Ulkoministeri Erkki Tuomioja: Turvallisuus- ja ihmisoikeuskysymykset yleisessä kansainvälisessä tilanteessa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja: Turvallisuus- ja ihmisoikeuskysymykset yleisessä kansainvälisessä tilanteessa

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe KESUn täysistunnossa 24.1.2003


Hyvät kuulijat,

Haluan aluksi kiittää teitä tästä mahdollisuudesta puhua KESUn täysistunnossa. Minulle on annettu aiheeksi turvallisuus- ja ihmisoikeuskysymykset yleisessä kansainvälisessä tilanteessa. Lähtisin kuitenkin liikkeelle ulkopolitiikkamme keskeisestä päämäärästä, kansalaistemme turvallisuuden takaamisesta ja hyvinvoinnin edistämisestä. Jos tämän määrittäminen onkin suhteellisen helppoa, niin sitäkin vaikeampaa ja monimutkaisempaa on määritellä, mitä se kulloinkin tarkoittaa ja edellyttää.

On monia syitä, miksi se ei enää tarkoita samaa kuin maamme itsenäistyessä tai toisen maailmansodan päättyessä. Vuodet 1945, 1989 ja 2001 voidaan kaikki katsoa merkittäviksi käännekohdiksi maailmanhistoriassa ja kansainvälisten suhteiden hoidossa ja kehityksessä: Toisen maailmansodan lopulla maailma astui joukkotuhoaseiden aikakauteen Hiroshiman ja Nagasakiin pudotettujen atomipommien myötä. Vuosi 1989 taas päätti kylmän sodan aikakauden, joka omalla tavallaan oli turvallinen ja ennustettavakin. Miellyttävä se kuitenkaan ei ollut - demokratia ja ihmisoikeudet uhrattiin suurvaltojen väliselle kilpailulle. Berliinin muurin murtumisen myötä päästiin suursodan uhkasta, mutta syyskuun 2001 tapahtumat nostivat uudet turvallisuusuhat ja etenkin terrorismin kansainvälisen politiikan keskipisteeseen.

Terrorismi on kuitenkin vain yksi näistä laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyvistä haasteista, joita ovat myös järjestäytynyt rikollisuus, etniset konfliktit, yhteiskuntarakenteiden hajoaminen, pakolaisuus, HIV/AIDS, ympäristökriisit ja pitkävaikutteiset ympäristömuutokset. Myös puutteet ihmisoikeuksien ja demokratian toiminnassa vievät pohjaa turvallisuudelta ja vakaudelta. Turvallisuuskäsitteemme on perustavasti muuttunut - se kattaa konkreettisen fyysisen turvallisuuden lisäksi kokonaisvaltaisen, hyviä elinoloja korostavan inhimillisen turvallisuuden. Sotilaallinen varustautuminen on ollut perinteinen tapa, jolla on pyritty torjumaan valtioiden välisen sodan uhkaa. Kun tämä uhka on vähentynyt, on entistä selvempää, että sotilaalliset toimet eivät usein ole lainkaan käyttökelpoisia eivätkä koskaan yksin riitä uusien turvallisuusuhkien ratkaisemiseen, vaan niiden ehkäisemiseen tarvitaan kaikkialla maailmassa tehokkaampaa yhteiskuntapolitiikkaa ja mahdollisimman laajaa kansainvälistä yhteistyötä.

Hyvät kuulijat,

Valtion tehtävä kansalaistensa turvallisuuden takaajana ja hyvinvoinnin edistäjänä on perinteisesti katsottu samaksi kuin niin sanottu kansallisen edun ajaminen. Tämä on edelleenkin hyväksyttävä lähtökohta, mutta on tärkeätä ymmärtää, ettei millään valtiolla - sen suuruudesta ja voimavaroista riippumatta - voi enää globalisaation aikakaudella olla sellaista kansallista etua, jota se voisi pidemmän päälle menestyksekkäästi ajaa muiden kansallisten etujen kustannuksella.

