Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén kansallisen kilpailukyvyn säilyttämisestä

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén kansallisen kilpailukyvyn säilyttämisestä

Puhe Lapin Liiton valtuustolle 25.11.2002


Arvoisat valtuutetut, hyvät naiset ja herrat!

Suomi on saavuttanut viime vuosina lukuisia kärkisijoja kansainvälisissä vertailuissa: koulutusjärjestelmämme tuloksia ylistetään, toteutamme parhaiten kestävän kehityksen periaatteita ja - mikä hienointa - Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. World Economic Forumin suorittamassa kilpailukykyvertailussa tipuimme ykköspaikalta Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi, mutta esimerkiksi informaatiotekniikassa olemme yhä edelleen maailman johtava kansakunta. Myös monella elämänlaadun mittarilla sijoitumme aivan maailman kärkipäähän.

Kaikista päinvastaisista väitteistä ja puheista huolimatta Suomi ja suomalaiset menestyvät ja voivat hyvin. Meillä on omat haasteemme ja varmasti aina asioita korjattavana, mutta meidän on myös syytä muistaa Suomen ainutlaatuinen ja kansanvälisestikin arvostettu menestystarina. Tätä tosiasiaa ei saa kadottaa harmaan mielikuvamaalailun usvaan.

Kansallisen kilpailukyvyn säilyttäminen

Olennaisena osana suomalaiseen kilpailukykyyn kuuluu veropolitiikka. Tulevien eduskuntavaalien yksi mielenkiintoisimmista keskusteluista käytäneenkin verotuksesta. Itseäni verokeskustelussa on toistuvasti häirinnyt se, että kovin usein ja virheellisesti pidetään verotuksen nostamista tai pitämistä ennallaan hyvinvointivaltion säilyttämisen ehtona. Totuus kuitenkin on, että maltillinen, johdonmukainen ja suunnitelmallinen veronalennuslinja ei kuitenkaan koidu hyvinvointiyhteiskuntaa rapauttavaksi tekijäksi, vaan päinvastoin.

Ainoastaan verotusta alentamalla Suomella on mahdollisuus säilyttää kilpailukykynsä ja siten turvata hyvinvoinnin lisääntymisen mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Painopisteen on oltava työn verotuksen keventämisen puolella, vaikka myös yritysten kilpailukyvystä on huolehdittava. Tuloverotuksen keventäminen alentaa samalla myös verokiilaa ja kannustaa työllistämään.

Suomi on hyötynyt verrattomasti maailmantalouden avautumisesta ja pääsystä Euroopan sisämarkkinoille. Tällä kehityksellä on kuitenkin ollut oma hintansa. Työttömyyslukumme, jotka ovat laskeneet meillä Lapissa suhteessa jopa muuta maata nopeammin, ovat valitettavasti edelleen Euroopan kärkipäätä. Väestö ikääntyy ja erityisesti nuorten muuttovirta kasvukeskuksiin jatkuu, minkä johdosta Pohjois- ja Itä-Suomessa alkaa olla kuntia, joissa jo puolet väestöstä on eläkeiässä. Vanhusten hoidossa, päiväkotipaikkojen määrässä ja leikkausjonoissa on paljon parantamisen varaa.

Alueellinen kehitys vaatii tulevina vuosina suurta huomiota, jatkuvaa arviointia ja määrätietoista politiikkaa. Muuttuneessa maailmassa tähän haasteeseen on vastattava uusilla resepteillä. Paluuta vanhaan jakopolitiikkaan ei ole millään politiikan alueella, ei myöskään aluepolitiikassa. Nykyaikainen aluepolitiikka edellyttää ennen muuta voimakasta panostamista 1) kestävän kehityksen turvaamiseen, 2) hyvään ja uudistuvaan hallintoon sekä 3) omien vahvuuksien jatkuvaan kehittämiseen.

