Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen puhe kansalaisjärjestöseminaarissa
Helsinki
6. huhtikuuta 2006
Haluan tällä puheenvuorollani virittää toivottavasti aktiivista keskustelua kansalaisjärjestöjen roolista osana suomalaisen kehityspolitiikan kokonaisuutta. Keskityn puheenvuorossani kahteen kokonaisuuteen; kehitysyhteistyön määrään ja laatuun sekä tekeillä olevan kansalaisjärjestölinjauksen peruslähtökohtiin.
Tässä tilanteessa on paikallaan kerrata se, mitä hallitus parin viikon takaisella kehyspäätöksellään viestitti liittyen kehitysyhteistyömäärärahojen kasvuun tulevina vuosina. Hallituksen kehysriiheä edelsi aktiinen kampanjointi kehitysyhteistyömäärärahojen puolesta - siitä suuri kiitos lankeaa aktiiviselle kansalaisjärjestövaikuttamiselle.
Hallitus päätti kehysriihessä tarkasti vain vuoden 2007 määrärahatason. Hallitus piti 0,7 prosentin poliittisen tavoitteen voimassa mutta tunnusti sen, että vastuu ja valta tavoitteen saavuttamisesta on seuraavalla hallituksella. Tämä toki tiedettiin vaalikausien rytmityksen perusteella jo aiemminkin, mutta nyt tämä vaalikausien välinen vastuunjako haluttiin tuoda esiin näin konkreettisesti.
Myönteistä kehyspäätöksessä on se, että vuoden kuluttua jo takana olevissa eduskuntavaaleissa kehitysyhteistyömäärärahat tulevat olemaan entistä voimakkaammin vaalikeskusteluissa ja etenkin hallitusneuvottelujen osana. Olen varma että nykyisenkaltaista kehysmenettelyä tullaan uudistamaan seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä. Selvää on kuitenkin se, että puolueet joutuvat punnitsemaan omat tavoitteensa - miten paljon mihinkin tavoitteeseen ollaan valmiita panostamaan. Kehitysyhteistyömäärärahojen nosto on ollut monissa vaaleissa tähänkin asti esillä mutta enimmäkseen vain "kannatan/ en kannata" -linjalla. Tälläiseen kysymykseen on kovin helppo vastata että kyllä kannatan - ja tämä sallittakoon esimerkiksi erilaisiin tutkimuksiin vastaaville kansalaisille. Hallituspuolueet - tai sellaisiksi pyrkivät - ovat kuitenkin toisenlaisessa asemassa ja vastaus on suhteutettava todelliseen kykyyn ottaen huomioon niin kotimaiset kuin muutkin kansainväliseen vastuuseen liittyvät menotarpeet.
Nykyinen hallitus sitoutui jo ensimmäisinä hetkinään siihen, että vaalikauden aikana kehitysyhteistyömäärärahoja tullaan kasvattamaan reilulla 200 miljoonalla eurolla. Tässä on pysytty ja hallituskauden saldo tulee olemaan vahvasti positiivinen edellisiin hallituksiin verrattuna; määrärahoja on nostettu enemmän mitä kaksi edellistä hallitusta teki yhteensä. Tekemistä kuitenkin vielä riittää seuraavalle hallitukselle - on oikein sanoa, että olemme viime vuosina luoneet sekä määrällistä että laadullista pohjaa sille, että 0,7 tavoite olisi Suomellekin mahdollinen. Kehityspoliittisen toimikunnan vuosittainen lausunto harjoitetusta kehityspolitiikasta on muotoutunut laatutyömme oivalliseksi apuvälineeksi.
