Kansalliskielten tukiyhdistyksen vuosikokous 23.5.2011
Valtiosihteeri Pertti Torstila
Kielitaito ja kielipolitiikka Suomen voimavarana
Hyvät kuulijat, kielten ystävät ja tukijat,
Kansainvälisyys on elämässämme tänään läsnä enemmän kuin koskaan ennen. Kansainvälisyys on Suomelle tärkeää. Hyvinvointimme on suuresti riippuvaista kansainvälisistä yhteyksistämme ja ulkomaankaupasta. On perusteltua sanoa, että suomalaiset pienen kielensä takia tarvitsevat erityisen paljon kielitaitoja pärjätäkseen maailmalla. Suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavat vahvasti meistä etäällä tehdyt päätökset. Globalisaation ja keskinäisriippuvuuden maailmassa tapahtumat kaukana omilta rajoiltamme tuntuvat myös meillä. Esimerkiksi käyvät vuoden 2004 tsunami, tuore maanjäristys Japanissa, kansannousut Pohjois-Afrikassa ja vaikkapa Afganistan.
On Suomen etujen mukaista toimia aktiivisesti, näkyvästi ja kuuluvasti kansainvälisillä areenoilla. Tämä on ollut linjamme vuosikymmenien ajan pohjoismaisen yhteistyön, YK:n, EU:n ja muun kansainvälisen yhteistyön kautta. Menestymisemme riippuu kyvystämme vaikuttaa globaalin kehityksen suuntaan. Siksi meillä tulee olla halu, kyky ja taito ajaa meille tärkeitä asioita maailmassa. Kielitaito on tähän kaikkeen välttämätön työväline.
Ei liene yllättävää, että ulkoasiainministeriön virkamies painottaa kielitaidon merkitystä. Diplomaateille kielitaito on keskeinen työväline, jota kehitämme koko uran ajan.
Ammattia aloittavan suomalaisdiplomaatin kielitaitovaatimuksiin kuuluu hyvä suullinen ja kirjallinen taito yhdessä vierassa kielessä sekä vähintään tyydyttävä taito toisessa vieraassa kielessä (englanti, espanja, ranska, saksa, venäjä). Harvinaisten kielten ja venäjän kielen taito on etu pyrittäessä diplomaattiuralle. Molempien kotimaisten kielten osaaminen on ehdoton vaatimus.
Siirtymiset uusiin asemapaikkoihin ja tehtäviin edellyttävät jatkuvaa kielten opiskelua. Ulkoministeriön laajaan kielikoulutukseen osallistuu vuosittain 250 UM:n virkamiestä Helsingissä. UM:ssä voi osallistua viikoittaiseen opiskeluun päätyökielissä, joita on viisi. Järjestämme myös erityiskursseja. Järjestelmämme mukaan jokainen diplomaatti voi aloittaa asemamaan kieliopinnot Suomessa jo ennen siirtymistään uuteen asemapaikkaan. Luonnollisesti tuemme kielenopiskelua myös asemapaikalla.
Yleinen uskomus on, että maailmalla pärjää hyvin englanninkielellä. Tähän luuloon uskoen 96% koululaisista – tai heidän vanhemmistaan – valitsee ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin. Laajemman kielitaidon merkitystä korostaa tieto siitä, että vaikka englanti on 73 maan virallinen kieli niin ranska on 37:n, arabia 25:n ja espanjakin 13 maailman maan virallinen kieli. EU:ssa komission hallintoa pyöritetään edelleen suurelta osin ranskaksi. Viestien välittäminen paikallisilla kielillä on ensiarvoisen tärkeää. Sanoma varman perille menon varmistaa viime kädessä ihmisten oma kieli. Tärkeätä on myös kiinnittää huomiota kielitaidon laatuun. Mielestäni Suomessa tyydytään liian heikkoon tasoon. Suurlähettiläs Ralph Enckell, joka oli esimieheni Pariisissa vuosina 1973-1976 tapasi tässä asiassa opastaa nuoria alaisiaan armottomaan tyyliinsä näin : ”Oppikaa puhumaan ranskaa hyvin ja oikein. Muuten näytätte tyhmemmiltä kuin olette”. Neuvo jäi mieleen.
