Valtiosihteeri Jukka Valtasaaren juhlapuhe 10.5.1997 Suomi-Amerikka -yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa Seinäjoella

Suomi-Amerikka -yhdistyksen 50-vuotisjuhla,
Seinäjoki 10.5.1997

Valtiosihteeri
Jukka Valtasaari
Ulkoasiainministeriö


Suomen ja Yhdysvaltain siteiden syvimmät suomalaiset juuret ovat täällä Pohjanmaalla. Suuren muuttoliikkeen vuosina yli puolet Amerikkaan menijöistä lähti tästä maakunnasta. Täällä Minnesota ja Michigan ja muut lännen suomalaisseudut ovat edelleen lähempänä kuin Suomessa.

Tänään tuntuu luonnolliselta, että Amerikan suomalaiset ovat yhtä ylpeitä juuristaan kuin suomalaiset Amerikan serkuistaan. Sata vuotta sitten näin ei välttämättä ollut. Suomalaiset lähtivät huonoista oloista kuten muutkin maahanmuuttajat ja joutuivat uudessa maailmassa aloittamaan sosiaalisen nousun tikapuiden alimmilta pienoilta. Vanhassakaan maassa heitä ei aina hyvällä muistettu olkoonkin, että nämä tunteet hävisivät pian Amerikan pakettien tuodessa iloa pula-ajan suomalaisiin ruokapöytiin.

Yhdysvalloissa taas työteliäät ja luotettavat suomalaiset muokkasivat osaltaan vieläkin vallitsevaa kuvaa maasta, joka maksoi velkansa ja piti muiden ihmeeksi puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan. Tätä kuvaa ovat vahvistaneet 1950-luvulta alkaen ne kymmenettuhannet suomalaiset koululaiset ja opiskelijat, jotka ovat käyneet hakemassa oppia Amerikasta.

Yhdysvaltain ja Suomen kuva toisistaan ei tämän vuoksi koskaan muodostunut pelkästään poiliittisin perustein eikä se siis ole riippunut siitä, millä puolella mitäkin poliittista linjaa maat sattuivat kulloinkin olemaan. Ratkaisevissa vaiheissa tällä oli Suomen kannalta suuri merkitys.

Tällaiseen ratkaisevaan vaiheeseen sijoittui SAYL:n perustaminen v. 1943. Suomi tarvitsi tuolloin kipeästi kaiken sen sympatian, joka sillä oli Yhdysvalloissa jäljellä. Virallisten suhteiden ollessa lähes katkenneina kasvoi kansalaistoiminnan merkitys. Sittemmin, helpompina aikoina tämä merkitys on vain kasvanut. Ei voi ajatellakaan, että maittemme suhteiden nykytila olisi voitu saavuttaa vain hallitusten päätöksin. Kansalaistoiminta on ollut ja pysyy aivan keskeisenä.

Kylmän sodan aikana Suomi näyttäytyi Yhdysvalloille sotilasliittojen välisissä tuulissa luovivalta veneeltä, jonka kölinä, onneksi, olivat yhteiset arvot ja se molemminpuolinen ymmärrys, johon kansalaistoiminta oli myötävaikuttanut.

Kylmän sodan jälkeen tilanne muuttui tavallaan normaaliksi, yhteiset edut tulivat määräävään asemaan. Kokoeroistaan huolimatta Yhdysvalloilla ja Suomella oli näitä hämmästyttävän paljon; vakaus ja vaurauden lisääntyminen alueilla, jotka ovat meille läheisiä ja Yhdysvalloille strategisia sekä se, etteivät ns. uudet uhat, ympäristötuhot, huumeet, rikollisuus ja hallitsemattomat muuttoliikkeet nouse uusiksi painajaisiksi sotilaallisen vaaran väistyessä.

Miten käy suhteemme nyt, kun olemme liittyneet Euroopan unionin jäseneksi. Yhdysvaltojen näkökulmasta Euroopan taloudellinen integraatio ja poliittinen vakaus ovat aina olleet tärkeitä. Marshall-avun merkitys myös Euroopan integraation käynnistäjänä sopii pitää mielessä nyt, kun sitä koskevien päätösten 50-vuotisjuhliin valmistaudutaan. Tätä peruslinjaa eivät muuta miksikään ne yksittäiset kiistat, varsinkin kauppapolitiikan alalla, jotka värittävät Yhdysvaltojen ja EU:n suhteiden arkipäivää.

Muuttuiko Suomi-kuva. Oma mielipiteeni on, että Suomi on kyennyt säilyttämään Yhdysvalloissa vakiintuneesta kuvastaan kaiken positiivisen. On paremminkin niin, että Euroopan muutos on johtanut Yhdysvaltojen päätöksentekijät etsimään lisää nyansseja Eurooppa-kuvaansa ja paneutumaan tarkemmin myös Suomen politiikkaan, joka avautuu tarkastelevalle sitä paremmin mitä selkeämmin se nouttaa kansainvälisen politiikan yleisiä periaatteita, oman aseman vahvistamista, oman alueen vakauden edistämistä ja kansainvälisten suhteiden parantamista. Näitä Suomi edistää unionin jäsenenä, liittoutumattomana maana, joka kuitenkin toimii läheisessä yhteydessä NATO:n kanssa. Tämän politiikan merkitys ymmärretään Yhdysvalloissa hyvin.

Washingtonissa pidettiin hiljattain Yhdysvaltain ja Euroopan unionin konferenssi, jonka teemana oli sillanrakennus Atlantin yli ihmisten välisten kontaktien avulla. Piirustukset olivat entiset, mutta eri aloja edustavat ihmiset pyrkivät kartoittamaan sitä alati tihenevää yhteyksien verkkoa, jota kansalaisjärjestöt, yliopistot, koulut, ystävyyskaupungit ja yksityiset ihmiset kutovat valtameren ylitse. Suomalaisille osanottajille kävi selväksi, että informaatio, teknologia ja internet luovat meille etumatkaa, jota emme itsekään aina täysin tiedosta.