**
Näissä vastaavissa tilaisuuksissa on aiemminkin puhuttu laadusta ja järjestöjen vastuusta. Nämä teemat ovat edelleen ajankohtaisia, paljon on työtä vielä tehtävänä. Laatutyöhön panostaminen on kehitysyhteistyössä mukana olevien yhteinen tavoite ja haaste. Tämä on tärkeää tietysti itse kehityksen kannalta; olennaistahan on saada myönteistä vaikutusta aikaan kehitysmaiden ihmisten arjessa. Kehitysyhteistyön vaikuttavuuden mittaaminen ei ole helppo tehtävä, mutta mittaamisen vaikeus ei oikeuta siitä luopumiseen. Haluan vielä korostaa sitä, että työmme vaikuttavuus ja laatu ovat ennenkaikkea kehitysmaiden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Tulin viime yönä OECD:n kehitysapukomitea DAC:n kokouksesta. Kokouksessa puhuttiin parin päivän ajan monista teemoista avun tuloksellisuuteen liittyen. Monissa puheenvuoroissa viitattiin siihen, miten esimerkiksi maatasolla harmonisaatio etenee melko hitaasti ja miten tässä työssä eivät ole järjestöt mitenkään mukana. Kehitysyhteistyöjärjestöt tekevät yhteistyötä varsin vähän. Esimerkiksi humanitaaristen kriisien sattuessa kullakin järjestöllä on tarve heiluttaa omaa lippuaan - koordinaatiota ja avointa tiedonvaihtoa ei silloin tapahdu vaan pikemminkin sitä, että kentällä auttajien "päät kolisevat yhteen"
Haluaisinkin heittää teille, hyvät järjestöjen edustajat, haasteen siitä, mitä koordinaatio ja harmonisaatio ja sitä kautta avoin yhteistyö muiden toimijoiden kanssa voisi tarkoittaa myös järjestöjen työssä. Meillä on toki omassakin järjestökentässämme jo olemassa hyviä esimerkkejä siitä, miten voimavaroja yhdistämällä voidaan saada isommat lihakset aikaan
Työmme vaikuttavuus ja tuloksellisuus ovat tärkeää myös siksi, että olemme vastuussa rahoittajille, suomalaisille veronmaksajille. Suomalaiset ovat suhtautuneet kehitysyhteistyöhön myönteisesti, ja tämä on toiminut hyvänä selkänojana poliittisille päätöksille. Viime viikonlopun kaltaiset ikävät uutisoinnit järjestöjen piiristä havaituista epäselvyyksistä ovat ikäviä meille kaikille. Niin tahattomat osaamattomuudet kuin tarkoitukselliset väärinkäytöksetkin leimaavat helposti koko järjestökentän maineen. Se on epäreilua mutta tapahtuu väistämättä. Toisaalta on niin, että on hyvä osoittaa että valvonta pelaa ja vilungin yrittäjät huomataan oikein toimijoiden keskuudesta.
Kansalaisjärjestöillä on aina ollut merkittävä rooli kehityskasvatuksen toimijoina. Kehitysmaatietoisuuden ja globaalin yhteisvastuun vahvistaminen suomalaisten keskuudessa on meidän yhteinen, jatkuva työsarkamme. On tärkeää että kehitysmaatietoisuutta pyritään jakamaan mahdollisimman laajoille kansanjoukoille, ei vain niille jotka ovat jo asioista kiinnostuneita. Rohkeilla välinevalinnoilla ja räväkilläkin kampanjoilla voidaan saavuttaa aivan uudenlaisia kohderyhmiä. Koska teistä monet ovat aktiivisia järjestötoimijoita myös Suomen sisällä, kannustan teitä kaikkia edelleen vahvistamaan kehityspoliittista tietoisuutta suomalaisten kansalaisten keskuudessa.
***
Hallituksen kehityspoliittinen ohjelman antaa kansalaisjärjestöille merkittävän roolin osana suomalaista kehityspolitiikkaa. Konkreettisimmillaan tämä näkyy roimasti kasvaneina määrärahoina. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyömäärärahat ovat tänä vuonna 67 miljoonaa euroa, lisäystä viime vuoteen on 15 miljoonaa euroa. Tässäkään salissa kukaan ei voi olla tunnustamatta sitä, että kasvu on ollut tuntuva. Valtion talousarviossa ei juuri löydy muita menokohtia, jotka kasvaisivat tällä tahdilla. Tärkeää on järjestöjen kannalta myös tehty omavastuuosuuden laskeminen toiveiden mukaisesti.
Kun määrärahat ovat kasvaneet näin voimakkaasti lyhyen ajan sisällä, on syntynyt huutava tarve kansalaisjärjestölinjaukselle. Tälläisen linjauksen tarve on tunnistettu ministeriössä mutta uskoisin sitä kaivatun myös järjestökentässä. Näkemys siitä, mistä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä tulisi olla kysymys ja miten siihen tavoitteseen päästään ja millä työnjaolla - tästä on linjauksessa kysymys. Tarvitaan strateginen näkemys ja tiekartta näkemyksen toteuttamiseksi. Kaikkea ei tietenkään keksitä uudelleen tai mullisteta ylösalaisin - myös toimivien käytäntöjen aukikirjaaminen tulee olemaan olennainen osa linjausta.