Painopistealueena ulkoministeriössä on tällä hetkellä venäjän kieli, jonka opiskelua tuetaan erityistoimin. Olemme pyrkineet madaltamaan kynnystä venäjän kielen opintojen aloittamiseksi järjestämällä kannustavia tutustumiskursseja. Yksi tällainen on kyrilliset kirjaimet kahdessa tunnissa-tietoisku. Myös ruotsinkielen merkitystä painotamme. UM:n henkilöstöön kuuluu arabiaa, kiinaa, japania, portugalia, unkaria, swahilia, serbiaa, kroatiaa, turkkia, hindiä ja monia muita kieliä taitavia virkamiehiä.
Hyvät kuulijat,
Laajemmassa kansainvälisessä yhteydessä Suomen tärkein viiteryhmä on Eurooppa ja Euroopan unioni. Unionilla on tänä päivänä 23 virallista ja työkieltä: bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tshekki, unkari ja viro. Lisää kieliä tulee laajentumisen myötä. Kielten määrästä voi päätellä, että EU:ssa tarvitaan valtaisaa käännösja tulkkauskoneistoa.
EU:n virallisen ja työkielen asema tarkoittaa sitä, että kyseisellä kielellä voi olla yhteydessä unionin toimielimiin ja saada vastauksen omalla kielellä. Myös EU:n säädökset, muut lainsäädäntöasiakirjat ja Euroopan unionin virallinen lehti julkaistaan kyseisellä kielellä. Esimerkiksi komissioon voi lähettää kysymyksiä ja saada vastauksen suomeksi. Virallisissa kokouksissa on kokouksesta riippuen kolmenlaisia tulkkauksia:
- täyden tulkkauksen kokoukset, joissa tulkataan kaikki unionin viralliset kielet (esim. ministerineuvostot),
- rajoitetun kielivalikoiman kokoukset, joissa on käytössä rajoitettu määrä kieliä (esim. COREPER eli pysyvien edustajien komitea) ja
- ns. epäsymmetrinen tulkkausjärjestely, jolloin kokouksessa puhuttavia kieliä voi olla useita, mutta kuunneltavia kieliä vähemmän, esimerkiksi vain englanti ja ranska.
Joskus suomea voi puhua tällaisissa kokouksissa, mutta tulkkausta suomeen päin ei järjestetä. Yleissääntönä on, että kaikki kielet tulkataan joko suoraan tai korkeintaan yhden kielen kautta. Puhujan lisäksi tulkkien ammattitaito vaikuttaa oleellisesti viestin perillemenoon.
Suomeksi tulkataan EU:ssa yli 1000 kokousta vuodessa. Omaa kieltä voi siis käyttää, mutta vaikka kokouksissa selviäisikin tulkkien avulla, epävirallisissa ja käytäväkeskusteluissa on osattava muita kieliä. Ja tiedämme, että epävirallisella tiedonvaihdolla ja vaikuttamisella on hyvin suuri merkitys.
EU korostaa oman kielen ja kansallisen identiteetin merkitystä, mutta edistää aktiivisesti monikielisyyttä. Unionin kielipolitiikan tavoitteena on, että jokainen EU-kansalainen osaa vähintään kahta vierasta kieltä äidinkielensä lisäksi. Kielitaito helpottaa mahdollisuutta asua, opiskella tai tehdä töitä toisessa maassa. Kielten osaaminen auttaa myös vieraiden kulttuurien ymmärtämisessä ja kanssakäymisessä ihmisten välillä.
Komissio antoi vuonna 2008 tiedonannon ”Monikielisyys: Euroopan voimavara ja samalla yhteinen sitoumus”. Tiedonannolla haluttiin korostaa kielitaidon merkitystä talouskehityksen ja sosiaalisen koheesion edistäjänä.
Saksa on yleisin äidinkieli Euroopan unionissa, ja sitä puhuu 18 % EU:n väestöstä eli 90 miljoonaa ihmistä. Englantia, italiaa tai ranskaa puhuu äidinkielenään noin 12–13 % EU:n väestöstä. 38 % EU:n väestöstä puhuu englantia ensimmäisenä vieraana kielenään ja 14 % ranskaa tai saksaa. Eniten vieraita kieliä osataan pienissä unionimaissa. Englannin kielen asema on vahvistunut viimeisimpien laajentumisten myötä ja saksa on noussut ranskan rinnalle.
