Ulkoministeri Tuomiojan tervehdys urheilutoimittajille

Tervehdyssanat Urheilutoimittajain liiton ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston seminaarissa Helsinki 3. marraskuuta 2001

Arvoisat juhlaseminaarin osanottajat

Liikunnan tärkein kansainvälinen rooli on siinä, että se on yksi luonnollisimmista ja helpoimmista tavoista edistää kansainvälistä yhteistyötä silloinkin, kun kansainvälisen yhteistyön näkymät muutoin eivät ole kovin hyvät. Esimerkiksi tässä ajankohtaisessa tilanteessa, joka on syntynyt Yhdysvalloissa tapahtuneiden tuhoisien terrori-iskujen jälkeen, on tärkeää, että kansainvälinen urheiluyhteisö ylläpitää kansojen välistä vuorovaikutusta. Tarpeettomia riskejä on toki vältettävä. Silloin kun kansainvälisessä urheiluyhteistyössä alkaa ilmetä ongelmia, on syytä olla erittäin huolestunut kansainvälisen yhteistyön tilasta muutenkin. Siksi urheiluväenkään ei pidä taipua terrorismin edessä, vaan nyt täytyy entistä aktiivisemmin luoda liikuntakulttuurille rauhanrakentajan roolia.

Urheilulla ja liikunnalla on laajoja yhteiskunnallisia kytkentöjä. Kenties kaikkein tärkein on se, että liikunta on säilyttänyt suomalaisessa yhteiskunnassa luonteensa laajana kansalaistoimintana monista markkinamyllerryksistä ja urheilun kansainvälistymisestä huolimatta. Suomalaisen urheilun perusta on edelleen vapaaehtoistyössä, jota toteuttaa noin 7 000 urheiluseuraa. Myös muita vapaaehtoisjärjestöjä kuin urheiluseuroja toimii laajasti liikunnan kentässä. Eräiden selvitysten mukaan voidaan sanoa, että noin 97 % suomalaisesta liikuntakulttuurista perustuu puhtaasti vapaaehtoistyöhön. Tämä on myös se pohja, jolta tämän tilaisuuden otsikkokysymystä ”Direktiivejä vai avointa kilpaa?” tulee käsitellä.

Mikä sitten on liikunnan asema Euroopan unionissa? Tällä hetkellähän liikunnalla ja urheilulla ei ole niin sanottua virallista asemaa EU:ssa. Liikuntaa ei ole mainittu Maastrichtin sopimuksessa tai muissa EU:n perussopimuksissa. Näin ollen sillä ei ole omaa artiklaa EU-sopimuksissa. Urheiluihmiset ovat varsin laajalti olleet sitä mieltä, että tällainen artikla olisi tarpeellinen ja hyödyllinen.

Itse olen suhtautunut tällaiseen tarpeeseen jonkin verran epäilevämmin. Olen ymmärtänyt, että sillä haetaan ensisijaisesti jonkinasteista EU-tason tunnustusta urheilun yhteiskunnalliselle merkitykselle. Minusta urheilu ei tällaista julkilausumatyyppistä tunnustusta tarvitse. Ymmärrän enemmän sitä, jos tätä kautta haetaan oikeusperustaa urheilujärjestöjen toivomuksille päästä käsiksi myös EU:n budjetista kanavoitavaan rahoitukseen.

Mielestäni urheilu ja liikunta tyypillisesti ovat kuitenkin ilmiöitä, jotka tulisi niin sanottua subsidiariteettia eli läheisyysperiaatetta kunnioittaen ratkaista mahdollisimman lähellä kansalaisia eikä EU:n kammareissa. Suomalainen vapaaehtoisuuteen perustuva liikuntajärjestelmä tulisi varmasti varsin huonosti ymmärretyksi Brysselin byrokratiassa. Siksi mielestäni liikunnan ja urheilun aseman saaminen kirjatuksi EU:n asiakirjoihin ei välttämättä johtaisi mihinkään positiiviseen lopputulokseen nimenomaan niiden maiden liikuntajärjestelmien kannalta, joissa toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja kansalaisaktiivisuuteen. Urheilun rahallinen tuki ei siitä myöskään lisäänny ja jalostu, jos jäsenvaltioiden veroeuroja vain kierrätetään Brysselin kautta.