Tästä seuraa, että globalisaatiohallinta on keskeinen haaste myös Suomen ulkopolitiikassa. Globalisaatiohallinnan tarve voidaan karkeasti jakaa neljään asiaryhmään: ympäristöä ja ekologisesti kestävää kehitystä; kriisinhallintaa, asevalvontaa ja joukkotuhoaseita; demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiotä sekä taloutta, kauppaa ja kehitystä koskeviin. Aktiivinen osallistuminen kaikkien näiden käsittelyyn on välttämätöntä. Euroopan unionin jäsenenä Suomella ei edes ole mahdollisuuta olla niihin osallistumatta.

Euroopan unionista onkin tullut myös globalisaatiohallinnan kannalta tärkeä ja keskeinen toimija. EU on jo sellaisenaan yhteisö, joka halutessaan voi ottaa käyttöön niitä talouden ohjauksen ja tulojen jakaantumiseen vaikuttavia keinoja, jotka ovat karanneet kansallisen tason päätöksenteon ulottumattomiin. Jos EU:kaan ei voi kuin rajoitetusti korvata maailmanlaajuisten pelisääntöjen puutteita, se voi kuitenkin itse koko ajan toimivaltaansa ja toimintakykyään kasvattavana toimijana vaikuttaa maailmanlaajuisen globalisaationhallinnan hyväksi. Tässä suhteessa EU:lla on jo ollut Kioton ilmastosopimuksen aikaansaamisessa ja WTO:n Dohan kauppaneuvottelukierroksen aloittamisessa aivan ratkaiseva osuus.

EU:n rooli vahvistuu edelleen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallintakyvyn kehittämisen myötä. Tämä ei ole peruste Suomen passiivisuudelle, sillä EU ei käytä toimivaltaansa jäsenvaltioista riippumatta eikä vie eteenpäin globalisaatiohallintaa ilman niiden tukea. Vaikka Suomen onkin syytä tukea EU:n kansainvälisen roolin vahvistamista, meidän ei tule jättää omaa profiiliamme sen matalammaksi kuin muutkaan jäsenmaat tekevät.

Viime aikoina on kysytty usein, mitä liittoutumattomuus voi enää kylmän sodan jälkeisessä ja uusien turvallisuusuhkien maailmassa tarkoittaa. Eikö ole syytä liittoutua niiden kanssa joiden arvot demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusjärjestyksen suhteen ovat samat kuin meidän?

Tietenkin näiden arvojen ajamisessa ja tarvittaessa puolustamisessakin - ei tosin ensisijassa sotilaallisesti - on oltava valmis yhteistyöhön. Tällaisen yhteistyön on kuitenkin oltava mahdollisimman laajapohjaista, ja siinä on sitouduttava moninkeskiseen toimintaan. YK kaikkine puutteineenkin ja siitä huolimatta, että sen jäsenmaissa on paljon maita, jotka ovat kaukana sen peruskirjan ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksen periaatteiden toteuttamisesta, on tässä tärkein ja ensisijaisin väline. YK:n sivuuttaminen ja unilateraalinen toiminta yksin tai yhdessä valikoitujen liittolaisten kanssa merkitsee uusien jakolinjojen luomista ja väärien käyttätymismallien hyväksymistä rauhaa ja globalisaatiohallintaa vaarantavalla tavalla.

Hyvät kuulijat,

Jatkaisin nyt puheeni toisesta teemasta, ihmisoikeuksista. Kuten äsken mainitsin, ihmisoikeudet ovat olennainen osa globalisaationhallintaa ja täten Suomen ulkopolitiikan keskeisiä lähtökohtia. Viimeiset puolitoista vuotta eivät ole olleet kuitenkaan ihmisoikeuksien edistämisen kannalta erityisen suotuisaa aikaa. Kansainvälinen ilmapiiri koveni syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen, ja monet maat katsoivat terrorismin vastaisen taistelun oikeuttavan ihmisoikeuksien kannalta kyseenalaista toimintaa. Pidän erittäin huolestuttavana kansainvälisen lehdistön viimeaikaista raportointia, jonka mukaan Al Qaida- ja Taleban -järjestöjen pidätettyjen jäsenten kuullusteluissa olisi käytetty kidutukseen rinnastettavia menetelmiä. Koska terroristit ovat ottaneet maalitaulukseen demokratian, ihmisoikeuksien toteutumisen ja oikeusvaltion perimmäiset arvo, emme voi sallia, että terrorismintorjunta johtaisi samaan tulokseen.