Euroopan komission Eurobarometri-kyselytutkimuksissa selvitettiin kansalaisten kielitaitoa ja heidän suhtautumistaan kieliin. Vuoden 2006 tutkimuksessa vastaajista 56% sanoi ymmärtävänsä muuta kuin äidinkieltään. Kielitaitoisimpia ovat luxemburgilaiset, joista 99 % sanoi osaavansa ainakin yhtä vierasta kieltä. Ruotsalaisten osalta luku oli 90%. Suomalaisista 69% ilmoittaa osaavansa yhtä muuta kieltä kuin omaansa. Olemme siis hyvää keskitasoa joskin virallinen kaksikielisyytemme auttaa nostamaan suomalaisten sijoitusta. Vastaajista 28% ilmoitti puhuvansa kahta vierasta kieltä. Yleisimmin hallitut vieraat kielet olivat englanti, ranska, saksa, espanja ja venäjä. Ainoastaan kuudessa jäsenvaltiossa enemmistö kansalaisista osasi vain yhtä kieltä. Nämä maat olivat Irlanti (66 % kansalaisista ei osaa muuta kuin äidinkieltään), Iso-Britannia (62 %), Italia (59 %), Unkari (58 %), Portugali (58 %) ja Espanja (56 %).
Hyvät ystävät,
Pohjoismainen yhteistyö ja ruotsin kieli ovat suomalaisen diplomaatin arkipäivää. Oma Ruotsisuhteeni on kasvanut ja kehittynyt nuoruusvuosien perisuomalaisesta varauksellisuudesta Suomi-Ruotsi suhteen varauksettomaksi tukijaksi. Pohjoismainen kollegapiiri on ulkomaanedustuksessa aina se ensimmäinen viiteryhmä, jonka kanssa yhteinen sävel löytyy nopeasti ja yhteistyö luonnistuu. Luontevuus löytyy yhteisestä kielestä.
Muistan kuinka suurlähettiläs Enckell opasti minua Pariisissa syksyllä 1973: ”avustaja Torstila, muistakaa aina, että läheisin ulkomainen ystävänne tässä ammatissa on ruotsalainen kolleganne.” En silloin täysin uskonut häntä, mutta 40 vuotta diplomaatin tehtävissä eri puolilla maailmaa on vahvistanut minulle Enckellin olleen oikeassa. Pohjoismaat ovat meille elintärkeä viitekehys, ja Ruotsi on Suomen läheisin kumppani maailmalla. Tarkoituksella en sano ”tärkein tai paras” sillä Ruotsi on monissa asioissa kilpailijamme eikä se aina ole helppo kumppani. Useimmiten se kuitenkin on ”paras mahdollinen” ja enemmän kuin kukaan muu, samanmielinen kumppani. Kummastelevilta suomalaisilta ystäviltäni olen kysynyt: mikä maa sitten, jos ei Ruotsi? En ole saanut uskottavia vastauksia. Ja läheisimmän kollegan, ruotsalaisen diplomaatin kanssa puhutaan tietenkin aina ruotsia.
Suomen ja Ruotsin välistä yhteistyön siltaa kuvaavat luvut puhuvat puolestaan. 9000 suomalaisnuorta opiskelee ulkomailla ja heistä kolmasosa (3000) Ruotsissa. Suomen ja Ruotsin talous ja elinkeinoelämä ovat integroituneet vahvasti toisiinsa. Hedelmällisen yhteistoiminnan pohjalla on aina hyötynäkökulma molemmille osapuolille. Suomalaisruotsalaisessa yhteistyössä hyödyt ovat ilmeiset. Yrityskaupat suomalaisten ja ruotsalaisten yritysten välillä ovat arkipäivää. Ruotsissa on 800 suomalaisten omistamaa yritystä. Luku on yli tuplaantunut reilussa kymmenessä vuodessa. Suomessa toimii 700 ruotsalaisyritystä. Suomalaisyritykset työllistävät 60 000 ruotsalaista ja ruotsalaiset saman verran suomalaisia Suomessa. Suomi on Ruotsissa suuri työnantaja heti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian jälkeen.