Kun sitten tarkastelun kohteeksi otetaan se osa liikuntakulttuurista, jota toteutetaan yksityiseen voitontavoitteluun perustuvana liiketoimintana, on siihen sovellettava samoja sääntöjä kuin muuhunkin yritystoimintaan. Silloin kun urheilu on puhdasta bisnestä, sitä tulee myös EU-ympäristössä tarkastella puhtaana bisneksenä eikä sille tule antaa minkään EU-artiklan kautta muista elinkeinoista poikkeavia vapauksia. Poikkeuksen tähän periaatteeseen voi kuitenkin muodostaa esimerkiksi se, jos jossakin maassa halutaan säilyttää joukkuelajien pääsarjataso pääosin kansallisena. Rajoitukset ulkomaalaisten pelaajien määrälle olkoon siten edelleenkin sallittuja.

Tarve arvioida ja ehkä säädöksissä määritellä EU:n tasolla urheilun asemaa voi syntyä silloin, jos vapaaehtoisen kansalaistoiminnan asemaa EU-maissa ryhdyttäisiin EU-byrokratiassa kyseenalaistamaan käsittelemällä liikuntakulttuuria ikään kuin se kattaisi vain edellä kuvatun yksityiseen voitontavoitteluun perustuvan liikuntatoiminnan. Jos tällaista vaaraa aidosti on olemassa ja jos se johtaisi esimerkiksi verotuksen alueella kohtuuttomiin ratkaisuihin kansalaistoiminnan kannalta, voidaan mielestäni harkita vapaaehtoistyöhön perustuvan liikunnan aseman selkeyttämistä EU-ympäristössä.

Kysymys ei kuitenkaan ole tällä hetkellä niin ajankohtainen eikä sen kaltaisia ongelmia ole ilmennyt, että asiaa pitäisi välittömästi hoitaa. Se ei siksi ole kysymys, joka nyt pitäisi väkisin yrittää liittää EU:n vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin esityslistalle. Pikemminkin nyt tulisi toimia kansallisten liikuntajärjestelmien ja kansallisten liikuntakulttuurien vahvistamisen suunnassa ja samalla hakea nykyisessä säädösympäristössä EU-maille sopivia yhteistyöfoorumeita liikuntakulttuurikysymyksissä.

Hyvät kuulijat

Suomalaisilla urheilujournalisteilla on tärkeä asema kansainvälisen yhteistyön, yhteisymmärryksen ja rauhan sanoman välittäjinä urheilun ja liikunnan kautta. Toivoa sopii, että tulevaisuuden urheilujournalismi korostaa kansojen välistä yhteistyötä ja yhteisymmärrystä silloinkin, kun kysymys on mitä kovimman tason kansainvälisestä huippu-urheilusta ja eri maiden välisestä kilpailusta. Tuolla kilpailulla voi olla mielekkyyttä vain silloin, kun liian kansallistuntoinen intoilu ei häiritse sen oikeaa tulkitsemista ja ymmärtämistä. Tässä suhteessa mielestäni suomalaiselle urheilujournalismille onkin viime vuosilta annettava tunnustusta. Suomalainen urheilujournalismi on oikealla ja aidolla tavalla ymmärtänyt kansainvälisen toiminnan ja kansainvälisen yhteistyön merkityksen liikuntakulttuurille. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita tällä hetkellä varsin upean Suomen jalkapallomaajoukkueen. Sen osaamistason nousu on perustunut nimenomaan siihen, että suomalaiset pelaajat ovat voineet pelata kansainvälisissä joukkueissa. Tätä kehitystä on myös media mielestäni asianmukaisesti ja kansainvälistä yhteistyötä arvostavalla tavalla kuvannut. Toivon, että tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa.