Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen puheenvuoro Kansalaisyhteiskunnan rooli rauhanrakentamisessa ja rauhanvälityksessä -seminaarissa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen puheenvuoro Kansalaisyhteiskunnan rooli rauhanrakentamisessa ja rauhanvälityksessä -seminaarissa
 

Maanantai 14.2.2011 klo 8.30 – 12.30
Marina Congress Center

Rauhantyö kehityspolitiikassa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Hyvät kuulijat,

Rauhantyöllä on kehityspolitiikassa tärkeä rooli. Teemaa on painotettu sekä politiikan että operatiivisella tasolla jo pitkään. Asia ei ole hallitustasollakaan uusi, sillä jo hallitusohjelmassa (Vanhanen II) todetaan että ”Suomi painottaa kehityspolitiikassaan aiempaa vahvemmin kriisien ennaltaehkäisyä ja rauhanprosessien tukemista”.

Hallituksen kehityspoliittinen ohjelma (2007) täydentää vielä hallitusohjelmaa todeten mm. että ”kehityspolitiikan tehtävänä on toimia turvallisuuden vahvistamiseksi sanan laajassa merkityksessä”, sekä ”Suomi korostaa laajaa turvallisuuskäsitettä, joka vahvistaa turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien keskinäisen yhteyden” ja erityisesti, että ”painotetaan rauhanprosessien tukemista osana yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen edistämistä.”

Kehityspoliittisen osaston tuottama Kehitys ja turvallisuus Suomen kehityspolitiikassa – Yhteistyön suuntaviivoja - asiakirja, määrittelee painopisteitä Suomen toiminnalle kehityksen ja turvallisuuden edistämiseksi politiikkavaikuttamisen sekä kehitysyhteistyövaroin rahoitettavan operatiivisen työn osalta. Lisäksi siinä esitellään Suomen keskeisiä yhteistyökanavia ja yhteistyötahoja. Asiakirja nivoutuu eri ministeriöiden yhteistyönä valmistelemaan Kokonaisvaltaiseen kriisinhallintastrategiaan täydentäen sitä kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön tehtäväkentän osalta.

Käsittelen puheessani ensiksi rauhanvälityksen ja rauhanrakentamisen käsitteistöä siten, kun nämä nähdään kehityspoliittisessa ajattelussamme, toiseksi selvennän rahoitukseen liittyviä kysymyksiä ja kolmanneksi luonnehdin hieman kansalaisjärjestöjen roolia rauhanvälityksessä ja rauhanrakentamisessa.

Muutama ajatus käsitteistöstä:

Tässä yhteydessä muistuttaisin, että rauhanvälitys on vain osa laajemmasta konfliktineston, kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen kentästä. Rauhanvälitys kattaa ne diplomaattiset ja poliittiset toimet, joiden keskeisenä pyrkimyksenä on muuttaa konfliktin osapuolten asenteita. Tavoitteena on aseellisen taistelun ja väkivallan käytön lopettaminen ja siirtyminen kohti konfliktin rauhanomaista ratkaisua ja rauhansopimusta. Rauhanrakentaminen kattaa toiminnan, jolla vaikutetaan konfliktin taustalla oleviin rakenteellisiin kysymyksiin sekä konfliktin osapuolten pitkäaikaisiin suhteisiin. Rauhanrakentamisen tavoitteena on ratkaista konfliktin taustalla olevat syvät ristiriidat ja rakenteelliset epäoikeudenmukaisuudet.

Kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö sekä ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltiokehityksen vahvistaminen ovat keskeisiä työkaluja väkivaltaisten kriisien ja konfliktien ennaltaehkäisyssä sekä konfliktien jälkeisissä tilanteissa. On puututtava myös konfiktien ja väkivaltaisten kriisien taustalla oleviin poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Tämä vaatii yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen tukemista.

Rahoituksesta:

Nostaisin seuraavaksi keskusteluun rauhanvälitykseen ja rauhanrakentamiseen liittyvät rahoituskysymykset, jotka monia askarrattuvat.

Selvennyksenä, että OECD:n kehitysapukomitean direktiivit määrittelevät tietyt konfliktien ehkäisyyn, rauhanrakentamisen sekä turvallisuusalaan liittyvät toimet ODA-kelpoiseksi. Vuonna 2009 eli viimeisimmän käytettävissä olevan virallisen tilastoinnin mukaan Suomen ODA-raportoinnin mukaiset maksatukset laajan turvallisuuden kehittämiseksi nousivat yhteensä 54,6 miljoonaan euroon.

Summa kattoi esimerkiksi tukea erilaisille siviilien toimesta tapahtuville rauhanrakentamiseen, konfliktinehkäisyyn ja ratkaisuun tähtääville ohjelmille sekä tukea YK-rauhanoperaatiossa konfliktin jälkeen tapahtuvaan rauhanrakentamisvaiheeseen, kuten kansallisen infrastruktuurin kunnostamista, aseistettujen joukkojen yhteiskuntaan sopeuttamista, miinojen raivausta ja niin edelleen. Lisäksi laajan turvallisuuden näkökulmasta Suomi on tukenut kehitysyhteistyövaroin turvallisuusjärjestelmän uudistamisohjelmia, joissa keskiössä on esimerkiksi poliisivoimien uudelleenkoulutusta. Tämän 54,6 miljoonan euron lisäksi tulee huomioida muut Suomen tukemat kehitysyhteistyöohjelmat, jotka tähtäävät peruspalvelujen parantamiseen sekä elinkeinojen kehittämiseen hauraissa valtioissa ja tilanteissa.

