Valtiosihteeri Jukka Valtasaaren puhe Karjalan Liitto ry:n seminaarissa 19.5.1998 Helsingissä

Valtiosihteeri Jukka Valtasaaren puhe Karjalan Liitto ry:n seminaarissa 19.5.1998 Helsingissä

Karjalan Liitto ry:n seminaari, Eduskuntatalo 19.5.1998

Valtiosihteeri
Jukka Valtasaari
Ulkoasiainministeriö


Kuten historian kirjoituksesta tiedämme kysymys Karjalasta, tai sen luovutetuista alueista on ollut esillä sekä valtiollisella tasolla että kansalaiskeskusteluissa kauan. Se kuuluu niihin alueellisiin kysymyksiin, joita toisen maailmansodan jälkeen ei ratkaistu kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.

Kysymys tuli Suomen jälleen näkyvästi esille julkisessa keskustelussa sen jälkeen kun Tasavallan Presidentti Ahtisaari Moskovan vierailunsa yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa marraskuussa 1997 totesi, että demokraattisessa yhteiskunnassa kansalaisilla on oikeus keskustella sydäntään lähellä olevista asioista. Presidentti piti itseään viimeisenä henkilönä kieltämään tällaisen keskustelun. Samalla hän muistutti, ettei pidä jäädä historian vangiksi eikä antaa Karjalan kysymyksen haitata kahdenvälisiä suhteita.

Hän korosti myös Karjalaa koskevan historiankirjoituksen merkitystä Suomen ja Venäjän välisten valtiollisten suhteiden kannalta arvostaen sitä, että lähihistoriamme vaiheet nähdään myös Venäjällä totuudenmukaisessa valossa. Olihan Presidentti Jeltsin jo presidenttimme edellisen, v. 1994 suoritetun vierailun yhteydessä tuominnut Karjalan anastamisen Stalinin hyökkäyspolitiikkana.

Tähän historialliseen näkökulmaan kuuluvat ennen kaikkea kansainväliset sitoumuksemme. Niiden näkökulmasta

- Suomen ja Venäjän raja on vahvistettu kansainvälisoikeudellisesti Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1947;

- Suomi on sitoutunut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjassa rajojen loukkaamattomuuden periaatteeseen. Rajoja voidaan siirtää vain rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Päätösasiakirjan allekirjoittajana Suomella ei siis ole aluevaatimuksia.

- Suomi ja Venäjä ovat vuoden 1992 suhteidensa perussopimuksessa sitoutuneet säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYK:in päätösasiakirjan mukaisesti.

Nämä sitoumukset eivät sulje pois mahdollisuutta neuvotella Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä uudelta pohjalta Venäjän kanssa, mikäli tällä on siihen valmius.

Arvioitaessa tällaista valmiutta on asiaa lähestyttävä Venäjän näkökulmasta. Jo Neuvostoliiton aikana oli paljon rajankäyntiä. Kiinan kanssa raja on käyty, mutta Japanin ja Venäjän välillä kiista Etelä-Kuriilien saarista, japanilaisittain ns. pohjoisista alueista jatkuu. Kuukausi sitten, presidentti Jeltsinin äskeisen Japanin vierailun yhteydessä sovittiin, että Venäjä ja Japani pyrkivät solmimaan toisesta maailmansodasta alkaen puuttuneen rauhansopimuksen vuoteen 2000 mennessä. Japani kiinnittää tähän sopimukseen poikkeuksellista huomiota, kuten ymmärtää sopii. Pääministeri Kirijenko totesi vierailun alla Duumassa, ettei Venäjä luovu alueistaan. Tämän on presidentin ulkopoliittinen avustaja Jastrzhembsky sittemmin vahvistanut vierailun jälkeen. Huomattava on, että Venäjän ja Japanin välillä tilanne on toinen kuin itärajallamme, joka on kansainvälisoikeudellisesti vahvistettu.

Venäjän näkökulmasta uudempi kysymys on, että entisen Neuvostoliiton valtioiden välisiä uusia kansainvälisiä rajoja ollaan vasta merkitsemässä. IVY-maiden polttaviin kysymyksiin kuuluvat siirtolaisuus ja muuttoliike osin vielä merkitsemättömien rajojen ylitse.

Karjalan kysymystä ei ole syytä tarkastella irrallaan maailmanpolittisesta tilanteesta, varsinkaan siitä kehityksestä, joka Euroopassa on käynnissä. Kylmän sodan Euroopassa rajat olivat ennen kaikkea huolellisesti vartioituja jakolinjoja, jotka estivät kanssakäymistä ja erottivat kummallakin puolella asuvan väestön toisistaan. "Railona raukeaa" sanoi Uuno Kailas.

Kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa syntyi tilaisuus tarkastella rajaa myös toisesta näkökulmasta, jota varten englanninkielessä on sana frontier ja nuorison käyttämässä modernissa kielessä sana interface, kysymys on siis kontakteista rajan pinnalla.

Tämä on Suomen hallituksen lähialuepolitiikan lähtökohta. Luomalla yhteyksiä rajan ylitse vahvistetaan kansalaisten ja maitten välistä yhteisymmärrystä, kavennetaan elintasoeroja, parannetaan konkreettisella tavalla yhteistyötä laajemminkin ennen muuta Venäjän ja EU:n kesken eli kaiken kaikkiaan sitä kehitystä, jota diplomaattikielessä kutsutaan Venäjän integroitumiseksi kansainvälisiin rakenteisiin Euroopassa ja maailmalla.

Samaan päämäärään pyrkii myös ns. pohjoisen ulottuvuuden politiikkamme. Euroopan koillinen on Venäjän luodetta ja Suomen naapurustoa. Itärajamme on myös EU:n raja Venäjän kanssa ja pohjoiset alueet kuuluvat Venäjän ja Yhdysvaltojen strategiseen ympäristöön. Ne ovat keskeisiä alueita Euroopan energiaturvallisuuden, ydinaseriisunnan, ydinvoiman rauhallisen käytön, ydinjätteen turvallisen säilömisen, ympäristön ja monien muiden kansainvälisessä asialuettelossa jo olevien keskeisten kysymysten kannalta. Yhteistyö edellyttää kaikilta osapuolilta sitoutumista niin suurissa kuin pienissäkin kysymyksissä. Tätä sitoutumista me edistämme voimavaroihimme sopivalla tavalla Karjalassa, jonka uudistusprosessin edistymisestä kannamme erityistä huolta.