Ulkoministeri Valtosen luento Paasikivi-seuralle

Hyvät naiset ja miehet,

Lämmin kiitos puheenjohtaja Rinteelle ja koko Paasikivi-seuralle kutsusta. Arvostan tätä mahdollisuutta suuresti.

Kun Paasikivi-seurassa olemme, on syytä aloittaa presidentti Paasikiveen liittyvällä tapauksella vuodelta 1955. Elettiin kylmän sodan kylmimpiä vuosia.

Maaliskuussa 1955 Suomi joutui kiusallisen kansainvälisen huomion kohteeksi Amerikassa saakka. Lehdet New York Timesia myöten havahtuivat siihen, että suomalainen tankkeri oli viemässä kerosiinia kommunistiseen Kiinaan.

Se oli YK:n pakotteiden vastaista ja siksi länsimaat Yhdysvaltain johdolla protestoivat jyrkästi.

Presidentti Paasikivi oli erittäin tarkka siitä, että Suomen länsisuhteet säilyvät hyvinä, vaikka Suomen asema oli hankala. Kun presidentti kuuli tapauksesta, hän vaati ulkoministeri Virolaiselta selitystä, miksei hallitus ollut pysäyttänyt mokomaa laivaa.

Ulkoministeri puolusteli, että varustamolle oli kyllä puhuttu asiasta, mutta presidentti suuttui:

”Mitä se puhuminen auttaa, jos mitään ei tehdä? Meidän on ratkaistava, olemmeko Amerikan vai Kiinan kannalla ja se on pantava lehteen!”

”Ratkaistava, olemmeko Amerikan vai Kiinan kannalla”. Näin Paasikivi vuonna 1955.

Hyvät ystävät,

Itsenäisen Suomen historia oli pitkään tasapainoilua idän ja lännen välillä. Halusimme olla osa länttä ja liikuimme aina tilaisuuden tullen siihen suuntaan. Emme kuitenkaan täysin päässeet pois Neuvostoliiton varjosta.

Nyt, vuonna 2023, Suomelle on koittanut uusi aika.

Olemme osa puolustusliitto Natoa. Se tarkoittaa, että olemme poistaneet viimeisetkin epäilyt siitä, missä joukossa Suomi seisoo. Seisomme euroatlanttisten liittolaistemme rinnalla.

Nyt on siis aika kääntää lehteä ja alkaa toteuttaa uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Se ei tarkoita, että kaikki muuttuu. Pidämme jatkossakin huolta omasta, uskottavasta puolustuskyvystämme.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perustana ovat olleet ja ovat jatkossakin oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia.

Ja Euroopan unioni on jatkossakin Suomen tärkein poliittinen ja taloudellinen viitekehys ja arvoyhteisö.

Mikä sitten on uutta? Ja mihin uusiin haasteisin Suomen on vastattava?

Käsissämme on kaksi voimakasta kehityskulkua, jotka asettavat myös Suomen uuteen tilanteeseen.

Ensimmäinen on, kuten todettua, se että Suomi on nyt yksiselitteisesti osa euro-atlantista yhteisöä. Suomi on varauksettomasti länsimaa.

Liittolaisena Suomi on osa NATO:n yhteistä puolustusta. Olemme oikeutettuja maailman vahvimman puolustusliiton suojaan ja apuun. Toisaalta olemme myös velvollisia osallistumaan liittolaistemme puolustamiseen.

Toinen kehityskulku on, että Yhdysvaltain ja Euroopan johtajuutta haastetaan nyt aiempaa kovemmin.

Niin sanotut BRICS-maat hakevat suurempaa roolia maailmanpolitiikassa. Elokuussa BRICS-ryhmään liittyi kuusi uutta maata. Nyt ryhmä vastaa väestöltään melkein puolta koko maailmasta.

BRICS-maihin lukeutuu hyvin monenkirjava joukko maita, joiden kehitysasteet ja valtiomuodot vaihtelevat. Niitä yhdistää halu tuoda vastapainoa läntiselle maailmanjärjestykselle ja hyötyä erityisesti taloudellisesti.

BRICS-maita ei yhdistä mikään tietty ideologinen liima, vaan ensisijaisesti pragmaattinen tai jopa transaktionaalinen lähestymistapa erityisesti talouteen ja investointeihin. Monet BRICS-maat pidättäytyvät ottamasta kantaa suuriin maailmanpolitiikan kysymyksiin kuten Venäjän laittoman hyökkäyssotaan. Silti se ei tarkoita, että ne sen hyväksyisivät.

