Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasin puhe "WTO ja Suomen intressit globaalissa taloudessa", ICC:n syyskokouksessa

ICC:n syyskokous, 18.12.2001

Ulkomaankauppaministeri
Kimmo Sasi
Ulkoasiainministeriö


WTO ja Suomen intressit globaalissa taloudessa

Haluaisin kiittää teitä mahdollisuudesta esittää näkemyksiäni ICC:n jäsenkunnalle vastikään pidetystä WTO:n 4:stä ministerikokouksesta. Tarkoitukseni on nimenomaan esittää näkemyksiä kokouksen lopputuloksesta ja jatkotyöstä sekä kokouksen merkityksestä järjestön itsensä, Suomen ja monenkeskisen kauppajärjestelmän kannalta. Näkemykset perustuvat osin kokemukseeni kansallisen delegaation johtajana ja osin toimintaan kokouksen varapuheenjohtajana, joka tarjosi mahdollisuuden tarkastella prosessia sisältäpäin. Uskon, että kokouksen tuloksiin olette ehtineet tutustua jo varsin hyvin kokouksesta saatavilla olevan runsaan materiaalin pohjalta.

Dohassa pidetty WTO:n 4. ministerikokous onnistui monessa mielessä yli odotusten. Kokouksen onnistumiseen myötävaikuttivat useat tekijät. Syyskuun 11. päivän jälkeen kansainvälinen yhteisö piti tärkeänä, että ensimmäinen terroristitekojen jälkeinen suuri kansainvälinen kokous onnistuu. Kansainvälisen rauhan lujittaminen kaupankäynnin keinoin on sinällään teille läheinen asia. Mikäli muistan oikein, kutsuivat ICC:n aikoinaan perustaneet johtajat itseään nimenomaan ”rauhan kauppiaiksi.” Qatarin valinta kokouspaikaksi oli toinen kokouksen onnistumista edesauttanut tekijä. Kansainvälinen yhteisö kykeni konkreettisesti osoittamaan tukensa maltillisille arabimaille ja Qatar osoittamaan, että maa kykeni – ja oli ennenkaikkea halukas - huolehtimaan mittavista kokousjärjestelyistä. Kokouksen onnistuminen oli vahva kansainvälisen yhteisön tuen osoitus monenkeskisen kauppajärjestelmän kehittämiselle.

Kokouksen lähtökohdat olivat kokonaan toiset kuin vuonna –99 epäonnistumiseen päättyneessä Seattlen kokouksessa. Vuonna –99 Yhdysvaltain talous eli voimakasta nousukautta ja kokouksen epäonnistuttua Amerikka kykeni edelleen toimimaan kansainvälisen kulutuksen veturina. Tällä kertaa maailman talouskasvu tarvitsi myönteisen signaalin, jonka päätös laaja-alaisen neuvottelukierroksen aloittamisesta kykeni tarjoamaan.

Yli 80% asioista oli kyetty sopimaan Geneven valmistavissa keskusteluissa. Dohan lyhyt deklaraatioluonnos ei sisältänyt hakasulkeita samalla tavoin kuin Seattleen valmisteltu yli 30 sivua pitkä teksti. Nyt erimielisyyden aiheet oli kyetty rajaamaan. Tällaisia olivat erityisesti ns. uudet aiheet – kauppa ja kilpailu, kauppa ja investoinnit, kauppamenettelyjen helpottaminen ja julkiset hankinnat - jotka periytyivät Singaporen ministerikokouksesta, maatalous ja edellisen neuvottelukierroksen täytäntöönpanoon liittyneet, ns. implementointikysymykset. Samoin oli löydettävä vastaus siihen, millä tavoin ympäristönäkökohdat tulisi huomioida WTO:n työssä. Ministerikokouksen kynnyksellä nousi esiin vahvasti myöskin kysymys siitä, millä tavoin tautiepidemioissa turvattaisiin toisaalta oikeus lääkkeiden saantiin ja toisaalta lääkkeiden kehittäjien oikeudet.

Dohan kokous poikkesi monella merkittävällä tavalla edellisistä WTO:n ministerikokouksista. Ensinnäkin Dohassa päätettiin, ei ainoastaan uuden kauppaneuvottelukierroksen käynnistämisestä perinteisessä mielessä, vaan laaja-alaisten neuvottelujen aloittamisesta tavaroiden ja palveluiden kaupan edelleen vapauttamiseksi ja sääntöjärjestelmän kehittämiseksi. Sääntöjärjestelmä kehittäminen kattaa mm. investointi- ja kilpailusääntöjen kehittämisen, jotta monenkeskinen sääntöjärjestelmä vastaisi taloudellisen vaihdannan todellisuutta ja liike-elämän tarpeita. Investointi- ja kilpailusäännöistä sopiminen ei ole ainoastaan teollistuneiden maiden edun mukaista. Luotettava toimintaympäristö edesauttaisi kehitysmaita ulkomaisten investointien lisäämisessä. Hyvänä esimerkkinä Intia; investoinneista ja kilpailusta sopimista vastustanut maa, jonka kansalliset 7%:n BKT:n kasvutavoitteet edellyttävät myös lisää ulkomaisia investointeja.