Kansallisen aluepolitiikan perustavoitteita on edelleen oltava hyvinvointipalvelujen saatavuuden turvaaminen koko maassa, perusinfrastruktuurin ylläpitäminen, elinkeinoelämän kehittymisen vahvistaminen, positiivinen työllisyyskehitys sekä alueiden talouden ja osaamisperustan vahvistaminen.

Kuntatalouden ennakoitavuutta parannettava

Kuntataloudessa monilla Lapinkin kunnilla on tunnetusti suuria haasteita, joita väestömuutos osaltaan edelleen ruokkii. Yksi ongelma on myös kuntatalouden ennakoitavuuden puute. Tarvitsemme kestävän ratkaisun, jossa kuntatalouden vaihtelut eivät ole niin suuria kuin nykyisin ja jossa julkinen sektori, valtio ja kunnat, voidaan todella nähdä saman kolikon eri puolina. Seuraavaan hallitusohjelmaan onkin syytä saada oma kuntatalousohjelmansa, joka kattavasti määrittää valtion sitoumusten tason ja jossa eri osapuolet sopivat yhteiset tavoitteet.

Vastakkainasettelu ja kärjistäminen sekä kaaoksen lietsominen kääntyvät muuttotappiokuntia itseään vastaan. Jos maakunnassa ja omissa kunnissa arvostetut henkilöt eri syistä välittävät jatkuvaa tuomiopäivän kuvaa, niin kuinka kuntalaiset itse voisivat uskoa parempaan tulevaisuuteen? Lappilaisten toimijoiden onkin kyettävä luomaan tulevaisuudenuskoista asennetta, panostettava aktiivisuuteen ja ahkeruuteen, mutta ennen muuta kunta- ja poliittiset rajat ylittävään yhteistyöhön. Ei ole olemassa sellaista rahasummaa, joka korvaisi ihmisten oman tulevaisuudenuskon ja yritteliäisyyden. Lapissakin tarvitaan uskoa ja ennen muuta yhteistyökykyä eri julkisten ja poliittisten toimijoiden kesken.

Metsätaloudesta ja ympäristönsuojelusta

Keskeisessä asemassa Lapin tulevaisuuden kannalta ovat tietysti työllistävät ja kasvavat yritykset. Lapistakin löytyy jo monta kansainvälisillä markkinoilla menestyksellisesti pärjäävää yritystä. Niiden kilpailukyvystä on pidettävä huolta. Ympäristöpolitiikka on nyt liian monessa yksittäistapauksessa nousemassa valitettavalla tavalla koko maakunnan kehitystä rajoittavaksi tekijäksi ja luomassa tarpeetonta vastakkainasettelua eri toimijoiden kesken.

Suomessa on totuttu avoimeen ja demokraattiseen päätöksentekoon, myös ympäristönsuojeluun liittyvissä kysymyksissä. Päätöksenteon perusteena käytetään parasta mahdollista asiantuntemusta ja tieteellistä tietoa. Olenkin ollut erittäin hämmästynyt Greenpeacen toiminnasta, joka on monella tavalla ristiriidassa suomalaisen demokraattisen päätöksenteon ja avoimen yhteiskunnan arvojen kanssa.

Suomessa poliittiseen päätöksentekoon kuuluvat neuvottelut ja kompromissit, jotka synnyttävät yhteiskuntamme yhteistä tahtoa parhaiten ilmentävän lopputuloksen. Esimerkiksi nykyinen metsien suojelutilanne on joka tapauksessa kahdessa ministeriössä tapahtuneen huolellisen valmistelun synnyttämä ja eduskunnan siunaama. Tämän päätöksentekomallin arvoa ei yhdenkään tahon luulisi aivan äkkiseltään voivan kyseenalaistaa.