Tässä on meille länteen kaksi tärkeää havaintoa: ensinnäkin, meidän on kyettävä edistämään suhteitamme kehittyviin maihin entistä enemmän kumppanuuspohjalta. Se tarkoittaa molemminpuolisten, myös taloudellisten etujen ajamista. Samalla jatkamme perinteistä kehityspolitiikkaa, jossa panostamme oikeusvaltioon ja erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin.

Toisekseen, liberaalin demokratian ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen tilanne ei ole niin heikko kuin äkkiseltään saattaisi ajatella. Euroopassa on lukuisia maita, jotka jonottavat Euroopan unioniin ja Natoon tai haluavat tiivistää yhteistyötä näiden järjestöjen kanssa. Lukuisissa kehittyvissä maissa halutaan vahvistaa sääntöpohjaisuutta ja itsenäisten maiden suvereniteettia, samalla kun päivittäisiä politiikkavalintoja määrittelee kansakunnan edistys.

Kovenevassa kilpailussa on toki kyse myös sotilaallisesta voimasta ja talouden ja teknologian rinnalla myös arvoista ja maailmankuvasta.

BRICS-maiden joukossa on autoritaarisia maita, kuten Kiina ja Venäjä. Autoritaariset maat eivät haasta vain Yhdysvaltoja ja Eurooppaa, vaan ne haastavat demokratiaan, kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin perustuvaa kansainvälistä järjestelmää.

Autoritaariset maat pelaavat globaalissa etelässä kolonialismin haamuilla kasvattaakseen omaa vaikutusvaltaansa. Olemme nähneet palkka-armeija Wagnerin toiminnan Afrikassa ja venäläisten tuen Nigerin vallankaappausyritykselle.

Läntisten joukkojen vetäytyminen Afganistanista on nopeasti heikentänyt naisten ja tyttöjen asemaa maassa. Vuosikymmenien saatossa saavutetut edistysaskelet uhkaavat pyyhkiytyä pois.

Hyvät ystävät,

Näiden kehityskulkujen takia pääministeri Orpon hallitus toteuttaa uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Tiivistän tavoitteemme kahteen kärkeen.

Yksi: Pidämme huolta omasta uskottavasta puolustuksestamme ja osallistumme aktiivisesti Ukrainan puolustustaistelun tukemiseen sekä maan jälleenrakentamiseen. Samalla vahvistamme eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

Kaksi: Vahvistamme liittolaisuuksiamme ja kumppanuuksia samanmielisten maiden kanssa. Ei vain Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, vaan myös Aasiassa, Afrikassa ja eteläisessä Amerikassa. Satsaamme kansainvälisiin taloussuhteisiin ja Euroopan strategiseen kilpailukykyyn.

Läntiset arvomme säilyvät globaalisti houkuttelevina vain, jos ne ovat sitä myös meille itsellemme ja silloin, kun ne takaavat edistyksen ja kestävän kehityksen niin ympäristön kuin taloudenkin osalta.

Viritämme ulkoasiainhallinnon vastaamaan uuden ajan ulkopolitiikan haasteisiin. Ulkoministeriötä ei ole uudistettu kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Nyt täytyy uudistaa.

Uuden aikakauden ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sen toteuttaminen vaativat tuekseen uudenlaiset rakenteet. Ulkoministeriön organisaatio on ollut olennaisilta osiltaan nykyisen kaltainen vuodesta 1998 lähtien. 25 vuodessa on tapahtunut paljon ja näiden muutosten tulisi näkyä myös ulkoasiainhallinnossa. Esimerkiksi Nato-jäsenyyden tuomat lisävelvoitteet edellyttävät meiltä sopeutumista ja uusia toimintatapoja.

Viritämme ulkoministeriön koneiston vastaamaan uuden ajan ulkopolitiikan haasteisiin. Keskitymme Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin intresseihin, talouskasvun edistämiseen, kansainvälisiin taloussuhteisiin ja teknologiseen kehitykseen. Painotamme maita, jotka ovat Suomen kannalta strategisesti merkittäviä. Tämä koskee niin edustustoverkkoa, taloussuhteita, turvallisuusyhteistyötä kuin kehitysyhteistyötä.