Uskon kuitenkin, että kansainvälinen ihmisoikeustilanne on nyt parantumassa. Esimerkiksi viime syksyisessä YK:n yleiskokouksen istunnossa monet maat meidän laillamme korostivat, että terrorismin vastaisen toiminnan on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita. Kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminnan käynnistyminen tänä keväänä on myös saavutus, johon EU-maat ovat voimakkaasti sitoutuneet.

Vaikka ihmisoikeuksien turvaaminen on edelleen haaste globalisaationhallinnalle, on syytä korostaa, että globalisaatio on myös edistänyt ihmisoikeuksien toteutumista. Esimerkiksi ihmisoikeusloukkausten salaaminen on tullut entistäkin vaikeammaksi uuden teknologian leviämisen myötä. Kokemus osoittaa, että ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvätkin valtiot ovat sensitiivisiä sille, että tieto niiden tekemisistä tulee kansainväliseen tietoon. Ulkoministerinä olen ottanut esiin ihmisoikeudet lähes kaikilla vierailuillani sekä yleisellä tasolla että konkreettisiin tapauksiin liittyen. Viime viikolla vieraillessani Iranissa, Etiopiassa ja Sudanissa olivat ihmisoikeudet jälleen keskeisesti esillä. Esitin EU:n huolen tietyistä epäinhimmillistä rangaistuksista niin Iranissa kuin Sudanissakin. Toisaalta taas Iranissa Suomi on ollut edelläkävijä käynnistämällä jo vuosia sitten maan kanssa kahdenvälisen ihmisoikeusdialogin, jota esimerkkiä EU nyt seuraa.

Haluan tässä yhteydessä tarkastella ihmisoikeuksia myös kehityksen näkökulmasta: Köyhyys on aikamme pahin ihmisoikeusloukkaus, totesi YK:n entinen ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson. Yli 2,8 miljardia ihmistä elää alle kahdella dollarilla päivässä. Kansainvälisessä kehityskeskustelussa onkin viime aikoina tiedostettu yhä selvemmin, että kestävä kehitys edellyttää ihmisoikeuksien, niin kansalais- ja poliittisten kuin taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien turvaamista. Näkemys ihmisoikeuksien jakamattomuudesta ja universaalisuudesta on myös vahvistunut. Demokratian rajoituksia ja ihmisoikeuksien loukkauksia ei voi enää puolustaa vetoamalla poikkeaviin kulttuuriarvoihin. Kulttuurien väliset erot tulee tunnustaa ja erilaisia arvoja ja tapoja kunnioittaa. Tärkein periaate on kuitenkin, että kaikilla on yhtäläiset ja universaalit edellytykset vaatia ihmisoikeuksiaan. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei tarkoita kulttuuristen erojen häviämistä, päinvastoin ihmisoikeudet suojaavat oikeutta oman kulttuurin harjoittamiseen ja kulttuurisen perinnön säilyttämiseen. Ihmisoikeudet asettavat tiettyjä vähimmäisvaatimuksia valtioiden käyttäytymiselle mutta mahdollistavat kulttuuristen erojen säilymisen.

Koska ihmisoikeuksien toteutuminen on kestävän taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perusehto, on luonnollista, että myös kehitysyhteistyömme - niin kahdenvälinen kuin moninkeskinenkin lähestyy kehityskysymyksiä oikeusperusteisesti. Tällöin tavoitteena on luoda syrjäytyneille ryhmille mahdollisuuksia vaikuttaa heitä itseään koskevaan päätökseentekoon. Tyypillisesti oikeusperusteisesssa lähestymistavassa pyritään poistamaan muun muassa peruspalveluja, koulutusta ja tiedonsaantia koskevaa syrjintää, niin lainsäädännössä kuin kuin käytännössäkin, esimerkiksi kansalaiskasvatuksen avulla. Syrjäytyneitä ryhmiä kannustetaan vaatimaan itselleen heille kuuluvia usein myös laissa taattuja ihmisoikeuksia. Suomen kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä korostuvat ihmisoikeuspolitiikkamme painopisteet: huomiota kiinnitetään erityisesti naisten, lasten, alkuperäiskansojen, vähemmistöjen ja vammaisten oikeuksien toteutumiseen, koska nämä ryhmät joutuvat usein muita helpommin syrjinnän kohteeksi

