa eri tavoin. On muistettava, että solidaarisuuslausekkeiden täytäntöönpano nojautuu jäsenvaltioiden voima­varoihin. Kukin jäsenmaa tekee itse omat päätöksensä mahdollisesta avusta. Avoinna on  myös se, kuinka sotilaallisia välineitä voitaisiin ottaa unionin käyttöön katastrofitilanteissa jos yhteisvastuulauseke aktivoidaan.

Pohjoismaisen yhteistyön puolella tutkitaan aktiivisesti yhteistyömuotojen tehostamista. Useat ministeriömme ja viranomaiset tekevät yhteistyötä juuri pohjoismaiden kanssa varautumiseen liittyen. Keskustelua pohjoismaisesta solidaarisuusjulistuksesta on käyty Norjan entisen ulkoministeri Stoltenbergin aloitteiden pohjalta. Aihepiiri on esillä pohjoismaisten ulkoministerien keskusteluissa Helsingissä huhtikuussa.

Suomella on jo vuosia ollut laajaa ja läheistä siviilivalmiusyhteistyötä Naton kanssa. Naton puolelta tämä yhteistyö on ollut avointa kumppanimaille. Meille on tärkeää, että näin on jatkossakin. Yhteistyö Naton kanssa on hyödyllistä muun muassa tiedonsaannin, parhaiden käytäntöjen jakamisen ja kansainvälisen verkottumisen näkökulmasta. Etusija on tässäkin jäsenmailla, mutta siviilivalmiussuunnitelun ansiosta kriisin tai katastrofin sattuessa myös kumppanimaat voivat pyytää liittokunnan apua. Natolla ei kuitenkaan ole keskitettyä huoltovarmuusjärjestelmää tai yhteisiä huoltovarmuusvarastoja.

Ulkoministeriö on erityisosaamisensa ja maailmanlaajuisen edustustoverkkonsa puolesta johtava työväline Suomen kansainvälisten suhteiden ja yhteistyön hoitamisessa.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa UM:n strategisina tehtävinä mainitaan:

  • yhteyksien ylläpitäminen ulkovaltojen ja keskeisten kansainvälisten toimijoiden, kuten Euroopan Unionin kanssa
  • Suomen kansalaisten ja Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten suojelu ja avustaminen ulkomailla
  • Suomen ulkomaankaupan edellytysten turvaaminen
  • kokonaisvaltainen kriisinhallinta ja UM:n osuus sen sotilaallisessa ja siviilipuolessa.

Kun kriisinhallintaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, huomioidaan siinä kriisin koko sykli ennakkoehkäisystä jälkihoitoon asti. Ulkoministeriön johdolla valmisteltiin vuonna 2009 Suomen kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia, jota seurataan ja hallinnoidaan UM:n johtamassa strategisen tason koordinaatioryhmässä. Ryhmässä on edustus valtioneuvoston kansliasta, sisäasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, puolustusministeriöstä ja puolustus­voimista. Sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa sekä kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua koordinoidaan tiiviisti parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen ja kestävien tuloksien aikaansaamiseksi. On tärkeää, että yhteiskunnan eri sektorien vastuut kunkin omaan toimivaltaan kuuluvien kriisien hoidossa ja viestinnässä ymmärretään ja osataan hoitaa oikein.

Ulkoministeriön alainen maailmanlaajuinen suurlähetystö- ja edustustoverkko toimii maamme etujen uloimpana turvaajana. Edustustoverkko elää ja muotoutuu vaatimusten ja tarpeiden mukana. Meillä on 99 toimipistettä eri puolilla maailmaa. Joitakin edustustoja on jouduttu säästösyistä sulkemaan, mutta samanaikaisesti on avattu uusia ulko- ja kauppapoliittisista syistä kuin myös kansalaispalveluiden tarpeet huomoiden.

Suomen ulkomaankaupan edellytysten turvaaminen on päivitetyssä strategiassa nyt reaalimaailmaa vastaavalla tasolla. Strategia huomioi monet mahdolliset poikkeustilanteet, myös mahdolliset EU:n kauppapolitiikan häiriötilanteet. Energiariippuvuus, ulkomaankaupan häiriöttömän jatkumisen turvaaminen, raaka-aineiden, komponenttien ja kuluttajatuotteiden saannin varmistaminen sekä markkinahäiriöiden estäminen nousevat kriisitilanteissa keskeisiksi kysymyksiksi. UM:n kanssa vastuuviranomaisia näissä kysymyksissä ovat TEM, MMM, LVM ja Tullihallitus. Nämä viranomaiset varmistavat, että kauppapolitiikkaa, ulkomaankaupan turvaamista ja sisämarkkinoita koskevat ratkaisut tukevat toisiaan. Näin voidaan huolehtia, että väestön huollon ja elinkeinoelämän toiminnan kannalta välttämätön vienti ja tuonti eri turvallisuustilanteissa taataan.  