Suomi on sodan jälkeisinä vuosikymmeninä hyötynyt valtavasti pohjoismaisuudesta. ”The Nordic brand” on ainutlaatuinen tavaramerkki maailmalla. Suomen asema kansainvälisessä yhteisössä ei olisi se mikä se on ilman pohjoismaalaisuutta. Jälki näkyy monin tavoin päivittäisessä työssämme ulkoministeriössä, Helsingissä ja maailmalla.
Pohjoismaista elämänmuotoa ja hyvinvointivaltiota arvostetaan ja pidetään mittapuuna maailmalla. Pohjoismaisen yhteistyön rakentamisessa ja kehittämisessä yhteinen kieli, skandinaviska on ollut ja on yhä keskeinen työkalu. Toki voimme puhua englantia tanskalaisen kollegan kanssa, mutta jos suomalaiset alkavat vaatia luopumista ruotsista ja englantia pohjoismaisen yhteistyön kieleksi, putoamme ulos sisäpiiristä, joka joka tapauksessa käyttää skandinaviskaa yhteisenä kielenään. Kanssakäyminen pohjoismaiden ja balttien välillä on kehittynyt NB8-yhteistyöksi, mutta viiden pohjoismaan yhteistyö pysyy jatkossakin alueyhteistyömme ytimessä ja yhteinen kielipohja tukee sitä. Olen hämmentyneenä ja surullisena seurannut suomalaista keskustelua ruotsin kielen asemasta ja opetuksesta maassamme. Ristiriitaisia tunteitani lisää se, että samalla kun suomalaiset kiistelevät ruotsin asemasta he kuitenkin kannattavat ylivoimaisella enemmistöllä pohjoismaista yhteistyötä, jossa ruotsin kielellä on olennainen osa. Tutkimukset kertovat, että juuri Ruotsin ja ruotsalaisten kanssa suomalaiset haluavat tehdä yhteistyötä. 46 % suomalaisista pitää Ruotsia läheisimpänä yhteistyökumppanina, ja kaukana jäljessä seuraavat Venäjä (16 %) ja Saksa (13 %).
Palaan vielä perusargumenttiini, jota kielikeskustelussa mielelläni käytän. Suomi on saanut valtavaa hyötyä ja lisäarvoa kuulumisestaan pohjoismaiden ryhmään. Pohjola on meidän maailmanosamme ja pohjoismaista Ruotsi on meille tärkein. Joutuminen osaksi Ruotsia 1100 luvulla oli Suomelle onnenpotku, sanoo Paavo Lipponen. Olen samaa mieltä. Ruotsin vallan aikana saimme sillanpään pohjoiseen perheeseen. Kiinnityimme Länsi-Eurooppaan ja vältimme niin venäläisen kuin saksalais-balttilaisen feodalismin. Ruotsista ja Pohjolasta tuli Suomelle portti länteen. Sillanrakennuksessa yhteinen kieli on ollut tärkeä vaikuttava voima. Historiattomuutta on se, että emme näe ruotsin kielen olevan Suomessa lähes yhtä vanha kieli kuin suomikin. Eikä ruotsi ollut vain eliitin kieli. Se oli talonpoikien ja kalastajien kieli, aivan kuten suomikin.
Suomi, jonka Newsweek viime vuonna valitsi maailman parhaaksi maaksi elää, on maailman paras siksi, että se on osa pohjoismaista yhteisöä. Suomi loistaa kansainvälisissä mittauksissa siksi, että olemme omaksuneet pohjoismaisen hyvinvointimallin ja ryydittäneet sitä pikanteilla kansallisilla, suomalaisilla mausteilla.
Meillä on lännessä naapurimaa Ruotsi, jonka suhtautuminen Suomeen on ihailevaa, ei ylenkatsovaa. Ruotsin poliittisen kentän vastakkaiset voimahahmot, entiset pääministerit Bildt ja Persson ylistivät Suomen armeijan torjuntavoittoa kesällä 1944 Karjalan kannaksella kesällä 60 vuotispuheissaan samoin sanakääntein. Suomen puolustusvoimat eivät voittaneet vapautta ja riippumattomuutta vain suomalaisille. Sinne missä puna-armeija seisoi maailmansodan päättyessä vedettiin rautaesirippu. Se, että rautaesirippu ei tullut Ruotsin Tornionjoelle vaan jäi Suomen ja Neuvostoliiton rajalle teki mahdolliseksi Ruotsin sodanjälkeisen puolueettomuuspolitiikan. Ruotsin suhtautumisessa Suomeen on usein annos isoveliasennetta, mutta isosta veljestähän on myös kyse.
