Valtiosihteeri Jukka Valtasaaren puhe: Venäjän kehitys ja historia: "mitä idässä tapahtuu", pidetty 21.11.1996 Suomalaisella Klubilla

Valtiosihteeri Jukka Valtasaaren puhe: Venäjän kehitys ja historia: "mitä idässä tapahtuu", pidetty 21.11.1996 Suomalaisella Klubilla

Suomalainen Klubi 21.11.1996

Valtiosihteeri
Jukka Valtasaari
Ulkoasiainministeriö


MITÄ IDÄSSÄ TAPAHTUU


1. Historia


Idässä tapahtuvaa muutosta on tarkasteltava myös historian valossa.

Tähän kuuluu 300 vuotta laajenevaa Venäjää ja Neuvostoliittoa. Siitä saakka kun Pietari Suuri päätti, että Venäjästä tulee merivaltio, matkusti Arkangeliin merta katsomaan ja aloitti Pietarin rakentamisen. Suomi tuli Venäjän päätöksenteon vaikutusten piiriin.

Laajentumisella oli myös uskonnollinen pohjansa. Aluksi oli kristinusko, Moskovasta piti tulla kolmas Rooma ja siinä välissä toinen, Konstantinopoli, piti siihen sulautettaman. Vallankumouksen (v. 1917) jälkeen inspiraatio vaihtui historialliseksi materialismiksi, jolla silläkin oli oma uskontonsa ja omat tunnusmerkkinsä.

Suomen ollessa suurvallan reunalla ovat kaikki käänteentekevät kohtalomme vaiheet jollain tavoin lähtöisin suuresta muutoksesta muualla (kirkkojen rajat, Tilsit, vallankumous 1917 ja toinen maailman- sota).


2. 1990-luvun suuri muutos

Eväät suuren muutoksen hallinnalle Venäjällä olivat tuon perinteen valossa poikkeuksellisen huonot. Perinteeseen kuului keskusvalta Moskovassa. Järjestelmä ei tukenut aloitteellisuutta laajalla Venäjän ja Neuvostoliiton alueella. Päinvastoin järjestelmä kaatui siihen, että keskusvalta otti liian suuren palan haukatakseen.

Ainut vallankäytön organisaatio, puolue oli menettänyt merkityksensä eikä viime vaaleissakaan onnistunut nousemaan henkiin. Tätä nykyä oppositio on hampaaton.

Neuvostoliiton hajoamisen myötä itsenäisyys oli omaksuttava niissäkin entisissä Neuvostotasavalloissa, jotka siitä tuskin olivat uneksineetkaan. Myös Venäjä arvioi, että sille oli edullisempaa määrätä itse omista resursseistaan, käyttäen niitä itse eikä jakaa muille huonoa korvausta vastaan.

Tämä osoittautui vaikeaksi, koska se olisi edellyttänyt IVY-maiden taloudellisten suhteiden perusteellista uusarviota. Neuvostoliiton hajoamisen myötä oli syntynyt koko joukko nyttemmin ulkomaankaupasta (ent. Neuvostoliiton kauppa) poikkeuksellisessa määrin riippuvaisia valtioita ja vaikutussuhteet kulkivat niin päin, että Venäjä oli näistä vähemmän riippuvainen kuin ne Venäjästä.

Ulkomaankauppaa käytiin siis entisenä tavaranvaihto-kauppana ja ilman valuuttaa, jolla olisi kansainvälisesti vakava arvo.

Samaan aikaan nousivat esille etniset kysymykset. Merkittäviä vähemmistöjä oli eri puolilla entistä Neuvostoliittoa. Kaiken kaikkiaan kehitys kulki kohti kansallismielistä disintegraatiota, kun se Länsi-Euroopassa kulku päinvastaiseen suuntaan.

Duuman perustaminen toi mukaan alueellisen vallankäytön. Alueella oli nyt edustajansa ja puhemiehensä Moskovassa.

Tämä merkitsi pyrkimystä vallan jakoon. Duuman työssä siitä, ts. politiikasta tulikin lainsäädäntätyötä merkittävämpi kohde.


3. Venäjän tulevaisuuden näköalat

Venäjän ulkopolitiikassa näyttävät vanhat optiot pysyvän voimassa siinä mielessä, ettei niitä ole poissuljettukaan. Näin siis alkaen koko vanhan Neuvostoliiton alueesta. Euroopan puolella suhteet Ukrainaan, Valko-Venäjään mutta eritoten Baltiaan ovat tästä näkökulmasta suuren mielenkiinnon kohteena.

Venäjä, jolle status quo olisi hyvä vaihtoehto, korostaakin kaiken kattavien kansainvälisten järjestöjen merkitystä, ETY-järjestöön kohdistuva politiikka on sen vuoksi ensi tilalla niin kuin aikaisemminkin.