Suomalainen metsiensuojeluohjelma on hyvä

Itse asiassa Suomella ja suomalaisilla on kaikki syyt olla ylpeitä nykyisistä erittäin kunnianhimoisista suojeluohjelmista, jotka ovat kooltaan ja laadultaan maailman huippuluokkaa. Vanhojen metsien suojeluohjelma, luonnonpuistot ja muut suojelualueet sisältävät noin 3,6 miljoonaa hehtaaria, mikä lienee suhteellisesti ottaen maailmanennätys. Esimerkiksi Ruotsi saavuttaa Suomen nykyisen suojelun tason vasta, kun luvatut 400 000 ha on suojeltu v. 2010. Metsätalous ei Suomessa siis uhkaa ekosysteemiä.

Metsä- ja paperiteollisuuden markkinat ovat kovasti kilpaillut ja suomalaiset yritykset ovat menestyneet tässä kilpailussa erinomaisesti. Kaikkia Greenpeacen isännöimän lyhyen ja tarkoitushakuisen vertailun taustalla olevia motiiveja ja pyrkimyksiä voi vain arvailla, mutta ympäristösuojelun lisäksi asiassa on myös huomattava kauppapoliittinen ulottuvuus. Perusteeton ulkoparlamentaarinen painostus ei ole rakentavaa eikä suomalaisen poliittisen kulttuurin mukainen tapa toimia. Nyt esitetyt uudet hakkuukiellot sadoille tuhansille hehtaareille Lapissa merkitsisivät käytännössä metsätalouden loppumista Pohjois-Suomessa.

Meidän on syytä olla erittäin maltillisia ja vastata esitettyihin syytöksiin selvillä ja vahvoilla faktoilla. Meillä ei ole varaa menettää malttiamme tai ohittaa olankohautuksella nyt esitettyjä vaatimuksia. Kaupankäynnissä mielikuvien valta kasvaa koko ajan ja meidän on kyettävä vastaamaan tähän haasteeseen. Minusta vertauksellisesti voisimme hyvin sanoa, että ne vaatimukset, jotka nyt on esitetty Pohjois-Suomen hakkuiden osalta, merkitsevät samaa, kuin me vaatisimme Saksan autotehtaiden sulkemista niiden saastuttavuuden vuoksi ja lisäksi Saksan moottoriteille asetettavaksi enintään 120 km nopeusrajoitusta!

Toinen yhtä vakava haaste lappilaisen elinkeinonelämän menestymiselle ovat asetetut omaehtoiset uudet tulkinnat kaivannaisteollisuuteen liittyvistä sivukivistä. Kaksi Lapin työllisyyden kannalta keskeistä hanketta on nyt merkittäviltä osin uudessa kustannuslaskennassa näiden uusien vaatimusten vuoksi. Hallituksen onkin syytä käydä perusteellinen keskustelu, jotta eri viranomaistulkinnat eivät toimisi kansallista etuamme vastaan ja jos tarvetta on, niin meidän on ryhdyttävä tarvittaviin lakimuutoksiin kaivannaistoiminnan jatkon turvaamiseksi.

Nämä uudet vaatimukset ovat uhka lappilaiselle hyvinvoinnille, kova isku sekä valtiontaloudelle että ennen muuta suomalaiselle aluepolitiikalle. Muuttoliike on yksi yhteiskuntamme rakenteita rajuimmin muuttava tekijä. Ihmisten keskittyminen kasvukeskuksiin ei ole kenenkään etu. Tätä kehitystä on erittäin vaikeata hallita tai muuttaa, mutta ainakaan sitä ei tule ehdoin tahdoin entisestään vauhdittaa. Koko Suomi on jatkossakin voitava pitää asuttuna ja tämähän ei onnistu mikäli yrittämisen ja taloudellisen toiminnan edellytykset estetään.

On syytä muistaa, että kestävään kehitykseen kuuluu kolme pilaria: 1) ekologinen pilari, jota tasapainottavat 2) sosiaalinen ja 3) taloudellinen pilari. Suomi on jälleen arvioitu maailman parhaiten kestävän kehityksen periaatteita toteuttavaksi maaksi. Johannesburgin huippukokouksessa palkittiin 10 kansainvälistä yritystä YK:n ympäristöjärjestön ja kansainvälisen kauppakamarin myöntämällä ympäristöpalkinnolla. Näistä suomalaisen yrityksen edustaja vastaanotti peräti kaksi ja toinen edusti nimenomaan metsäteollisuuttamme!

