Valtiosihteeri Pertti Torstilan puhe FINCENTin 40-vuotisjuhlassa

Valtiosihteeri Pertti Torstila puhui 23.10.2009 Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen FINCENTin 40-vuotisjuhlassa aiheenaan ”40 vuotta suomalaista sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusta”. Puhe on osaksi englannin-, osaksi suomenkielinen.

Ladies and Gentlemen,

Military crisis management is not the only tool to contribute to global peace and security, but in the international tool box it is a vital instrument, often needed and more and more often used. Today´s crisis management is difficult and risky. It is practised and implemented in trying conditions which require more than before from both personnel and equipment.

International peacekeeping and crisis management has throughout decades been an integral part of Finland´s foreign and security policy. We Finns can be proud of our peacekeeping record. Good field performance underscores the importance of continuing the long tradition of good peacekeeping training. We have much reason to celebrate the 40th anniversary of FINCENT. Not just to review the outstanding achievements over the past years, but to look forward and get prepared in order to manage equally well in the changing crisis management environment of the coming times.

Welcome to this anniversary seminar our distinguished foreign partners and friends. Congratulations to FINCENT on your impressive accomplishments.

Kansainvälisessä kriisinhallinnassa on kuljettu pitkä matka siitä, kun suomalaiset sinibaretit ensimmäistä kertaa vuonna 1956 lähtivät tehtäväänsä Suezille. Paljon on muuttunut noista päivistä ja erityisesti Balkanin merkitys tämän päivän kriisinhallinnan muovaajana on ollut suuri. Samalla kun Natosta tuli suuri kriisinhallinnan toimija vauhdittivat Balkanin kriisit EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Kriisinhallinnalla on tänä päivänä suuri rooli EU:n yhteisen ulko- ja puolustuspolitiikan keinovalikoimassa ja meillä suomalaisilla on ollut merkittävä rooli tämän ulottuvuuden kehittäjänä.

Balkan toi pöydälle kriisinhallinnan haasteet:

• voimavarapuutteet,
• nopean toiminnan kyvyn,
• yhteistoiminnan ja kansainvälisten järjestöjen koordinaation tarpeen sekä
• siviilikriisinhallinnan tärkeän osan

Balkan-keskeisen kriisinhallinnan aika alkaa nyt olla ohi. Kansainvälinen läsnäolo Kosovossa ja Bosniassa toki jatkuu, mutta joukkojen määrää siellä vähennetään. On tullut aika siirtää yhteiskunnan rakennustyön vastuu alueen asukkaille itselleen. Kriisinhallintatyön painopiste on siirtynyt Afganistaniin ja enenevässä määrin myös Afrikkaan.

Mitä tämä kaikki merkitsee Suomen osallistumiselle kansainväliseen kriisinhallintaan jatkossa?

Vastausta voi hakea katsomalla Suomen joukkojen toimintaa tänä päivänä Afganistanin pohjoisosassa Mazar-e-Sharifin alueella tai Tshadin eteläosan Goz Beidassa. Kriisinhallintaa tehdään hyvin haastavassa toimintaympäristössä. Pelkästään luonnonolosuhteet vaativat joukoilta ja niiden varustukselta paljon. Infrastruktuuria – teitä, sähköä, vettä – ei aina ole. Kohdemaiden hallinnon kyky ylläpitää sellaisia perustoimintoja, jotka ovat rauhanturvaajille tärkeitä, on puutteellinen.

Turvallisuus on entistä suurempi huolenaihe. Uhkakuvissa esiintyvät paikalliset väkivaltaan turvautuvat heimopäälliköt, terrorismi, tienvarsipommit, mutta myös erilaiset rikollisuuteen liittyvät väkivaltaisuudet. Kun päivällä kuljet paikallisella vihannestorilla, et voi tietää, missä uhka mahdollisesti on tai kuka muuttuu illan hämärtyessä viholliseksi.