Toisena merkittävänä muutoksena voidaan pitää kehitysmaiden osallistumista kokoukseen sekä sen valmisteluihin. Edellistä Uruguayn kierrosta pidettiin merkittävänä muutoksena kehitysmaiden suuren lukumääräisen osallistumisen suhteen. Tällä kertaa myös laadullinen osallistuminen oli kasvanut. Valtaosa vähiten kehittyneistä maista oli valmiita osallistumaan WTO:n työhön ja sitoumusten täyttämiseen, edellyttäen kuitenkin että maiden erityistarpeet ja kantokyky huomioitaisiin. Yksittäisten jo aiemmin WTO:n työhön aktiivisesti osallistuneiden maiden kuten Intian ja Pakistanin rinnalle tulivat Dohassa aktiivisena ryhmänä neuvotteluihin mukaan ensimmäistä kertaa Afrikan maat. Muutos, jolla tulee varmasti olemaan kauaskantoisia vaikutuksia järjestön toiminnassa.

Maltillisten kehitysmaiden rooli oli ratkaiseva sopimuksen synnylle. Kokousta valmisteltiin epävirallisissa Meksikossa ja Singaporessa pidetyissä kokouksissa. Isäntämaiden lisäksi kokouksiin osallistuneiden muiden maltillisten kehitysmaiden kuten Brasilian, Chilen, EAT:n, Egyptin, Hong Kongin ja Singaporen tuki on merkityksellistä myöskin jatkossa. Maltillisen kehitysmaaryhmän tuella saatiin kokouksen loppuvaiheessa omia vaatimuksiaan tiukasti ajanut Intia sekä Afrikka ja AKT-maat konsensuksen taakse. Perinteiselle QUAD-maiden valmistelulle jäänee tulevaisuudessa vähemmän tilaa, joskin kahden suuren – EU:n ja USA:n – myötävaikutusta ja hyväksyntä tarvitaan jatkossakin. EU:n ja USA:n yksimielisyys ei vielä yksistään riitä asioista sopimiseksi.

Järjestön legitimiteetti kasvoi uusien neuvotteluihin aktiivisesti osallistuneiden maiden myötä, mutta jäsenmaiden lukumäärä, erilaiset lähtökohdat ja erilainen kyky toimeenpanna sitoumuksia määräävät tulevaisuudessa neuvottelujen tahdin.

Kehitysmaiden tarvitseman teknisen avun ja kauppakapasiteetin kasvattamisen tarve kulkee punaisena lankana läpi koko ministerideklaraation. Osanottajat sitoutuvat kehittämään kehitysmaiden erityiskohtelua koskevia sääntöjä ja hyväksyivät erillisen työohjelman. Sopimus “Dohan kehityskierroksesta” merkitsee järjestön roolin laventumista perinteisesti ymmärretyn kaupan vapauttamisen ulkopuolelle. Vastuu sääntöjärjestelmän kehittämisestä, ja sen myötä keskeinen tehtävä taloudellisen globalisaation hallinnasta, soveltuu hyvin WTO:lle. On kuitenkin muistettava, että globalisaation taloudelliseen hallintaan osallistuvat WTO:n ohella myös maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto sekä YK-järjestelmä.

Eri toimijoiden välisen yhteistyön ja politiikkojen yhdenmukaisuuden varmistamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Hyvänä käytännön esimerkkinä on kansainvälisten ympäristösopimusten ja kauppasääntöjen välisen suhteen selventäminen neuvotteluteitse ja sen myötä politiikkojen yhdenmukaisuuden parantaminen. Pyrkimyksenä ei siis suinkaan ole se, että WTO:n haluttaisiin tulevaisuudessakaan ryhtyvän kirjoittamaan ympäristösääntöjä. Samoin WTO:lla on oltava mahdollisuus osallistua, muiden kansainvälisten järjestöjen ohella, rakentavasti ILO:n sosiaalisen kehityksen prosessiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että monenkeskisen toiminnan lisäksi EU:lla on mahdollisuus edesauttaa työelämän perusoikeuksien kunnioittamista myös autonomisin (yksipuolisin) keinoin.

Kiinan liittyminen järjestöön luo oikeutusta järjestön nimelle maailman kauppajärjestönä. Kiinan liittyminen vahvistaa järjestöä, mutta luo myös odotuksia Kiinan tulevasta roolista järjestön työssä. Jo nyt voidaan ennakoida, ettei Kiinan liittyminen vähennä riitojen lukumäärää, mutta toisaalta WTOlla on riitojen ratkaisemiseen toimivat mekanismit. Kiina on itse ollut suhteellisen vaitonainen tulevasta roolistaan järjestössä ja on viitannut rooliinsa kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välisenä sillanrakentajana, ei kehitysmaiden johtajana.