Kunta- ja aluepolitiikasta

Aluepolitiikan osalta hallitus ei ole vain uudistanut tavoitteitaan vaan se on myös käynnistänyt tai on käynnistämässä runsaasti toimenpiteitä alueiden kehittämiseksi tavoitteiden suuntaan. Näiden toimenpiteiden lippulaivana on aluekeskusohjelma, jonka piirissä on tällä hetkellä 34 seutua. Aluekeskusten alueilla asuu kaikkiaan 3,25 miljoonaa ihmistä, mukaan luettuna yli 80 prosenttia maaseudulla asuvasta väestöstä, ja hankkeen alkutahdit ovat olleet selvästi myönteisiä. Hallituksen uuden aluepolitiikan toinen lippulaiva on ollut osaamiskeskusohjelma. Osaamiskeskuksia on tällä hetkellä 19 sekä kolme verkosto-osaamiskeskusta. Jopa valtiontalouden tarkastusvirasto on kiitellyt ohjelmaa ja sen tuloksia. Tuloksiin voidaan kirjata tähän mennessä vuosilta 1999 - 2002 5 700 uutta korkean osaamisen työpaikkaa ja 5 100 säilytettyä työpaikkaa.

Erityisesti aluekeskusohjelmatyön ja mielestäni koko aluepolitiikan ehkä kaikkein kriittisimmäksi tekijäksi on kohoamassa kuntien välinen yhteistyö, sen riittävän kiinteät ja toimivat rakenteet. Siitä on tulossa tekijä, jonka voimalla syntyy voittajia ja jonka puute tuottaa häviäjiä. Kuntien yhteistyön lisääminen onkin ollut hallituksen monien toimien keskeisenä ja yhdistävänä tavoitteena. Hallitus on myös kannustanut kuntia yhdistymään tarjoamalla merkittäviä yhdistymisavustuksia. Ensi vuoden budjettiesityksessä määräraha on 8,5 miljoonaa euroa.

Minusta oli mielenkiintoista tutustua Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran hiljattain tekemään selvitykseen. Tässä selvityksessä tutkittiin 160 helsinkiläisyrityksen ja julkishallinnon tahon valmiuksia ulkoistaa toimintojaan muualle Suomeen. Sopivia ulkoistettavia toimia voisivat olla esimerkiksi perintä, palkanlaskenta, puhelinvaihteet, internetsivujen tuottaminen, sähköiset kauppapaikat jne. Loppupäätelmä oli, että tarvitaan vähintään 30 000 asukkaan kunta, jotta yritykset ovat valmiita siirtämään toimintojaan sinne. Mieluummin toivottaisiin jopa 50 000 asukkaan kuntaa, jotta osaamispohjaa olisi riittävästi tarjolla. Sitran yliasiamies Aatto Prihtin johtopäätös oli selvä: kuntaliitokset.

Oma johtopäätökseni on, että ollakseen houkutteleva vaihtoehto uusille ja sijoittumispaikkaansa etsiville yrityksille Lapin kuntien on kyettävä nykyistä tiiviimpään ja aidompaan yhteistyöhön tai yhdistyttävä! Kuntaliitokset eivät ole itseisarvo, vaan järkevä hallinto ja toimivat peruspalvelut. Seuraavan hallituksen onkin pohdittava mitä tehdä, jos kuntien vapaaehtoinen yhteistyö ei tarjotuista porkkanoista huolimatta etene.