Vahvassa kasvussa on ollut kansalaispalvelujen kysyntä, joita ulkoministeriö ja edustustom­me ovat konsulipalvelulain mukaan velvoitettuja hoitamaan. Tsunamikatastrofi vuonna 2004, Libanonin evakuointi vuonna 2006, Malagan bussitruma 2008, Islannin tuhkapilvi 2010 ja nyt tilanne Pohjois-Afrikassa Tunisiassa ja Egyptissä kertovat kansalaisten avustustarpeiden merkityksestä ja arvaamattomuudesta. Suomalaiset tekevät vuosittain yli seitsemän miljoonaa ulkomaanmatkaa ja varsin usein he tarvitsevat viranomaisapua. Pysyvästi ulkomailla asuu noin 250 000 suomalaista. Kun mukaan lasketaan toisen polven suomalaiset, luku nousee tuntuvasti suuremmaksi. Konsulitapauksia hoidimme viime vuonna yli 40 000. Tapausten määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Ulkoministeriön päivystäjät selvittivät vuonna 2010 160 kriisitilannetta, joissa suomalaisia oli – tai olisi voinut olla – mukana.

Ulkomaisten tulijoiden määrä maahamme kasvaa. Suomen edustustot myönsivät viime vuonna ennätykselliset yli miljoona Schengen-viisumia. Hakemusmäärä kasvoi 28 % viime vuoteen verrattuna. Valtaosa (94 %) viisumeista myönnettiin Venäjällä. Laillisen maahan­muuton lisäksi laiton maahanmuutto on lisääntynyt. Tämä vaikea maailmanlaajuinen ongelma olisi turvallisinta ja kustannustehokkainta pysäyttää jo lähtömaassa.

Uusista turvallisuushaasteista haluan nostaa esille tietoverkkoihin kohdistuvat uhat eli ns. kyberturvallisuuden. Tietoverkkojen toimintavarmuus on välttämätön edellytys modernin tietoyhteiskunnan toimivuudelle ja turvallisuudelle. Ilman turvattua infrastruktuuria ei yhteyksien takaaminen tietoverkkohyökkäyksen aikana ole mahdollista. Huoli on ajan­kohtainen ja koettujen kriisien myötä se on noussut esiin kaikilla kansainvälisissä foorumeilla – YK:ssa, EU:ssa, Natossa, Etyjissä ja pohjoismaisessa yhteistyössä. Se on myös yksi elementti EU:n turvallisuusstrategiassa.  EU:n puolustusvirasto EDA on määritellyt tietoverkko-operaatiot yhdeksi painopistealueeksi osana sotilaallisten suorituskykyjen kehittämis­suunnitelmaa. Tietoverkkouhkiin varautuminen on työtä, jota on tehtävä kansallisesti ja kansainväliseen yhteistyöhön panostaen ja ennakoiden. Ulkoministeriö on puolellaan nostanut asian kiireellisten turvallisuuskysymysten kärkeen. Yhteistyötä tehdään nyt laajalla asian­tuntijarintamalla läpi koko hallintokentän.

Arvoisa seminaariväki

Olen esityksessäni vahvasti painottanut kansainvälisen ulottuvuuden merkitystä ja kansain­välisten toimintavalmiuksiemme kehittämistä yhteiskuntamme turvallisuusstrategiassa. Haluan kuitenkin lopettaa puheenvuoroni toteamukseen siitä, että kriiseihin on aina varauduttava itse, omin ja riittävin toimenpitein. Myös kansalaisten herkistäminen yhteiskunnan varautumista koskeville kysymyksille on tärkeää. Kansalaistaso, elinkeinoelämä ja kansalaisjärjestöt on saatava aktiivisemmin mukaan varautumistyöhön ja sisäisen turvallisuuden valvontaan. Malli­esimerkiksi käy Lontoon metroterrorismin jälkeinen työ Iso-Britanniassa, jossa kansalaisten oma­­ehtoinen turvallisuustoiminta, pelastusharjoitukset, valppaus ja aktiivisuus ympäristön ja mahdollisten vaaratilanteiden seurannassa nousi kansanliikkeeksi. Yhdysvalloissa Manhattanin katastrofin jälkeen kehitetty Homeland Defense-ajattelu on vahvistanut amerikkalaisten turvallisuuskäsitystä. Nämä esimerkit kannustavat meitä tehostamaan viranomaistoimintaa oman kansallisen turvallisuusstrategiamme myyntityössä järjestökentällä, yksityisellä sektorilla ja jokaisen suomalaisen kanssa.