Toimintamme perustuu realistiseen tilannekuvaan ja jatkuvaan varautumiseen. Toimia ohjaa Suomen ulkopolitiikan arvopohja.

Omalla toiminnallamme vahvistamme liberaalia demokratiaa, sääntöperustaista kansainvälistä yhteistyötä, sekä universaaleja periaatteita ihmisoikeuksista ja valtioiden itsemääräämisoikeutta. Siis periaatteita, jotka perustuvat yhteisesti hyväksyttyihin YK:n peruskirjaan ja ihmisoikeusjulistukseen.

Se, että seisomme vahvasti arvojemme takana ei tarkoita, että olisimme naiivin idealistisia.

Varustaudumme ja varaudumme. Toimimme sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi ja jännitteiden vähentämiseksi.

Samalla ajamme demokratiaa, ihmisoikeuksia ja rajojen koskemattomuutta, koska näihin periaatteisiin perustuva maailma on parempi meille kaikille, niin meille suomalaisille kuin muillekin.

Arvojemme puolustaminen ei myöskään tarkoita, että kävelemme autoritaaristen maiden rakentamaan ansaan, joka lisää blokkiajattelua ja vastakkainasettelua.

BRICS-maa Intia on maailman suurin demokratia ja Suomelle luonteva kumppani ilmastonmuutoksen torjunnassa ja digitalisaatiossa vain muutaman osa-alueen mainitakseni. Etelä-Afrikka on Suomen tärkeä kumppani muun muassa rauhanvälityksessä. Suomen vienti Brasiliaan on lähes kaksinkertaistunut neljässä vuodessa ja maa on Suomelle tärkeä kumppani monenkeskisessä yhteistyössä, mukaan lukien YK:n ihmisoikeusneuvostossa, jossa olimme viime vuonna yhtä aikaa jäseninä.

Hyvät kuulijat,

Pohditaan hetki Suomen liittolaisia ja kumppaneita.

Itselläni on voimakas tunne, että Suomi ja Ruotsi eivät ole olleet näin läheisiä todella pitkään aikaan. Tässä salissa on niin paljon historiantuntemusta, että minun on parempi jättää tämä teidän pohdittavaksenne. Onko Suomi ollut koskaan itsenäisyytensä aikana näin läheinen Ruotsin kanssa?

En muista omalta lähes 10 vuoden kansanedustajakaudeltani toista jaksoa, että olisimme eduskunnasta käsin tavanneet ruotsalaisia kollegojamme niin tiiviisti kuin viimeisen kahden vuoden aikana.

Suomen ehdoton prioriteetti on Ruotsin Nato-jäsenyyden varmistaminen. Tulen itse pitämään asiaa esillä joka ikisen tilaisuuden tullen niin kauan, kunnes Ruotsi on liittouman täysjäsen.

NATO tarvitsee Ruotsin, eikä Suomen jäsenyys ole valmis ilman Ruotsia.

NATO-jäsenyys tiivistää yhteistyötämme myös Norjan, Tanskan ja Islannin kanssa. Samoin sitä tiivistää arktisen alueen kasvava painoarvo.

Euroopan unioni on Suomelle itsestään selvä viiteryhmä. Pitkään ajateltiin, että Euroopan rakenteellinen puolustusyhteistyö olisi Suomelle kuin Naton korvike. Nyt kun olemme Naton jäseniä, jääkö Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustusulottuvuus paitsioon? Päinvastoin.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on selkeyttänyt ja konkretisoinut Naton ja EU:n rooleja Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Nato vastaa Euroopan sotilaallisesta puolustuksesta komentorakenteen ja yhteisen puolustus­suunnittelun avulla. EU puolestaan on aktiivinen pakotepolitiikassa sekä tehokas Ukrainan poliittisessa, taloudellisessa ja materiaalisessa tukemisessa.

On useita turvallisuuden osa-alueita, jotka osuvat Euroopan unionin rooliin pikemmin kuin Naton. Tärkeitä alueita, joilla Euroopassa on syytä tiivistää yhteistyötä, ovat puolustusteollisuus ja sen tuotekehitys, sotilaallinen liikkuvuus, hybridi- ja kybervalmiudet sekä yhteiset nopean toimintakyvyn joukot. On olennaista, että EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö vastaa EU:n suorituskykytavoitteita ja vahvistaa koko EU:n puolustusta.