Kiinan liittyminen luo lisääntyviä paineita myös Venäjän saamiseen mukaan WTO:n toimintaan. Kaupallisten syiden ohella ovat syyskuun alun tapahtumat lisänneet myös poliittisia paineita nopeuttaa Venäjän liittymistä. Suomi tukee Venäjän liittymisprosessin saattamista päätökseen mahdollisimman nopeasti. Järjestelmän toimivuuden kannalta on kuitenkin perusteltua pitää kiinni jäsenyyden yleisistä ehdoista kuten on tehty muidenkin maiden kohdalla.

Palvelujen kaupan ja markkinoillepääsyn kehittämisestä hyötyvät sekä palveluelinkeino että kuluttaja halvempien hintojen ja parempien palvelujen kautta. Monet julkisuudessa esitetyt pelot palvelujen kaupan vapauttamisesta perustuvat vääriin tai vajavaisiin tietoihin palvelukauppasopimuksesta. GATS ei rajoita maiden oikeutta säännellä palveluja. Oikeus ja mahdollisuus kansallisesti kehittää - ja tarpeen mukaan myös suojata - esimerkiksi terveydenhuolto- ja opetussektoria säilyy edelleen. Eri asia on, että jotkut kehitysmaat ovat tehneet sitoumuksia saadakseen investointeja ja parantaakseen palveluja. Myöskään julkiset palvelut eivät kuulu sopimuksen soveltamisalaan. Palvelujen alustavat pyyntölistat tulisi olla valmiina kesäkuun 2002 loppuun mennessä.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt kun neuvottelujen asilistasta on sovittu, varsinaiset neuvottelut ja työ ovat edessä. Edellinen neuvottelukierros kesti yli 7 vuotta, nyt neuvottelut on määrä päättää 3 vuoden kuluttua vuoden 2005 alkuun mennessä. Aikataulu on erittäin tiukka. Kaupan ja teollisuuden aktiivinen osallistuminen kansalliseen valmistelutyöhön on edellytys sellaisten painopisteiden löytämiseksi, jotka parhaalla mahdollisella tavalla vastaavat talouselämämme etuja.

Loppuasiakirjassa sitoudutaan laaja-alaisesti teknisen avun antamiseen ja kehitysmaiden kapasiteetin kasvattamiseen. Neuvottelujen tulokset teollisuusmaiden kannalta keskeisissä kysymyksissä riippuvat paljolti siitä, kuinka hyvin kykenemme huolehtimaan kehitysmaiden kapasiteetin kasvattamisesta.

EU: n komissiolla on toimivalta kauppapoliittisissa kysymyksissä, ts. komissio edustaa ja neuvottelee puolestamme. Suomen on kuitenkin puolustettava ja tarpeen mukaan aktiivisesti ajettava omia etujaan EU:n sisällä. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita alueelliset kauppasopimukset, joiden määrä on noussut viime vuoden 113 liki 180 tänä vuonna ja arvion mukan vuonna 2005 niitä olisi yhteensä jo 250. EU on mukana useissa alueellisissa järjestelyissä ja on jäsenmaan omassa intressissä valvoa, että kansalliset edut tulevat huomioiduiksi myös näissä alueellisissa neuvotteluissa. On ehkä tietysti paradoksaalista havaita, että kauppa on monenkeskisen järjestelmän kehittämisestä huolimatta sittenkin myös alueellista ja paikallista, ei globaalia.

Informaatioyhteiskunta on taloudellisen kasvun ja työllisyyden moottori. Pyrimme vauhdittamaan WTO-neuvottelujen kautta informaatio- ja ympäristöteknologiatuotteiden kaupan vapauttamista ja suotuisten olosuhteiden luomista kaupankäynnille. Osanottajat sitoutuivat seuraavaan ministerikokoukseen saakka jatkamaan sähköisen kaupankäynnin tullittomuutta ja sopivat neuvottelujen aloittamisesta tullien ja muiden kaupanesteiden poistamiseksi ympäristötuotteilta ja –palveluilta. Ympäristöalan liikevaihto on Suomessa perusmetalliteollisuuden- ja kemian teollisuuden kanssa samaa luokkaa ja ala työllistää 24.000 henkilöstövuotta. Luvut ovat merkittäviä ja alkavien neuvottelujen saattaminen onnistuneeseen päätökseen on vakaa päämäärämme.

Kauppapoliittisen agendan laajeneminen on tuonut valmisteluun uusia intressitahoja kauppapoliittisessa valmistelussa perinteisten teollisuuden ja kaupan rinnalle. WTO:n roolin laajentuminen uusille alueille ei saa merkitä järjestön perustehtävän hämärtymistä.
Kansallisesti uusi tilanne edellyttää uutta aktiivisuutta myös teollisuuden ja kaupan taholta. Neuvotteluissa tullaan tarvitsemaan entistä yksityiskohtaisempia tietoja ja arvioita tulevista markkina-alueista, tuotteista, palveluista sekä tulevaisuutta koskevista ideoista. Taloudellisilla etujärjestöillä on siten keskeinen tehtävä WTO:n roolin säilyttämisessä myös tulevaisuudessa kaupan vapauttamisesta ja sääntöjärjestelmän kehittämisestä vastaavana kansainvälisenä toimijana.













































WTO