Ulkoministeri Soinin puhe EU:n puolustusyhteistyön näkymistä

Ulkoministeri Soinin puhe EU:n puolustusyhteistyön näkymistä

Ulkoministeri Timo Soinin puhe EU:n puolustusyhteistyön näkymistä maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa Helsingissä 20. maaliskuuta 2018.

Suomen turvallisuuspoliittisia näkökulmia Euroopan puolustusyhteistyöstä

Varapuheenjohtaja Katainen selosti omassa puheenvuorossaan, miten puolustusyhteistyö on edennyt vauhdilla viimeisen vuoden aikana. Suomi on ollut etujoukoissa vaatimassa, että Lissabonin sopimuksen puolustusartiklat tulee panna toimeen. Nyt on aika katsoa, miten on käynyt ja käymässä.

Sen vuoksi käyn puheenvuorossani läpi puolustusyhteistyön ulkopoliittista merkityksestä ja sitä, miksi tämä yhteistyö on Suomelle tärkeää.

Lyhyessä ajassa on tehty enemmän kuin vuosikymmeneen. Monia on herätellyt turvallisuusympäristön muutos, joka tulee. Sivuuttaa ei voi myöskään Brittien Brexit´iä  tai Trumpin valintaa, kun pohditaan, miksi Euroopan unionia halutaan kehittää turvallisuusyhteisönä.

Atlantin toiselta puolelta on aika ajoin kantautunut epäilyjä eurooppalaisten aikeista. On esitetty epäilyjä päällekkäisestä työstä Naton kanssa. Ehkä Washingtonissa nähdään, että Euroopassa taas vain elämöidään suurilla suunnitelmilla, mutta tosipaikan tullen amerikkalaisia huudetaan apuun. Mahdollisesti amerikkalainen puolustusteollisuus pelkää asiakkaiden menetyksiä, kun EU alkaa tukea alan tutkimusta ja kehitystä. Meidän on jatkossa voitava osoittaa, että tämänkaltaiset huolet ovat turhia.

On myös muistettava, että amerikkalaiset ovat jo pitkään patistaneet liittolaisiaan tekemään enemmän. Presidentti Trump - kuin myös edeltäjänsä – on oikeutetusti peräänkuuluttanut taakanjakoa. EU:n pitää kantaa oma vastuunsa. Kyse ei ole transatlanttisen suhteen heikentämisestä tai Naton kampeamisesta - päinvastoin.

Amerikkalaissenaattori Lindsey Graham osui minusta asian ytimeen Münchenin turvallisuusseminaarissa. Hän kertoi muuttaneensa varauksellista käsitystään Euroopan puolustushankkeista.

Hän näkee hyödyt nimenomaan mantereen pitämisenä yhtenäisenä, mikä on ollut Yhdysvaltain päällimmäinen tavoite toisen maailmansodan ajoista lähtien. Sama huoli Euroopan hajautumisesta, jopa hajoamisesta, on tullut esiin monissa keskusteluissani amerikkalaisten kollegojen ja vaikuttajien kanssa.

EU:n puolustusyhteistyön haasteena onkin se, miten yhtenäisyyttä kunnioitten kyetään samalla riittävän kunnianhimoisiin tuloksiin. Unionilla on uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen strategia – globaalistrategia. Yhtenäisyys on kuitenkin toistuvasti haasteellista - kauniisti sanottuna.

Puolustusyhteistyö on vasta päässyt lähtötelineistä. Edessä on maraton, ei sadan metrin aidat. Kaatumisiakin voi tulla. Mutta pystyyn on noustava – Virenin lailla.

Aika ajoin esitetään myös käsityksiä, että vireillä olisi EU-armeijan perustaminen. Tällaista hanketta pöydällä ei ole – eikä tule. Kyse on kansallisista joukoista. Myös Nato nojautuu jäsenmaiden kansallisiin asevoimiin ja joukkoihin.

Kehitetäänpä joukkoja EU:n tai Naton toimin, kyse on yksistä ja samoista joukoista. Suomenkin osalta on siis pidettävä mielessä, että kansallisen puolustuksen vahvistaminen on tässäkin mielessä keskeisintä – perusta tulokselliselle yhteistoiminnalle.

