Ulkoministeri Tuomioja: Lapsiköyhyys, ihmisoikeudet ja Suomen ulkopolitiikka

Ulkoministeri Tuomioja: Lapsiköyhyys, ihmisoikeudet ja Suomen ulkopolitiikka

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe
Lapsiköyhyys, ihmisoikeudet ja Suomen ulkopolitiikka -tilaisuudessa 21. maaliskuuta 2012

Muutosvarauksin

Arvoisat kuulijat,

Ulkopolitiikan julkisessa kuvassa lasten aseman ja oikeuksien parantaminen ei ole saavuttanut kovinkaan keskeistä asemaa.

Kuva on osin vääristynyt ja vääristävä.

Lapsilla ja hyvin nuorilla henkilöillä on ollut kautta aikain merkittävä rooli sodankäyntien historiassa. Tuotannollinen toiminta on hyväksikäyttänyt, ja hyväksikäyttää suuressa osassa maailmaa edelleen lapsityövoimaa. Kansakuntien identiteettejä on rakennettu muokkaamalla lasten ja nuorten ajatusmaailmaa opetuksen ja kasvatuksen avulla.

Vuonna 1919 juuri perustetun kansainvälisen työjärjestön (ILO) ensimmäiset yleissopimukset käsittelivät mm. lasten yötyökielto sekä kieltoa palkata alle 14-vuotiaita lapsia teollisuuteen. Ensimmäisiä ILO sopimuksina voi pitää nykyisten, modernien ihmisoikeussopimusten esikuvina.

Uutta on ehkä lapsikysymyksen globalisoituminen. Lapsisotilaiden käytön kiellosta on tullut kansainvälinen standardi; ja sitä valvotaan kuten kansainvälisen rikostuomioistuimen tuore, ja historiansa ensimmäinen päätös Kongon demokraattisessa tasavallassa lapsisotilaita rekrytoineen Thomas Lubangan tuomitsemisesta osoittaa.

Teollisen massatuotannon siirtyminen yhä köyhempiin maihin edellyttää lapsityön räikeimpien muotojen poiskitkemistä. kansainvälisen yhteisön, ja sen mukana Suomen, ryhtyminen toimintaa ihmiskauppaa vastaan, on toimintaa ennen kaikkea tyttöjen ja poikien oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolesta.

YK:n johdolla toimeenpannuilla laajoilla rokotuskampanjoilla on onnistuttu selvästi vähentämään vastasyntyneiden lasten kuolemia. Nyt tarvitaan vastaavanlaista johdonmukaisuutta sen torjumiseksi, että pienet lapset eivät kuole köyhyydessä turhaan, nälkään tai torjuttavissa oleviin tauteihin.

Edellä mainittu kuvaa – totta kai - vain maailman lasten elämän edellytysten kaikkein raadollisimpia puolia; paljon edistystä on saavutettu mm. lasten mahdollisuudessa saada opetusta ja miljoonia lapsia on onnistunut pääsemään pois siitä köyhyydestä, mitä heidän vanhempansa ovat kokeneet.

Yksi asia on kuitenkin varma. Lapsipolitiikka ei ole ulkopolitiikassakaan vain ”pehmeiden” kysymysten kanssa toimimista. Lapsiköyhyyttä hyödyntävässä tuotannossa ja lapsikaupassa on kyse mittavista taloudellista arvoista ja voitoista. Lapsisotilaiden avulla kamppaillaan useissa maissa mm. uusien mineraali- ja luonnonvarojen käytöstä käytössä. Ja lasten oikeudessa opetukseen on kyse myös yhteiskuntien muutoksesta ja demokratiasta.

Hyvät kuulijat,Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tuottanut ulkoasiainministeriön toimeksiannosta selvityksen lapsiköyhyyden ihmisoikeusulottuvuuksista. Haluan kiittää tutkijoita heidän tekemästään arvokkaasta työstä.

Tänään esiteltävässä raportissa käsitellään globaalia ja suomalaista lapsiköyhyyttä. Selvitys osoittaa, että YK:n kansainvälisen lastenavun järjestö UNICEF ja muut kansainväliset organisaatiot tekevät tutkimuksillaan lasten huono-osaisuutta näkyväksi.

Keskustelussa kehityksestä ja köyhyydestä keskitytään usein, varmaankin kokonaiskuvan saamiseksi, yleisiin keskiarvoihin. Näin esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumisen osalta. Mutta yleiskehityksen ohella on erityisen tärkeää on tarkastella laajasti ja pitkäjänteisesti myös eri väestöryhmien elintasomuutosten erilaisuutta, hajontojen kehitystä. Myönteinen keskiarvojen kehitys ei välttämättä tarkoita eriarvoisuuden supistumista.

Köyhyys on, kuten tutkimuskin osoittaa, moniulotteinen ilmiö. Se ei rajoitu vain eurojen tai dollareiden puutteeseen, vaan sisältää useita toisiaan vahvistavia ulottuvuuksia. Ei-aineellisiin tekijöihin, kuten koulutustasoon tai väkivallan määrään on syytä kiinnittää lisääntyvä huomiota.