Samalle edistämme EU:n ja Naton välistä yhteistyötä sekä EU:n ulkopoliittista roolia. Tulen osaltani tekemään kaikkeni sen eteen, että Euroopan ulkopoliittinen painoarvo ja puolustuskyky vahvistuvat.

Suomi näyttää esimerkkiä sijoittamalla ensi vuonnakin 2,3 prosenttia bruttokansantulostaan puolustukseen.

Suomi ottaa johtavan roolin myös eurooppalaisen puolustusteollisuuden, teknologiayhteistyön, ja huoltovarmuuden vahvistamisessa. Ajamme näitä tavoitteita neuvostossa ja johdamme keskustelua omalla esimerkillämme. Puolustusministeri Antti Häkkäsellä on tässä keskeinen rooli.

Euroopan unionin pitää myös käyttää taloudellista voimaansa ulkosuhteissa. Tarkoitan investointeja ja taloudellista yhteistyötä erityisesti Afrikan kumppanimaiden kanssa.

Pidämme Britannian lähellä ja haemme uutta syvyyttä luontevaan suhteeseemme monella eri saralla, niin puolustuksessa, teknologiassa, palveluissa kuin tieteessä.

EU:n yhtenäisyys on Suomelle aivan keskeinen tavoite. Yhtenäisyyttä pitää vaalia huolella. Mutta se ei tarkoita, etteikö osa unionin jäsenmaista voisi edetä esimerkiksi puolustuksessa pidemmälle kuin jotkut muut. Etenkin kovaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta koskevissa asioissa meidän pitää olla pragmaattisia.

Yhdysvallat ja vahva transatlanttinen suhde ovat Suomen ja Euroopan turvallisuuden perusta.

Emme ole sinisilmäisiä Yhdysvaltain protektionismia kohtaan, mutta kauppamuureihin ei kannata vasta uusilla muureilla; ei Euroopan sisällä eikä myöskään Atlantilla. Siinä häviävät kaikki. Panostamme työkaluihin, joilla yhteistyötä parannetaan. EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologianeuvosto on siitä hyvä esimerkki.

Eurooppa tarvitsee jatkossakin Yhdysvaltojen sotilaallista selkänojaa. Siksi myös Suomi tiivistää kahdenvälistä puolustusyhteistyötään Yhdysvaltojen kanssa.

Uutta on se, että myös Yhdysvallat tarvitsee Eurooppaa, ei vähiten teknologiakilpailussa Kiinaa vastaan.

Ja tässä onkin yksi Suomen suurista mahdollisuuksista. Yhdysvallat on tunnistanut Suomen erityisosaaminen kriittisten teknologioiden alalla, ja haluaa tiivistää yhteistyötä.

Se meille tietysti sopii. Haluamme olla liittolainen, jolla on oleellista annettavaa kumppaneilleen. Ja totta kai teknologiayhteistyö avaa yrityksillemme valtavia mahdollisuuksia.

Suomella on Yhdysvalloille annettavaa myös vihreän siirtymän alalla. Osaamisemme ydinenergiassa, biotaloudessa ja kriittisissä mineraaleissa on noteerattu Atlantin tuolla puolen.

Entä pitäisikö meidän olla huolissamme Yhdysvaltain sitoutumisesta Natoon ja Euroopan puolustukseen?

On totta, että Yhdysvalloissa käydään keskustelua maan kansainvälisistä puolustusvelvoitteista.

Mutta sitä keskustelua on käyty aina. Yhdysvalloissa on aina tahoja, joiden mielestä maan ei pidä taata muiden turvallisuutta, vaan keskittyä omaansa. Joidenkin mielestä Ukrainan ja Euroopan vaatimat panostukset ovat pois kriittisemmältä Aasian suunnalta. “Pivot to Asia” -ajattelu alkoi voimistua presidentti Barack Obaman aikana.

Nyt, presidentti Joe Bidenin aikana, Yhdysvaltain ja Euroopan suhde taas on syvempi kuin koskaan, eikä kukaan kyseenalaista Naton roolia tässä yhtälössä.

Seuraamme Yhdysvaltain keskustelua tarkasti, ja osallistumme siihen. Emme tietenkään ota kantaa maan sisäpolitiikkaan, mutta perustelemme eri osapuolille, kuinka kumppanuus Suomen ja muiden Nato-maiden kanssa vahvistaa Yhdysvaltain omaa turvallisuutta.