Ihmisoikeuksien toteuttamiseen liittyy läheisesti myös hyvän hallinnon edistäminen. Hyvä hallinto käsittää oikeusvaltion ja demokratian periaatteiden noudattamisen, korruptionvastaisuuden ja tasapuoliset osallistumismahdollisuudet. Hyvä hallinto edellyttää päätöksenteolta ja sen valmistelulta avoimuutta ja tilitysvastuullisuutta ja sen tulee erityisesti tarjota asianosaisille mahdollisuuden tulla kuulluksi ja hakea oikaisua sekä tarvittaessa valituskeinot. Hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti Suomi tukee poliittisten ja taloudellisten instituutioiden kehittämistä sekä kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien lisäämistä kehitysyhteistyössään. Suomen aloitteesta saatiin hyvää hallintoa koskeva artikla myös EU:n Nizzassa hyväksyttyyn perusoikeuskirjaan, joka tullee seuraavassa hallitusvälisessä konferenssissa osaksi EU:n perustuslakia.

Ottaisin esille muutamia käytännön esimerkkejä kehitysyhteistyömme arkipäivästä: meillä on ihmisoikeuksien edistämiseen keskittyviä kahdenvälisiä kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Kosovossa, Guatemalassa, Boliviassa, Perussa, Ecuadorissa, Afganistanissa ja Laosissa. Näissä kaikissa ohjelmissa yhteisenä teemana on ihmisoikeuskulttuurin institutionalisoiminen. Lisäksi ihmisoikeudet ovat läpileikkaavana teemana monissa keskeisissä kehitysyhteistyöhankkeissa. Mainittakoon esimerkkinä Kambodzassa toteutetava laaja maareformihanke, joka luo tuhansille ihmisille mahdollisuudet saada viralliset asiakirjat maanomistukseen liittyvissä kysymyksissä.

Edustustoillamme on käytössään paikallisen yhteistyön määrärahoja, joilla tuetaan kussakin maassa tehtävää ihmisoikeus- ja demokratiatyötä, erityisesti yhdessä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Viime vuonna nämä määrärahat olivat suuruudeltaan 10,5 miljoonan euroa. Lisäksi ulkoministeriö tukee vuonna 1998 perustettua suomalaisten kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiötä, KIOSia, joka edistää ihmisoikeuksia kehitysmaissa. Ulkoasiainministeriö tukee myös suomalaisten ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ihmisoikeushankkeita kehitysmaissa.

Kehitysyhteistyön kohdentamispäätöksissä otamme huomioon kunkin maan sitoutuminen kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin. Kehitysyhteistyön avulla voimme kannustaa ja tukea näihin sitoutuneiden maiden pyrkimyksiä niiden täyttämiseksi. Mikäli ihmisoikeus- ja demokratiatilanne kuitenkin jossain yhteistyömaassa heikkenee, voimme suunnata kehitysyhteistyövarojamme uudelleen kansalaisjärjestöhankkeisiin. Erittäin vakavissa tilanteissa olemme valmiit kahdenvälisten kehitysyhteistyöprojektien väliaikaiseen keskeyttämiseen. Saman periaatteen pohjalta osallistumme päätöksentekoon myös EU:n kehitysavun keskeyttämisestä tai lopettamisesta sekä mahdollisesta pakotteiden käytöstä.

Ihmisoikeuksia on tärkeä edistää johdonmukaisesti eri keinoja käyttäen. On olennaista, että poliittiset ja kehitysyhteistyön keinot kytketään niin Suomen kuin EU:nkin ulkosuhteissa yhteen tavalla, joka tehokkaasti ja uskottavasti toteuttaa asetettuja päämääriä.

Kiitos!












































ihmisoikeudet