Vuosikymmenien takainen rauhanturvatyö on muuttunut 2000-luvun uudeksi, usein vaarallisen vaativaksi kriisinhallinnaksi. Kriisien monimuotoisuus asettaa kriisinhallintaan osallistuville entistä korkeampia taitovaatimuksia. Tämän päivän rauhanturvaamisessa ovat sotilaiden rinnalla mukana myös siviilikriisinhallinnan monet ammattilaiset - poliisit, lakimiehet, ihmisoikeusasiantuntijat, insinöörit, opettajat, lääkärit ja sairaanhoitajat - varmistamassa jälleenrakennuksen onnistumista. Rauhanturvaajan perinteiset tunnusmerkit - YK-lippu tai siniset kypärät - eivät enää takaa kantajalleen turvatakeita kriisialueella. Yhä useammin rauhanturvaaja itse on vihollisuuksien suora kohde, kuten Afganistanissa ja Libanonissa olemme omien menetystemme myötä voineet havaita. Vuonna 2005 Afganistanissa kaatui neljä ISAF-rauhanturvaajaa. Viime vuonna kaatuneita oli 58 ja tänä vuonna jo nyt kaatuneita on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Afganistanin kriisinhallinta jakaa mielipiteitä, mutta suomalaiset pitävät silti Afganistania tällä hetkellä kansainvälisen kriisinhallinnan tärkeimpänä tehtävänä. Maapallo on globalisoitumisen myötä tullut pienemmäksi, mutta silti ei aina ole helppo perustella sitä, miksi tuhansien kilometrien päässä riehuva kriisi vaatii myös suomalaisten rauhanturvaajien lähettämistä paikan päälle - puhumattakaan omista menetyksistä. Toistuvat turvallisuusvälikohtaukset ja ISAF-joukkojen tappiot sekä siviiliuhrit ovat synnyttäneet vilkkaan keskustelun kriisinhallintatoiminnan rajoista ja siitä millaiseen toimintaan Suomen pitäisi osallistua. Yleispätevää vastausta ei voi antaa vaan vastauksia on haettava tapauskohtaisesti. On arvioitava yhtäältä toiminnan kansainvälistä legitimiteettiä mukaan lukien YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus, ja toisaalta paikallisen hallinnon ja väestön suhtautumista kansainvälisiin kriisinhallintatoimijoihin.

Tätä taustaa vasten suomalaisten osallistuminen 42 valtion ISAF –operaatioon Afganistanin pohjois-osassa on perusteltua. Osallistumme kansainväliseen vastuunkantoon ja autamme afganikansaa, joka on vuosikymmeniä kärsinyt väkivallan kierteestä.

Avainkysymys on, miten Afganistanin poliittinen johto ja hallinto kykenee hoitamaan vastuun maan kehityksestä, ja kuinka nopeasti turvallisuusvastuuta voidaan siirtää Afganistanin omalle armeijalle ja poliisille. Tämä on edellytys sille, että kansainväliset joukot voivat jonain päivänä maasta poistua.

Kriisinhallinnan muutos on nostanut esille kokonaisvaltaisuuden haasteen. Ei riitä, että eri kriisinhallintatoimijat alueella vain koordinoivat entistä paremmin toistensa kanssa. Tarvitaan myös lisäponnisteluja, jotta kriisinhallintatoimet ja kehitys toimivat yhdensuuntaisesti. YK, EU ja Nato etsivät yhteistyössä ratkaisuja, joilla pystyttäisiin kokonaisvaltaisempaan toimintaan. Valmistelussa on myös Suomen oma kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan strategia.

Väliintuloa vaativien kriisien määrä maailmalla on kasvussa. Kansainvälisiä järjestöjä ja jäsenvaltioita pyydetään avuksi entistä useampiin ja entistä vaikeampiin tilanteisiin. Resurssit ja valmiudet eivät vastaa kasvavaa kysyntää. Kriisinhallinnan painopisteen siirtyessä Balkanilta muualle kustannukset henkilöä kohden kasvavat huomattavasti – sotilaamme Afganistanissa maksaa noin kaksi kertaa sen, mitä sotilas maksaa Kosovossa.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjasi viime keväänä kriisinhallinnan tavoitteet. Tavoitteena on määrärahojen asteittainen kasvu nykyisestä 110 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon. Siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden määrää pyritään lisäämään nykyisestä noin 150 asiantuntijasta. Tämäkin edellyttää määrärahojen kasvua. Ensi vuodelle ei lisärahaa kuitenkaan ole luvassa joten tavoitteiden toteutuminen jää odottamaan parempaa aikaa.

Laaja-alainen ja monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö on avainasemassa Suomen turvallisuuspolitiikassa. Kansalaisten tuki tälle työlle on välttämätöntä. Asiantuntijoiden ja päättäjien vaativa ja välttämätön tehtävä on pitää huoli siitä, että suomalaiset myös tulevina aikoina ymmärtävät sen, että kriisialueiden vakauttaminen on osa Suomen omaa kansallista turvallisuutta.

Distinguished guests,

Afghanistan is today on the front pages everywhere. The stabilisation of Afghanistan is an important part of the foreign and security policy of Finland. Finland’s contribution is part of the ongoing effort of the international community to help the Afghan Government to enhance security, reconstruct and develop the country. Progress in all these areas is essential in helping the country establish itself as a secure and stable nation. Finland prepares to continue longer term military and civilian participation in Afghanistan. We’re committed to face the challenge side by side with the other ISAF-participating nations..

Thank you for your attention.