Iltasanomat hämmästeli menneen viikonlopun numerossaan ruotsalaisten myönteistä ja arvostavaa suhtautumista Suomeen. Meille, jotka olemme asuneet Ruotsissa tai jotka olemme joutuneet paljon ruotsalaisten kanssa tekemisiin ei tässä ole hämmästelyn aihetta. Ruotsalaiset suhtautuvat meihin paljon myönteisemmin kuin me heihin. Iltasanomat ihmettelee, kuinka ruotsalaiset pitävät aina suomalaisten puolta, jos heidän oma joukkueensa on ulkona kisasta. Kun suomalaiset putoavat, suomalaiset kannustavat Ruotsin vastustajaa. Vahvalla itsetunnolla varustetun suomalaisen tulisi esiintyä maailmalla ylpeänä maamme kaksikielisyydestä ja suomenruotsalaisesta vähemmistöstä”, Paavo Lipponen kirjoittaa. Vahvalla itsetunnolla varustetun suomalaisen ei tulisi sortua kaunaiseen ja kompleksiseen asenteeseen läntistä naapuria kohtaan, haluan itse tähän lisätä. Meillä on naapurina maa,joka näytöillään hakee vertaistaan maailmalla. Tällaisen maan kanssa kannattaa olla kaveri, jopa poikkeuksellisen hyvä ja läheinen kaveri.
Hyvät kuulijat,
Folktingetin pyynnöstä laadittiin viime vuonna presidentti Martti Ahtisaaren johdolla toimintaohjelma kahden elinvoimaisen kansalliskielen puolesta. Ahtisaaren johtama ryhmä piti vakavana ongelmana sitä, että ruotsin kielen taidot ovat Suomessa heikentyneet ja ehdotti selkeitä toimia tilanteen parantamiseksi, kuten esimerkiksi ruotsin opintojen aloittamista viimeistään 6. luokalla. Ahtisaaren ryhmä peräänkuuluttaa uudelta hallitukselta toimia ja aktiivista kielipolitiikkaa suomalaisten kielitaidon parantamiseksi ja ehdottaa muun muassa pitkän aikavälin kielistrategian ja konkreettisen kielipoliittisen toimintasuunnitelman laatimista. Näitä konkreettisia ideoita on ryhdyttävä toteuttamaan ja niitä tarvitaan lisää.
Aktiivinen kielipolitiikka ja kahden kotimaisen kielen vaaliminen on Suomelle sekä rikkaus että välttämättömyys. Suomi kansainvälistyy ja kielitaito on meille jatkossakin tärkeä valttikortti. Maailmalla ei pitkälle pärjää vain suomen kielellä, eikä englannin kielen taitaminen yksin riitä. Ruotsinkieli on indoeurooppalainen kieli ja sen osaaminen on hyödyllinen silta muihin indoeurooppalaisiin kieliin. 1960-luvun kielipolitiikan linjaukset koskien peruskoulun kieltenopetusta - kaksi pakollista kieltä - ja 1978 siihen tehdyt täsmennykset kieltenopetuksesta eri luokka-asteilta aikuiskoulutukseen ovat pätevät edelleen.
Antti Blåfield kirjoitti Helsingin Sanomissa, ettei ruotsin kielen asema suomalaisessa peruskouluopetuksessa ole pelkästään suomenruotsalaisten sisäpiiriasia. Kaikkien suomalaisten tulee oivaltaa ruotsin kielen merkitys meille. Olenkin erityisen iloinen siitä, että molempien kansalliskieliemme asemaa ja merkitystä äidinkieleltään suomenkielisten keskuudessa ajava kansalliskielten tukiyhdistys on syntynyt. Jaan Blåfieldin näkemyksen. Historiattomuus on aikamme sairaus, mutta se ei saa estää meitä muistamasta, että tätä maata on rakennettu ja sen puolesta on taisteltu yhdessä. Isänmaallisuus elää kaikissa suomalaisissa, äidinkielestä riippumatta.