Turvallisuusympäristön heikentyminen on ollut viime vuosina huolenaiheena, ja syystäkin. Näkymät eteenpäin eivät kohene. Vielä yli vuosi sitten uumoiltiin, että Yhdysvallat ja Venäjä alkavat tehdä "diilejä eurooppalaisten päiden" yli. No nyt varoitellaan paluusta kylmän sodan aikaiseen varustelukilpaan ja kannetaan huolta Kiinan roolista sekä sotilasmenojen paisumisesta.

Minusta keskeinen huolenaihe on se, onko EU jäämässä yksin puolustaessaan sääntöpohjaista järjestelmää, mukaan lukien maailmankaupan periaatteita. Eurooppa ei saa jäädä sivustakatsojaksi Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän mittelössä. EUn on keskitettävä toimintansa strategisesti: kaupan vapauden turvaamiseen ja EUn kansalaisten turvallisuuden vahvistamiseen.

Suomen turvallisuusympäristön näkyvin maamerkki on Venäjä. Maa, joka on liittänyt laittomasti itseensä osan naapurimaastaan. Maa, joka osallistuu aseelliseen konfliktiin naapurimaassaan, vaikkei tätä myönnäkään. Maa jota vastaan EU-kumppanimme Iso-Britannia on esittänyt vakavia syytteitä kemiallisen aseenkäytöstä Euroopassa. Jonka huolen me Suomessa jaamme. Maa joka ei ole tähän syytökseen esittänyt uskottavaa vastausta.

Venäjän toimet ovat olleet aivan keskeisessä roolissa siinä, että Euroopan turvallisuustilanne laajemmin on heikentynyt.

Ukrainan konfliktin ratkaisemiseen tähtäävän Minskin sopimuksen toimeenpano ei etene. Taistelut jatkuvat – ihmisiä kuolee. Olennaista muutosta parempaan Euroopan turvallisuustilanteessa ei nähdä ennen kuin Ukrainan konflikti on saatu ratkaistua.

Me länsimaat olemme valinneet toimintalinjaksi mallin, johon kuuluu pelote ja puhe (deterrenssi ja dialogi). Suomi on pitänyt tärkeänä EU:n yhtenäisyyttä. Pakotteet ovat tärkeässä osassa. Yhtenäisyys on tärkeää myös jatkossa. Naton toimiin sisältyy niin sanottu eteentyönnetty läsnäolo Baltiassa ja Puolassa. Tällä on ollut alueen tilannetta vakauttava vaikutus.

Nykyisessä hybridiuhkien maailmassa korostuu hyvä medialukutaito. Että osattaisiin erottaa virheellinen tieto oikeasta. Tässä on tehty paljon omien valmiuksien kohentamiseksi ja resilienssin lisäämiseksi. Mutta paljon on vielä tehtävää.

Tarvitaan myös puhetta, vuoropuhelua. Suomi haluaa pitää puhevälit kunnossa joka suuntaan - myös itään. Venäjä on osa Eurooppaa. On puhuttava asioista, jotka erottavat meitä. Skripalin tapaus kiristää suhteita entisestään. Venäjän rakentava suhtautuminen tutkimuksiin olisi tärkeä askel eteenpäin. Uusi tilanne ei poista tarvetta etsiä luottamusta lisääviä toimia, jotta voitaisiin vaikuttaa turvallisuustilanteeseen laajemminkin.

