Ulkoministeri Tuomiojan puhe Humanistit ilman rajoja -seminaarissa

Ulkoministeri Tuomiojan puhe Humanistit ilman rajoja -seminaarissa

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe "Humanistit ilman rajoja"-seminaarissa 23.11.2012

Muutosvarauksin

Mistä puhumme kun puhumme rauhanvälityksestä?

Hyvät ystävät,

humanistit ovat varmaankin vaativin yleisö, jolle voi puhua. Sen vuoksi tämä onkin minulle suuri kunnia. Kiitos kutsusta. Tulen puheessani valoittamaan muutamia rauhanvälityksen määritelmiä ja hahmottamaan, mitä rauhanvälitys tarkoittaa, miten näemme sen Suomessa ja mitä me itse asiassa teemme rauhanvälityksen saralla.

Rauhanvälityksen määrittely

Aloitin tämän teeman pohtimisen rauhanvälityksen määritelmistä ja käsitteistä ja huomasin, että niitä on yhtä monta, kuin on määrittelijääkin. Suurimmassa osassa rauhanvälityksen määritelmistä on mukana ajatus rauhan ylläpidosta, rauhan saavuttamisesta tai konfliktin estämisestä. Kaikissa niissä on mukana ajatus konfliktin keskeyttämisestä. Esimerkiksi Oxford dictionaries määrittelee rauhanvälityksen seuraavasti: se on interventio ristiriitaan tarkoituksena selvittää se: sovitteleminen. Me yleensä Suomessa puhumme rauhanvälityksestä sen laajemmassa merkityksessä.

Jotta voisimme helposti ymmärtää rauhanvälityksen määrittämiseen liityviä epätarkkuuksia ja myös tahtotiloja erilaisiin ja eri laajuisiin määritelmiin voimme tehdä sen englanninkielisen määritelmän avulla. Me käytämme englanninkielisessä kommunikaatiossamme termiä ”Mediation” termin ’Peace Mediation’ sijasta.

Tämä siksi, että termi ”Mediation” on kattava. Erityyppisten rauhanvälitystapojen lisäksi se kattaa myös välitystoiminnan konfliktisyklin eri vaiheissa konfliktien ennaltaehkäisystä rauhanrakentamiseen. Se sisältää myös muutkin kuin normaalit sodan ja rauhan tilanteet, joissa rauhanvälitystä voidaan tarvita. Tämä on tärkeää, sillä yhä enemmän välitystoimintaa tarvitaan mm. luonnonvarojen hallintaan liittyvissä kiistoissa. YK:ssakin on jo sen peruskirjassa käytetty juuri tätä Mediation termiä rauhanvälityksestä. ’Peace mediation’ käyttö kun voidaan tulkita turhan kapeaa, perinteistä ja jopa vain pehmeätä välitystoimintaa tarkoittavaksi termiksi.

*****

Itse uskon, että pysyviä ratkaisuja konflikteihin saadaan vain puuttumalla niiden taustalla oleviin poliittisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Rauhanvälitystoiminta muodostaa siis yhden keinon diplomatian perustoimintojen joukossa konfliktien ennaltaehkäisyssä, konfliktien ratkaisussa ja luottamuksen lisäämisessä. Rauhanvälitys on usein ensimmäinen askel sovinnon tiellä. Rauhanvälityksen avulla pohjustetaan pidemmän aikavälin tukea poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamiselle.

Rauhanvälitys on myös osa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa ja kehityspolitiikan keinovalikoimaa. Riittävän ajoissa käynnistettynä se saattaa myös vähentää konfliktien jälkihoidon kokonaiskustannuksia ja vaikuttaa konfliktin sekä sen aiheuttamien tuhojen, pakolaisuuden syntymisen ja inhimillisten kärsimysten päättymiseen tai lieventämiseen.

Välitystoiminta on sitä, että konfliktiosapuolet yhdessä hyväksyvät kolmannen osapuolen väliintulon tilanteeseen, jossa sovintoon ei muuten päästäisi. Ulkopuolisen väliintulo riitatilanteessa vaikuttaa osapuolten väliseen dynamiikkaan ja tehostaa neuvotteluprosessia. Välittäjän avulla pyritään avaamaan lukkiutunut tilanne ja löytämään hyväksyttävä ratkaisu kiistakumppaneiden välille.

Onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi molempien osapuolten tulisi kokea saaneensa tasapuolista ja puolueetonta kohtelua. Välittäjän tehtävänä on viedä neuvotteluja eteenpäin ja hän kantaa vastuun myös epäsuosituista ratkaisuista. Tärkeää on myös, että osapuolet itse valitsevat tai ainakin hyväksyvät välittäjät tehtäväänsä.