Hallituksen hajasijoituspolitiikasta

Valtion omaa alue- ja keskushallintoa on myös edelleen kehitettävä. Nykyinen jako TE-keskusten ja maakuntaliittojen välillä on osoittautunut toimivaksi. Tältä pohjalta on jatkettava, enkä näe tarvetta lähteä äskeisen professoriryhmän pohdinnan johdosta yhdistämään näitä kahta eri toimijaa. Sen sijaan TE-keskuksiin on keskitettävä lisää valtion aluehallintotehtäviä. Niitä on syytä kehittää entistä kattavammiksi valtion aluepalvelukeskuksiksi. Lääninhallinnon tehtävät tulee myös arvioida uudelleen. On tutkittava, voidaanko keskeiset osat niiden tehtävistä sijoittaa TE-keskuksiin ja osa mahdollisesti erillisiin valtion lupavirastoihin, jotka voitaisiin hajasijoittaa eri puolille Suomea. Henkilökunta ja heidän osaamisensa siirtyy uuteen organisaatioon. Tämänsisältöinen ajatushan sisältyi myös mm. hiljattaiseen liikenne- ja viestintäministeriön selvitykseen.

Valtion keskushallinnon uudelleen organisointi on myös varmasti yksi suurista ja haastavista seuraavan hallituskauden tehtävistä. Jo pitkään tavoitteena on ollut kehittää ministeriöitä entistä enemmän strategisen johtamisen tehtäviin. Hallitus on myös jo käynnistänyt valtion keskushallinnon eri toimintojen alueellistamisen silloin, kun niitä uudelleen organisoidaan. Aina kun keskushallintoon perustetaan uusi toiminto tai olemassa olevaan tehdään merkittävä uudelleenorganisointi, on selvitettävä tällaisen yksikön tai toiminnon sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Kesällä tuli myös voimaan lainsäädäntö, jonka nojalla päätökset keskushallinnon toimintojen alueellisesta sijoittamisesta tehdään aina poliittisella tasolla. Päätöksen tekee asianomainen ministeri tai valtioneuvosto.

Sisäasiainministeriö on edennyt alueellistamisessa nopeimmin periaatteelliselta tasolta käytännön toimiin. Poliisin tietohallintokeskus on päätetty sijoittaa Rovaniemelle ja vaiheittain tapahtuva siirtyminen on jo käynnissä. Hätäkeskuslaitoksen johto-organisaatioyksikkö aloittaa ensi vuoden alussa Porissa sekä arpajais- ja asehallintoyksikkö Riihimäellä. Turvallisuusalan valvontayksikön toiminta Mikkelissä alkaa vielä tänä syksynä.

Aluehallinnon uudistaminen jatkuu

Aluehallinnossa on 1990-luvulla tehty suuria uudistuksia. Seuraavalla vaalikaudella on aloitettava aluehallinnon vahvistaminen ja virtaviivaistaminen. Eväitä tähän työhön saadaan myös piakkoin käynnistyvästä Kainuun hallintokokeilusta. Kokeilu antaa Kainuun toimijoille laajan vallan päättää valtion kehittämisrahoituksen sekä EU:n rakennerahastovarojen suuntaamisesta. Lisäksi keskeisiä peruspalveluita siirretään maakunnan hoidettaviksi. Samoin kuntien elinkeinopolitiikka siirretään maakuntatasoiseksi.

Kokeilu on räätälöity Kainuun tarpeisiin mutta sisältää valtakunnallisestikin erittäin tärkeitä kokeilukohteita. Kainuun mallin toimivuudesta saaduilla kokemuksilla voi olla erittäin merkittäviä vaikutuksia maamme koko aluehallinnon kehittämisessä ja siksi kainuulaiset ovat todella paljon haltijoina tulevaisuudessa.

Onkin erittäin mielenkiintoista pohtia, olisiko meillä Lapissa ollut valmiutta ottaa vastaan vastaava tarjous, mikäli hallitus olisi esittänyt kokeilua Lappiin. Olisiko meiltä todella löytynyt riittävää valmiutta yhteistyöhän? Tähän kysymykseen vastaamisen jätän teille, arvoisat Lapin liiton valtuutetut.






































































ympäristö