Linjaustyö on alkuvaiheessa, tämä seminaari on keskeinen osa kehittämisprosessia. Valmistelun vetovastuu ja vastuu johtopäätösten tekemisestä on ministeriöllä. Työn teossa
ministeriö kuulee kansalaisjärjestöjä eri tavoin. Ministeriön avaama kansalaiskeskustelu globalin sivuilla ei ole ollut niin vilkas kuin odotimme - tämä on harmillista, voisihan nettikeskustelu tarjota rajattomat osallistumismahdollisuuden kaikille teistä ja kaikille teidän järjestöjenne aktiiveista.
Kun työstämme linjausta kevään mittaan valmiimmaksi, järjestämme siitä vielä erillisen kuulemistilaisuuden - tämä ajoittunee kesäaikaan. Ei kuitenkaan kannata jäädä panttaamaan hyviä ehdotuksia viimeiseen kuulemistilaisuuteen vaan lähettäkää niitä rohkeasti ministeriöön.
Linjauksen keskeisimmistä elementeistä;
Keskeistä edelleen sitoutuminen Suomen kehityspoliittisiin tavoitteisiin ja YK:n vuosituhattavoitteisiin, tämä on edellytyksenä valtionavustuksen saamiselle. Heitän teille kysymyksen, miten te järjestöinä ymmärrätte tämän sitoutumisen?
Vahvistetaan kansalaisjärjestöjen roolia kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön. Miten muuten tätä roolia voidaan vahvistaa kuin vain määrärahoja kasvattamalla?
Ministeriön ja järjestöjen väliselle vuoropuhelulle olisi kehitettävä institutionaaliset puitteet. Viimeksi kuluneen vuoden aikana kansalaisjärjestöyksikön resursseja on lisätty merkittävästi (entiset ja uudet virkamiehet ovat täällä mukana vuoropuhelua käymässä ja kuulemassa). Tämä on ollut ministeriön sisäinen kehittämishaaste, johon on pystytty vastaamaan ja nyt on ministeriössä mahdollisuus aikaisempaa aktiivisempaan keskusteluun järjestöjen kanssa.
Laatu ja vaikuttavuus ovat kehitysyhteistyön mitta, vain laadukkailla hankkeilla on menestymisen mahdollisuudet. Vain vaikuttavalla kehitysyhteistyöllä ja kehityspolitiikalla kehitysmaiden köyhien ihmisten elinolot kohentuvat. Haluan korostaa, että laadun vaatiminen ei ole järjestöjen kiusaamista; samanlaista laatukeskustelua käymme jatkuvasti myös hallituksen harjoittamasta työstä ja näin täytyy ollakin. Eteenpäin vievän aatukeskustelun edellytys on kuitenkin se, että eri toimijat eivät ole linnottautuneet omiin bunkkereihin ampumaan toisiaan vaan että keskinäinen luottamus mahdollistaa avoimen vuoropuhelun.
Järjestöjen taloudellista ja hallinnollista kapasiteettia on vahvistettava, jotta laatua voidaan kehittää ja ylläpitää koko järjestökentässä. Ttaloushallinnosta on keskusteltu tässä foorumissa jo aikaisempinakin vuosina, nyt olisi löydettävä konkreettisia keinoja asian parantamiseksi. Koulutuksen ja neuvonnan tarjonnan ja osallistumisen kasvattaminen on välttämätöntä, tässä työssä. Kepalla on jo nyt - ja toivon että jatkossa vielä vahvemmin - merkittävä rooli ja vastuu.
***
Olemme linjausvalmistelun kimpussa osin siksi, että vuosien ja vuosikymmenten mittaan kansalaisjärjestösektorin menettelytavat, hallinnolliset rakenteet, tukimuodot ovat rakentuneet pala palalta eikä lopputulos ole välttämättä selkein mahdollinen. Tiedän että tässä tilanteessa olisi helppo tarttua yksityiskohtiin; mikä omavastuuprosentti kellekin ja millaisilla kaavakkeilla hanketukea tulisi hakea.
Nämä ovat toki tärkeitä kysymyksiä, mutta kannustaisin teitä tässä seminaarissa ajattelemaan vähän isommini: Mistä sinun mielestäsi tulee kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön oikeutus, millainen kumppanuus ministeriön ja järjestöjen välillä tuottaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen ja miten kansalaisjärjestöjen tekemä työ edesauttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista ja tukee suomalaisten kehityspolitiikan kokonaisuutta. Näiden isojen kysymysten miettiminen on meidän velvollisuutemme, haaste on yhteinen ja siihen on tärkeä tarttua tosissaan ja tulevaisuuteen suuntautuen.