Käytännön määrittelyä

Yhdistyneet kansakunnat, alueelliset järjestöt, kasvava joukko yksittäisiä hallituksia ja monet kansalaisjärjestöt panostavat rauhanvälitystoiminnan kehittämiseen. Rauhanvälitys on hyvin eri tasoilla ja hyvin eri tilanteissa tapahtuvaa toimintaa. Rauhanvälitystä voi olla rauhanvälityksen päätöslauselman aikaansaaminen YK:ssa, Syyrian tilanteen ratkaisupyrkimykset välittäjä Lakhdar Brahimin toimesta ja somalialaisen kylän vedenhankintaongelman ratkaisu. Erittäin tärkeää on kuitenkin näiden eri tasojen synkronointi ja toimintamahdollisuuksien parantaminen siten, että konfliktit saadaan pääasiassa ratkaistua jo ennen niiden täysimääräistä puhkeamista. Kuulostaa optimistiselta, mutta mahdolliselta.

Rauhanvälittäjän työ on monimuotoista ja joskus se on rauhansopimusten allekirjoittamista juhlavissa tilanteissa, keskustelutilaisuuksia korkealla tasolla YK:ssa ja Nobelin rauhanpalkintoja. Usein kuitenkin rauhavälitys tapahtuu paljon raadollisimmissa ja myös paljon vaatimattomammissa tilanteissa. Rauhanvälitystä ovat myös keskustelut taisteluiden keskellä eri osapuolia kuunnellen ja lattialla nukkuen, sitä ovat toimet sotilaiden palauttamiseksi omiin kyliinsä taistelujen jälkeen, maakiistojen ratkaisu ja jopa koulukiusaamisen estäminen. Loppujen lopuksi rauhanvälitys on lehmän heroja ja tietokoneen muistia vaativaa toimintaa.

Suurin osa rauhanvälityksestä tapahtuu myös hiljaisesti ja pimennossa. Se, mitä me näemme mediassa, on usein vain jäävuoren huippu. Esimerkiksi nyt Norjassa tapahtuvat keskustelut kolumbialaisten osapuolien kanssa ovat monen vuoden pitkäaikaisen työn tulosta. Samoin myös presidentti Ahtisaaren työ Acehissa vaati pidemmän ajan valmistelut. Kiire ei ole eduksi rauhanvälityksessä. Gene Knudsen Hoffman sanoo, että vihollinen on henkilö, jonka tarinaa me emme ole kuulleet. Jotta rauha voidaan saada aikaiseksi, on osapuolien kuultava toisiensa tarinoita ja tämä vie aikaa. Luottamus ei synny ilman keskusteluja, eikä rauha ilman luottamusta.

Käytännössä rauhanvälitys voidaan jakaa kahteen osaan, normatiiviseen työhön ja operationaaliseen työhön.

Normatiivinen työ

Normatiiviseen työhön kuuluu rauhanvälityksen normatiivisten kehyksen ja instituutioiden vahvistaminen. Tätä teemme lähinnä YK:n piirissä. Perustimme vuonna 2010 YK:hon rauhanvälityksen ystäväryhmän yhdessä Turkin kanssa. Nyt olemme saaneet jo aikaan kaksi erittäin merkityksellistä päätöslauselmaa ja kuten YK:n pääsihteeri Ban-Ki Moonkin sanoi, ”edistystä on tapahtunut paljon, mutta YK:lla on vielä pitkä matka sopeuttaa rauhanvälitys nykyajan haasteisiin” ja ”Nyt kun kehitystä on saatu aikaan, on myös potentiaalia tehdä paljon lisää”. Tehtävää siis riittää Suomelle jatkossakin.

YK:n tehokkaan rauhanvälityksen ohjeistus julkaistiin syyskuussa ja se on erinomainen perusteos kaikille rauhanvälittäjille ja pyrimmekin sen aktiiviseen levittämiseen. Suomi osallistuu aktiivisesti myös alueellisten järjestöjen rauhanvälityskapasiteetin kehittämiseen. Juuri nyt tuemme Afrikan Unionia ja aiemmin olemme myös tukeneet ASEANia. Mielestäni tämä alueellisten organisaatioiden tuki on erittäin tärkeää, sillä rauhanvälitys on helpompaa jos tuntee hyvin osapuolet ja heidän toimintansa. Yleensä alueellisilla organisaatioilla on tämä etu YK:hon nähden, sillä ne ovat aina konfliktialueita lähempänä.

Suomi toimii myös aktiivisesti Euroopan Unionin ulkosuhdehallinnon rauhanvälityskapasiteetin kehittämiseksi ja tukee Ruotsia Euroopan Rauhaninstituutti-aloitteessa. Euroopan Unionin ulkosuhdehallinnon rauhanvälityskapasiteetti on vielä alkutaipaleella ja se tarvitsee paljon tukea. Sillä on kuitenkin potentiaalia toimia vahvana rauhanvälittäjänä ja onhan EU itsekin nyt Nobelin rauhanpalkinnon voittaja.

Itse aloitin Pohjoismaisen rauhanvälityksen koordinaatioryhmän vuonna 2011. Se toimii informaalilla tavalla ja tukee kaikkien Pohjoismaiden rauhanvälitystoimintaa. Olemme käynnistämässä myös Pohjoismaista tutkimusta rauhanvälityksestä.