Tutkimukset osoittavat myös, että samalla taloudellisen kehityksen tasolla olevissa kansantalouksissa on huomattavia maakohtaisia eroja lapsien köyhyydessä ja hyvinvoinnissa. Ilmeinen johtopäätös on, että politiikalla on merkitystä lapsiköyhyyden vähentämisessä: se on edelleen tahdon asia.

On olemassa vahvaa, sekä kansainvälistä että kotimaista, tutkimusnäyttöä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen edellyttää heidän mukaan saamistaan muun väestön käyttämiin palveluihin ja tulonsiirtoihin. Siksi harjoitettavan politiikan ytimessä tulee olla suhteellinen eriarvoisuus, ei pelkkä viimesijainen köyhyys.

Vain huono-osaisimmille kohdennettu köyhyyspolitiikka on köyhdyttävää politiikkaa. Esimerkiksi YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan piirissä on yhä laajempaa ymmärtämystä pohjoismaiselle ajatukselle kaikkia hyödyttävästä yhteiskunnasta, ns. society for all- ajattelulle. Sen on todettu olevan pidemmälle katsoen paitsi tehokkaampaa myös pienempikustanteista kuin pirstaleiset ja lyhytkestoiset köyhyysohjelmat. Huomionarvoinen on tässä suhteessa raportin havainto, jonka mukaan tämänkaltaiset kysymykset eivät ole olleet näkyvästi esillä suomalaisessa kehityspolitiikassa, vaikka Suomi onkin niistä lämpimään sävyyn puhunut useiden vuosien ajan globaaleilla foorumeilla. Hyvä esimerkkinä modernista ajattelusta on Unicefin äskettäin julkaisema lasten sosiaalisen suojelun strategia (Social Protection Strategic Framework), jonka mukaan kaikille tarjottavat ja toisiaan täydentävät perustuvajärjestelmät ovat tehokkain tapa lapsiköyhyyden vähentämiseen ja lasten tasa-arvon toteutumiseen.

Kotimainen lapsiköyhyys on alue, jossa julkisen vallan politiikkojen vaikutukset ovat jossakin määrin tulkinnanvaraisia. Yhtäältä selkeä politiikan pitkä linja on ollut se, että olemme perhepolitiikassa pyrkineet siirtymään tulosiirroista työllisyyttä tukeviin palveluihin.

Perusajatus on edelleenkin mielestäni perusteltu. Tilanteessa, jossa työuria on pidennettävä alusta, puolivälistä ja lopusta, perhepoliittiset palvelut ovat vanhempien työssäkäynnin kannalta välttämättömiä.

Toisaalta lapsiköyhyyttä koskevat luvut kertovat siitä, että politiikka ei ole ottanut riittävästi huomioon työelämän ulkopuolella olevien perheiden ja yksinhuoltajakotitalouksien tilannetta. Osaltaan tämä kertoo paitsi sosiaaliturvan, myös työmarkkinoiden ja perherakenteiden muutoksista, joita ei ole osattu riittävästi ottaa huomioon politiikkoja suunniteltaessa.

Samalla kun monet perheet voivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja monet hyvinvointimittarimme ovat kansainvälistä huippua, olemme luoneet huono-osaisuuden notkelmia, joissa asuu satojatuhansia lapsia. Työmarkkinoiden ja perherakenteiden muutos selittää osan tästä muutoksesta, ja oma roolinsa myös elämänhallinnan ongelmilla, mutta kyse on myös siitä, että sosiaaliturvan uudistukset eivät ole olleet riittäviä. Olemme asettaneet perheille taakkoja, joita he eivät ole jaksaneet kantaa.

Tämä on sekä ihmisoikeus- että ulkopolitiikan uskottavuuskysymys. Jotta voimme uskottavasti edistää lapsen oikeuksia globaaleilla foorumeilla, meidän on pidettävä huolta Suomessa elävien lasten oikeudesta elää ihmisarvoista elämää.

Kansainvälisiä kysymyksiä hoitavan viranomaisen kannalta on tärkeää huomata, että monet kuvatuista rakennemuutoksista ovat kansainvälisiä ja edellyttävät kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan keinojen käyttöä oikeudenmukaisemman globalisaation aikaan saamiseksi.

Arvoisat kuulijat,

Meille tänään esiteltävä raportti sisältää ulkoasianministeriölle useita toimintasuosituksia. Olen tästä hyvilläni. Tulemme perehtymään esityksiin ja tekemään niiden pohjalta päätöksiä.

Haluan kuitenkin tässä yhteydessä tuoda esiin muutaman näkemyksen siitä, miten lapsen oikeuksien huomiointia voidaan kehittää toiminnassamme.