EU:lla on huolenaiheita myös etelässä, Välimeren ympäristössä. Eteläisen naapuruston epävakaus ja konfliktit ruokkivat inhimillistä hätää, siirtolaisuutta ja pakolaisuutta, samoin kuin ääriajattelua ja terrorismia. Tätäkin taustaa vasten on häpeä, että Syyrian konflikti jatkuu ja kansainvälinen yhteisö ei ole voinut tehdä asialle mitään. Negatiivisessa skenaariossa seuraavan viiden vuoden aikana edessä ovat siirtolaisvirrat Afrikasta, Pohjois-Afrikan leimahdus, Länsi-Balkanin epävakaus, Turkin valinnat ja sota Lähi-idässä. Ja Afganistanin tilanne. Maa joka on edelleen riippuvainen merkittävästä kansainvälisestä tuesta. Kun kaikki tämä otetaan huomioon niin, EU:lla pitäisi kerta kaikkiaan olla parempaa kykyä estää ja ratkaista naapurustonsa kriisejä, joiden vaikutukset ulottuvat unioniin. Tähänkin tarvitaan diplomatian lisäksi tehokkaampia puolustuskykyjä.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi keino vahvistaa myös Suomen turvallisuutta. Naton ulkopuolisena maana meillä ei ole syytä väheksyä EU:n oman toiminnan eikä EU-Nato yhteistyön tuomaa turvallisuuslisää, vaikka se ei olekaan sama asia kuin sotilasliiton turvatakuut.

Välillä suomalaislehdistössä syntyy ehkä harhaanjohtava vaikutelma EU:n puolustusyhteistyöstä. Hanke ei ole suinkaan meidän suomalaisten eteenpäin puskema. Emme ole onneksi yksin, kun haluamme EU:n puolustusyhteistyön vahvistamista.

EU:n puolustusyhteistyön tiivistämisellä on paljon kaikupohjaa Saksassa, Ranskassa, ja monissa muissa EU-maissa. Euroopassa käydään vilkasta keskustelua myös puolustusunionista.

Suomessa tätäkin aloitetta katsotaan realistisesti. Se mikä tuottaa konkreettista lisäarvoa puolustusyhteistyölle ja jäsenmaiden puolustuskyvylle. Se on hyvä. Teot puhukoon puolestaan, ei ideologien diskurssi!

Myös Ranskan presidentti Macronin esitystä Euroopan interventiojoukoista on pidettävä keskustelunavauksena. Katsomme tätäkin rauhassa. Erotellaan jyvät akanoista, kun sen aika koittaa.

Pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön on ladattu ehkä turhankin paljon odotuksia. Odotuksiin pitää vastata konkretialla – ei hypetyksellä. On selvää, että suorituskykyjen kehittämishankkeet vaativat aikaa, eikä konkreettisia tuloksia synny pikavauhdilla.

Mutta yhteistyö avaa mahdollisuuksia Suomen kansalliselle puolustukselle. Hyvänä esimerkkinä on Hollannin aloitteesta käynnistettävä hanke sotilaallisen liikkuvuuden edistämisestä. Sen puitteissa helpotetaan huoltovarmuutta ja sotilaskuljetuksia. Käytännössä siis puretaan turhaa byrokratiaa ja yhtenäistetään sääntöjä. Kyse voi olla maahantulomuodollisuuksista, siltojen ja teiden asettamista rajoituksista tai kunnostustarpeista.

Sotilaallisen liikkuvuuden parantamisella on yhteys myös sotilaallisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen. Meillä on EU:n Lissabonin sopimuksen velvoitteiden pohjalta luotu lainsäädäntö kansainvälisen avun mahdollistamiseksi. Mitään automatiikkaa ei tietenkään olla luomassa, kuten joskus virheellisesti väitetään. Suomi päättää aina itse, tuleeko Suomen alueelle esimerkiksi sotaharjoituksiin ulkomaisia sotilaita. Näin on myös jatkossa.

Suomi osallistuu kahteen muuhunkin hankkeeseen: Kenttäradiohankkeen - ESSOR-kenttäradion - tavoitteena on näiden järjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto. Olemme myös maaryhmässä, joka tarkastelee keskinäistä avunantoa kyberturvallisuuteen liittyen - eli tiedonjakoa, harjoituksia, nopean toiminnan kyberkykyjä.

Korostaisin kyberuhkiin varautumista. Etenkin uusiin turvallisuusuhkiin, verkkohyökkäyksiin ja hybriditoimintaan varautumisessa EU:n toiminta on tärkeää Suomen kansallisten valmiuksien kehittämisessä.

Puolustusrahaston kehittäminen on oikea askel, ja me tuemme sitä. Suomi hyötyy siitä, kun kehitämme yhteistyössä muiden kanssa suorituskykyjä, jotka eivät muutoin olisi toteutettavissa.