Suomessa meillä toimii rauhanvälityksen koordinaatioryhmä, joka kokoontuu 2-3 kuukauden välein ja jossa vaihdetaan kokemuksia rauhanvälityksestä. Mukana on ministeriöiden väkeä ja kansalaisjärjestöjä, jotka ovat kiinnostuneita rauhanvälityksestä tai tekevät tätä työtä itse. Tarkoitus on, että ryhmä alkaa keskittyä yhä enemmän temaattisiin kysymyksiin ja rauhanvälityksen kehittämiseen.

Operatiivinen työ

Rauhanvälityksen operatiivista puolta meillä osaltaan hoitaa kaksi erityisedustajaamme, Kimmo Kiljunen ja Pekka Haavisto. Kimmo Kiljunen toimii alueellisissa kysymyksissä lähinnä Aasiassa ja Pekka Haavistolle kuuluu Afrikan Sarven alue. Suomella on historiaa rauhanvälityksessä muutenkin Sakari Tuomiojasta Martti Ahtisaareen, unohtamatta vahvoja naisiamme Elisabeth Rehniä ja Helena Rantaa. Toimimme myös erilaisissa konflikteissa suomalaisten järjestöjen, kuten CMI:n kuten KUA:n kanssa yhdessä. Tällä hetkellä toimintaa on mm. Myanmarissa, Moldovassa, Acehissa, Etelä-Thaimaassa, Somaliassa ja Guinea Bissaussa. Suomessa on jo nyt muutamia erittäin ansioitununeita rauhanvälitysorganisaatioita ja pyrimme antamaan mahdollisuuden myös uusille organisaatioille.

Rauhanprosessi

Varsinaisessa rauhanvälitysprosessissa on neljä vaihetta, jotka ovat ennakkoon käydyt keskustelut, neuvottelut, sopimus ja toimeenpano. Rauhanvälitystä voidaan käsityksemme mukaan tehdä näissä kaikissa vaiheissa. Konfliktit sisältävät usein monia eritasoisia toimijoita hallituksista kansalaisyhteiskuntaan ja armeijasta kapinallisliikkeisiin ja näiden eri tasojen kesken tarvitaan yhteistyötä rauhanvälityksessä. Rauhanvälityksen on oltava osallistavaa, moniraiteista ja konfliktin syvimpiin juuriin tarttuvaa, jos tavoitteena on kestävä rauha.

Rauhansopimukset solmitaan usein pitkäaikaisen väkivaltaisen konfliktin jälkeen, jolloin selvitettävänä on usein rakenteelliseksi kehkeytynyt epäluottamus, viha ja osapuolten toisiaan vastaan tekemät rikokset. Kestävän konfliktinratkaisun aikaansaaminen on vaikeaa, sillä jo rauhansopimukseen tulisi kirjata toimenpiteitä, joilla oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa rakennetaan. Myös konfliktin syyt pitää tunnistaa, korvata menetykset ja varmistaa, että yhteiskunnan jälleenrakennus hyödyttää koko väestöä.

Tiedämme hyvin, että kaikki rauhanponnistelut eivät tuota tulosta. Jos eri alojen toimijoilla – rauhanvälittäjillä, fasilitaattoreilla, erityisedustajilla – ovat epäselvät roolit, saatetaan pian olla tilanteessa, jossa kaikki haluavat hyvää, mutta kenelläkään ei ole tilanteesta kokonaiskuvaa. Rauhanvälitys vaatii koordinaatiota ja erityisosaamista. Osaamisen kehittämiseen pitää investoida tarpeeksi voimavaroja, jotta rauhanvälityksessä voidaan hyödyntää parasta ja tilanteeseen sopivinta osaamista. Koulutettuja rauhanvälittäjiä on rajallinen määrä ja heitä tarvitaan lisää. Mukaan pitää saada myös enemmän naisia.

Rauhanvälitys ja rauhansopimuksen allekirjoittaminen ovat vasta alkua. Rauhanprosessi täytyy ymmärtää jatkumona, joka alkaa ennaltaehkäisystä, edeten konfliktin ratkaisusta yhteiskunnan jälleenrakentamiseen.

Valtaosa rauhansopimuksista kaatuu viiden vuoden sisällä niiden allekirjoittamisesta. Samoin naisten osuus rauhanprosesseissa on hyvin pieni, selvästi alle 10 prosenttia. Onnistunut rauhanprosessi ei suinkaan ole valmis muutamassa vuodessa, vaan se voi kestää sukupolvia ja maksaa miljoonia. Se vaatii onnistuakseen paikallisten päätöksentekijöiden, paikallisen yhteiskunnan ja kansainvälisen yhteisön vankan tahdon sitoutua pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

Lopuksi

Muuttuvassa maailmassa konfliktit ovat osa luonnollista kiertokulkua. Parasta olisi että rauhanprosessit käynnistyisivät jo ennen konfliktien väkivaltaista puhkeamista. Rauhanvälitys ja muut ennaltaehkäisevän diplomatian keinot tähtäävät pääasiassa juuri tähän. Tällöin inhimillinen kärsimys ja konfliktista koituvat kustannukset jäisivät selkeästi vähäisemmiksi ja voisimme keskittää huomiomme keskeisiin kehitystoimenpiteisiin kuten esimerkiksi köyhyyden vähentämiseen ja naisten aseman parantamiseen.