Käymiemme keskustelujen ja tekemämme analyysin perusteella en ole huolissani Yhdysvaltain sitoutumisesta Eurooppaan ja Natoon. En, vaikka valta vaihtuisi ensi vuoden presidentinvaaleissa. Viime kädessä sen varmistaa kongressi.

Silti Suomen ja muiden liittolaisten pitää yhtäältä lisätä omia panostuksiaan puolustukseen ja toisaalta osoittaa lisäarvonsa Natolle ja Yhdysvalloille. Suomen osalta asiat ovat hyvällä mallilla.

Kumppanuutemme eivät rajoitu välittömään läheisyyteemme, Pohjoismaihin ja Itämeren alueeseen, Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Aiomme nostaa Suomen suhteen Japaniin, Etelä-Koreaan ja Australiaan ja Uuteen-Seelantiin uudelle tasolle. Nämä maat ovat meille entistä tärkeämpiä kumppaneita ja liittolaisia niin taloudessa, teknologiassa ja kuin myös turvallisuudessa. Ne ovat vahvoja liberaalin järjestyksen puolustajia.

Kun puhumme kiristyneestä kansainvälisestä suurvaltakilpailusta, emme voi unohtaa globaalin etelän maita. Meille eurooppalaisille erityisen tärkeitä ovat Afrikan maat.

Suomi rakentaa tasavertaista, poliittista ja taloudellista suhdetta keskeisten Afrikan maiden kanssa.

Meidän pitää panostaa Afrikassa maihin, jotka ovat alueellisia johtovaltioita. Sellaisia, jotka voivat omalla esimerkillään edistää ilmastotoimia ja puolustaa sääntöperusteista, kansainvälistä järjestelmää ja universaaleja ihmisoikeuksia.

Sellaisten kumppaneiden kanssa Suomi haluaa lähentyä poliittisesti ja edistää investointeja ja taloudellista sekä teknologista yhteistyötä. Tasavertaiselta pohjalta.   

Kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu ovat työkalupakkia jatkossakin. Kehitysyhteistyötä käytämme jatkossakin etenkin naisten ja tyttöjen aseman vahvistamiseen ja kansalaisyhteiskunnan voimistamiseen.

Loppuun vielä pari sanaa Venäjästä.

Venäjä on käynyt sotaa Ukrainassa jo vuodesta 2014 sen vallattua Krimin. Sen viime vuoden helmikuussa aloittama laajamittainen hyökkäyssota on pysyvästi muuttanut muun maailman asennoitumista maahan.

Suomen ulkopolitiikan linja ei koskaan ole ollut provosoida Venäjää. Se ei ole sitä nyt eikä jatkossakaan. Suomi haki Naton jäseneksi vahvistaakseen omaa turvallisuuttaan eikä päätöstä tehty ketään vastaan. Meidän Venäjä-politiikkamme määrittyy nyt ensisijaisesti Euroopan unionin ja Naton jäsenyyksiemme kautta. Meillä Suomessa on tarve säilyttää Venäjään operatiivinen yhteys rajaturvallisuudessa sekä vuoropuhelu diplomatian saralla.

Suomen Venäjä-politiikka on aina ollut pragmaattista ja se on sitä vastakin. Meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia eikä halua ylläpitää poliittista suhdetta mahaan, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta ja on syyllistynyt hyökkäysrikoksen lisäksi lukuisiin muihin sotarikoksiin. Vetoamme Venäjään, että se lopettaa hyökkäyksensä Ukrainaan ja vetäytyy maasta pysyvän rauhan aikaansaamiseksi.

Hyvät ystävät,

Uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakiviä ovat liittolaisuuksien vahvistaminen, Ukrainan tukeminen ja jälleenrakentaminen, eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin voimistaminen, globaalit kumppanuudet, ihmisoikeudet ja sääntöpohjainen maailmanjärjestys.

Uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei yksin tehdä mitään eikä sanelulle ole sijaa. Osana yhteisöä täytämme roolimme ja monessa näytämme myös suuntaa. Me emme käännä selkäämme, vaan kutsumme mukaan.

Päätän Kirsi Kunnaksen runoon Tuulen laulu:

Mitä varten tuuli on? Mitä varten on laulu?

Tuuli on tuulen tuulemista varten, Ja laulu on laulun kuulemista varten.

Mitä varten kukaan on ja mitä varten on joku?

Kukaan ei ole ketään varten ja joku on meitä kaikkia varten.

***

Kiitos!