Selvityksessä kaivataan ministeriön lapsipoliittisilta toimilta eri toimijoiden kattavuutta ja sisäistä johdonmukaisuutta. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut Suomelle antamassaan raportissa ministeriön lapsen oikeuksia vahvistavien toimintojen olevan monipuolisia, mutta hajanaisia. On totta, että monien muiden toiminta-alueiden tavoin myös lapsipoliittista toimintaamme voisi kehittää strategisemmin ja koordinoida paremmin. Tällöin on tärkeää hyödyntää hyviä kokemuksiamme opetuksen, seksuaalikasvatuksen ja terveyden, lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ja muun toiminnan tukemisen alueilla. Olemme olleet edelläkävijöitä lasten ja nuorten mukaan ottamisessa eräisiin YK-valtuuskuntiimme. Kaiken lapsipoliittisen toimintamme tulee olla ihmisoikeuslähtöistä.

Lapsen edun huomiointi, lapsivaikutusten arviointi sekä lapsille haitallisten käytänteiden poiskarsiminen on huomioitu jo suhteellisen hyvin poliittisissa linjanvedoissamme monenkeskisillä foorumeilla silloin kun puhe on erityisesti lapsiin kohdistuvista toimista.

Mutta yleisemmissä turvallisuuspoliittisissa, kauppapolitiikan tai kehityspolitiikan toimissa lasten ääni ja lasten eriarvoisuuden vähentäminen eivät pääse riittävästi esiin. Tämäkin seikka puolustaisi yleislinjauksen tarvetta.

Mikäli linjauksen tekeminen nähdään mahdollisena, tulee se tehdä tiiviissä yhteistyössä lasten, nuorten sekä heidän järjestöjensä ja foorumiensa kanssa.

Kotimaisen lapsen oikeus- työn sekä kansainvälisen vaikuttamisen välisiä linkkejä on edelleen syytä vahvistaa. Uskoisin, että tätä työtä voidaan paljolti tehdä tiivistämällä nykyisten virnaomais- ja kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä.

Ministeriömme on valmis yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestämään lapsiparlamentin, jossa käsitellään Suomen kansainvälistä toimintaa ja vastuuta lasten ja tulevien sukupolvien ihmisarvoisten elinolojen turvaamiseksi.

Ihmisoikeusselontekojen, kansallisten toimintaohjelmien sekä YK:lle ja Euroopan neuvostolle annettavien raporttien yhteydessä on mahdollista kirkastaa kansainvälistä lapsipoliittista strategiaa, joka tukeutuu uskottavaan kotimaiseen lapsen oikeuksien toimeenpanoon.

Erityisistä, lapsiköyhyyteen liittyvistä politiikkakysymyksistä haluan lisäksi nostaa esiin kolme: (1) johdonmukaisen toimintamme taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sekä toimivien julkisten peruspalvelujen kehittämiseksi; (2) johdonmukaisen toiminnan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien alueella; sekä (3) moniperustaisen syrjinnän kohteena olevien lasten, kuten vammaisten lasten ja alkuperäiskansojen lasten oikeuksien ajamisen. Näissä kaikissa on kyse haavoittuvimmassa asemassa elävien lasten ja heidän perheidensä oikeudesta ihmisarvoiseen elämään. Presidentti Halosen lupautuminen YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja oikeuksien toimeenpanoa edistävän työryhmän korkean tason työryhmän puheenjohtajaksi on merkittävä esimerkki tavoista edistää tärkeinä pitämiämme tavoitteita.

Hyvät kuulijat,

Tutkimuksen yhteiskunnallinen arvo mitataan viime kädessä sen vaikutusten kautta. Tässä kohden Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka on klassinen esimerkki. Se nosti esiin tietynlainen yhteiskunnallisen paradigman, asetti politiikalle agendan, ja muokkasi näkemystämme siitä, miten tulkitsemme asioita. Hänen kirjansa jälkeen monelle meistä Suomi oli kasvuhakuinen, ihmiskeskeinen ja kokonaisvaltainen. Hänen ohjelmaansa ei sellaisenaan toteutettu, mutta siihen viittaamatta ei sosiaalipolitiikasta voinut keskustella.

Nyt ovat ajat toiset, monellakin tapaa. Mutta edelleenkin tutkimuksen arvoa voi mitata samoin kuin 1960-luvun Suomessa. Samassa hengessä nyt julkaistava raportti voi omalla alueellaan olla suunnannäyttäjä, yksi niistä kiinnekohdista, joihin yhteiskunnallinen keskustelu ja yhteiskuntapolitiikka kytkeytyvät.

Suurempaa voimaa ei ole kuin uusien ajatusten voima. Kun hetki on oikea, selkeä ajatus voi muuttaa maailmaa. Raportissa on monta hyvää ajatusta, joiden toimeenpanomahdollisuuksia pyrimme parhaamme mukaan selvittämään ja edistämään.

Kiitän tutkijoita hyvin tehdystä työstä ja toivon, että raportti luo puitteita rakentavaan jatkokeskusteluun ja toimintaa tutkijayhteisön, muun kansalaisyhteiskunnan ja ministeriön välillä.