Mitä NATO:on tulee politiikkana on NATO:n leviämisen jyrkkä vastustaminen ainakin siihen saakka kuin laajentumispäätös NATO:ssa tehdään. Asian ydin on sen jälkeen joukkojen ja aseiden sijoitukset uuden NATO:n alueella, siirtyykö NATO:n "sotakoneisto" lähemmäksi Venäjän rajoja. On syytä olettaa, että näistä pyritään neuvottelemaan ensi sijassa Yhdysvaltojen kanssa. Niin ikään on syytä olettaa, että tämä aiheuttaa epäluuloja NATO:n ehdokasjäsenien keskuudessa, kuten pääministeri Lipponenkin on muistuttanut.

Kehitys voi hyvin johtaa sikäli erikoiseen tilanteeseen, että NATO:n ulkopuolinen Venäjä pyrkii maksimoimaan sananvaltansa uuden NATO:n joukkojen sijoittelussa ja NATO:n ulkopuoliset ehdokasvaltiot pyrkivät kaikinmokomin tähän neuvottelupöytään. Pääasialliset neuvottelut käytäisiin siis NATO:n ulkopuolisten valtioiden kesken.


4. Sisäpolitiikka ja talous

Keskeistä Suomen kannalta on seurata, miten valta jakautuu. Syntyykö Moskovaan toimiva päätöksentekojärjestelmä vai jakautuuko valta sieltä käsin alueille.

Vähemmän tärkeää on sen sijaan pohtia läntisten julkisten välineiden tapaan sitä kuka johtaa Venäjää. Toki johtajan henkilö on tärkeä, yhtälailla on tärkeä koko johto. Ynnä se mikä on vaihtoehto, ts. poliittinen oppositio.

Tänään tiedämme, että Jeltsinin sydänleikkaus on onnistunut, että poliittinen johto on tällä välin toiminut ja että ohitusleikkauksista onnistuu pääosa (Kissinger).

Talouden puolella nähdään monia myönteisiä merkkejä. Ensimmäinen niistä on inflaation painuminen alas ja sen myötä ruplan arvon vakiintuminen.

Tähän asti pääoma on etsinyt kohteita ja jäljelle jäänyt pääoma ollut pitkälti dollaripohjaista siksi, että dollarin arvonnousu on lähes yhtä suurta kuin valtion obligaatioiden korot (85 % reaalikorko), näissä oloissa ei kukaan investoi. Tilanne on toinen, jos inflaatio putoaa alas ja valtion velan korko, joka on nyttemmin ehkä kolme kertaa koko valtion velka putoaa sellaiselle tasolle, että investointikin kannattaa.

Privatisointi. Tätä nykyä markkinatalouden elementit ovat koossa ehkä 2/3 pääomakannasta privatisoitu, mutta tästä runsas kolmasosa sisäisin rahansiirroin yhtiöiden johdolle ja työntekijöille. N. 40 % privatisoinnista on siis konservatiivista, joka ei ole tuonut lisää rahaa yritysmaailmaan. Aivan keskeistä on seurata, miten pääomamarkkinat kehittyvät ja syntyykö vouchereista käypää markkinatavaraa. Työvoiman liikkuvuus on niin suuri (25 % työvoimasta vaihtaa työpaikkaa vuosittain), että näin voisi tapahtua.

Venäjä tarvitsee siis kansallisen tavoitteen, ja tästä näkäkulmasta kansallismielisyys ei ole pahasta.


6. Mitä Suomi voi tehdä

Suomen ja Euroopan miksei Yhdysvaltojenkin intressi ole Venäjän tasapainoinen kehitys. Määräytyyhän Venäjän käyttäytymisestä Euroopassa koko sen kansainvälinen rooli.

Intressissämme on myötävaikuttaa kaikin meille mahdollisin tavoin tähän muutokseen.

Näin on jo siksikin, että Venäjän muutoksen myötä olemme luoneet paitsi uuden sopimuspohjan myös uuden yhteisen agendan, johon kuuluu esim. ydinvoiman turvallinen tuotanto, ympäristö, Kuolan malmivarojen ja Karjalan metsävarojen hyödyntäminen jne.

Yhteisiin intresseihin kuuluu myöskin myötävaikuttaminen siihen, että alueellamme esim. Baltian piirissä, kehitys käy siten, että siihen vaikuttavat voimat Venäjän, Suomen ja Ruotsin lisäksi myös EU puhaltavat yhteen hiileen. Tähän suuntaan vaikuttaa toimintamme TACIS-asetuksen muuttamiseksi siten, että raja-alueyhteistyö tulee sen piiriin, toimintamme komission Itämeriohjelmaan aikaansaamiseksi ja oma järjestäytymisemme siten, että lähialueyhteistyö, yhteistyö Itämeren alueella ja Barentsin piirissä muodostavat sellaisen rahoituskokonaisuuden, että sillä alkaa jo olla merkitystä.

Niin kauan kuin pohjoisosaamme kuuluvat strategisen arvioinnin piiriin ja uusien Baltian maiden kehityskin säilyy Yhdysvaltojen ensisijaisjärjestelyin korkealla on tällä toiminnalla merkitystä myös poikki Atlantin suuntautuvan yhteistyön vahvistamiseksi.