Odotamme vuosille 2019-20 kaavaillun 500 miljoonan euron Euroopan puolustusteollisen kehittämisohjelman edistävän puolustusteollisuuden yhteistyötä EU:ssa. Pk-yritysten mahdollisuudet on varmistettava. Hallitus on ollut aktiivinen sen suhteen, että tämä avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaiselle puolustusteollisuudelle. Myös yritysten on syytä olla lobbaamassa Brysselin viidakossa.

Yhtenä osana EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä on puolustuksen vuosittainen arviointi, ns. CARD.  Suomikin on mukana käynnissä olevassa kokeiluvaiheessa. Arvioinnin  toivotaan lisäävän läpinäkyvyyttä ja auttavan identifioimaan yhteistyökohteita myös PRY:n alla.

Kansalaiset odottavat EU:lta toimia puolustuksen ja turvallisuuden alalla. Viimeisimmässä EU:n tekemässä mielipidemittauksessa 67 prosenttia suomalaisista tuki EU:n yhteistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Vahvempi EU on parempi kumppani myös Natolle. On selvää, että EU:n puolustusyhteistyön vahvistuminen alleviivaa hyvän ja toimivan EU-Nato -yhteistyösuhteen merkitystä.

Esimerkiksi hybridiuhkiin liittyvässä yhteistyössä, merellisessä yhteistyössä ja harjoitusyhteistyössä on päästy eteenpäin.

Yksi näkyvä askel EU-Nato -yhteistyön edistämisessä on Eurooppalaisen hybridiosaamiskeskuksen perustaminen Helsinkiin. Keskus tukee Euroopan unionia, Natoa ja näiden jäsenmaita hybridiuhkiin vastaamisessa. Työ on lähtenyt hyvin käyntiin, ja olemme isäntämaana saaneet paljon kiitosta tästä.

Ajankohtaisiin haasteisiin kuuluu Brexit. Iso-Britannia on eurooppalaisittain suuri sotilasmahti. EU:n puolustuspolitiikan kehittämisessä britit ovat ajoittain olleet varauksellisia, mutta toisaalta he ovat tuoneet unioniin strategista ajattelua. Iso-Britannian lähtö EU:sta ei tarkoita vetäytymistä turvallisuuden tuottamisesta Euroopassa. Iso-Britannia on vahva toimija jatkossakin, ja meille erittäin tärkeä kumppani. Iso-Britannia on Naton perustajajäsen, se on ydinasevalta ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. On sekä EU:n että Iso-Britannian intressissä, että löydetään ratkaisut jatkaa läheisessä yhteistyössä.

Lopuksi haluaisin painottaa, että turvallisuus on paljon laajempi käsite kuin sotilaallinen turvallisuus. Diplomatia on Suomenkin ensimmäinen rintama uhkia vastaan. Ulkoministerinä tiedän, että uhkien ja konfliktien ehkäisemiseksi tehdään paljon – ilman sen suurempaa mekkalaa.

Ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavat myös syrjäytymisen ja työttömyyden kaltaiset tekijät. EU:lla on laaja keinovalikoima edistää myös taloudellista ja sosiaalista turvallisuutta, turvallisuutta laajasti miellettynä pitää tehdä entistä paremmin. Tarvitaan konfliktinehkäisyä, siviilikriisinhallintaa, rauhanvälitystä, ja rauhanrakentamista laajalla työkalupakilla. Olen itse kiertänyt viime syksystä lähtien kouluissa selvittämässä, mitä kaikkea ulkopolitiikan avulla voidaan tehdä väkivaltaisen radikalisaation ehkäisemiseksi. Paljon voidaan ja paljon tehdään. Nuoret on saatava mukaan tähän toimintaan, heillä on nuoruuden intoa ja rohkeita ajatuksia.

Maailma ympärillä on tuulinen. Euroopan turvallisuus ei ole itsestäänselvyys. Unionin onnistumista mitataan lopulta sillä, mitä silmin näemme ja korvin kuulemme. Suomen on tärkeää olla tässä työssä mukana, vahvistamassa Euroopalle ja EU:lle hyödyllistä turvallisuusyhteistyötä.