Maantieteelliset painopisteet ovat Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti olleet väkivaltaisesta konfliktista kärsiviä tai toipuvia maita kuten Afganistan, Kosovo, Nepali, Sudan ja palestiinalaisalueita. Lisäksi vakauden ja turvallisuuden vahvistaminen on yksi Keski-Aasian, Kaukasuksen ja itäisen Keski-Euroopan maat kattavan Laajemman Euroopan aloitteen painopisteistä. Tukemamme paikalliset, kansainväliset ja suomalaiset kansalaisjärjestöt toimivat mainitsemieni maiden ja alueiden lisäksi monissa muissakin maissa, jotka kärsivät konflikteista ja tuovat oman tärkeä lisänsä Suomen kehitysyhteistyöhön.

Vahvasta politiikkatason tuesta ja ohjauksesta (hallitusohjelma, hallituksen kehityspoliittinen ohjelma) johtuen kehitysyhteistyömäärärahojen käytössä on tähänkin asti ollut valmiuksia suhtautua myönteisesti rauhanvälittämistä tai –rakentamista koskevien esitysten tukemiseen. Käytännössä rauhanvälittäminen ja – rakentaminen lähes aina kohdistuu maahan, joka luokitellaan kehitysmaaksi. Jos kehitysyhteistyömäärärahat jatkossakin kasvavat, tämän tyyppiseen toimintaan on mahdollista kanavoida entistä enemmän määrärahoja. Olennaista on, että toimintaan sovelletaan normaaleja kehitysyhteistyön varainkäyttöä koskevia tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen liittyviä sääntöjä ja menettelytapoja.

Haluankin tässä yhteydessä myös alleviivata sitä tosiasiaa, että nykyisellään lähes 90 prosenttia siviilikriisinhallinnasta lasketaan ODA-kelpoiseksi toiminnaksi. Vuonna 2009 Suomen tukeman siviilikriisinhallinnan ODA-kelpoinen osuus oli noin 13,5 MEUR. Myös ETYJ-operaatioihin sisältyi rauhanvälitykseen liittyvää toimintaa, jonka kokonaismäärä oli vuonna 2009 noin 1,3 MEUR.

Rajanveto kehitysyhteistyön ja siviilikriisinhallinnan välillä on paikoitellen veteen piirretty. Käytännössä operaatioiden mandaatit asettavat tiukat raamit toiminnalle ja onkin ensiarvoisen tärkeää rakentaa hyvä yhteistyö siviilikriisinhallinnnan ja kehitysyhteistyön toimijoiden välille. Kehitysyhteistyö myös pyrkii tuomaan siviilikriisinhallinnan maailmaan sellaiset kehityspolitiikan maailmasta tutut teemat kuten tuloksellisuuden, vaikuttavuuden, omistajuuden, laadun seurannan, vastaanottajamaan kansallisten kehitysstrategioiden huomioimisen ja kestävyyden.

Suora sotilastoiminta ja siihen liittyvät hankinnat eivät ole ODA-kelpoista toimintaa. Myöskään rauhaan pakottamiseen liittyvät toimet, jotka ovat rinnastettavissa sotilastoimiin, eivät täytä ODA-kriteerejä. Rauhanturvaamisen liittyvä toiminta on kuitenkin tietyiltä osin ODA-kelpoista. Esimerkiksi YK-mandaatiin perustuvien rauhanturva-operaatioiden kustannuksista 7 %:n osuus voidaan laskennallisesti määritellä ODA:ksi.

Kansalaisjärjestöjen roolista rauhanvälityksessä ja rauhanrakentamisessa:

Onnistunut rauhanvälitys kulminoituu rauhansopimukseen, jonka myötä rauhanvälittäjät saavat ansaittua julkisuutta. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin ottaa huomioon kaikki ne kansainvälisen politiikan sekä ruohonjuuritason luottamusta herättävät toimet, joiden kautta valmistetaan maaperää sovintoon. Näin ollen kansalaisjärjestöjen työ ruohonjuuritasolla on ensiarvoisen tärkeää.

Kansalaisyhteiskunnalla on tärkeä rooli turvallisuuden ja kehitysedellytysten luomisessa. Se voi vauhdittaa rauhanprosessien käynnistymistä ja toimia vahtikoirana julkisen vallan käytön valvonnassa. Ihmisten arkipäivän turvallisuuden perustana ovat paikalliset yhteisölliset turvaverkot. Konfliktitilanteissa ne usein murtuvat ja tarvitaan ihmisoikeus- ja kehitysjärjestöjä tukemaan ihmisiä selviämään välittömästä kriisistä. Nämä voivat mobilisoida tukeaan kriisialueella usein nopeammin ja kohdistetummin kuin viralliset organisaatiot.

Paikallisen toimintaympäristön ja yhteiskunnan ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää. Rauhanvälityksen ja rauhanrakentamisen kestävät tulokset edellyttävät koko yhteiskunnan sitoutumista prosessiin, mukaanlukien kansalaisyhteiskunta. Helpoiten syrjäytyvien ryhmien osallistumisesta tulee erityisesti huolehtia.

Kansalaisjärjestöt täydentävät monenvälistä kehitysyhteistyötä ja toteuttavat varhaista elpymistä, jälleenrakennusta sekä katastrofien ennaltaehkäisyä. Kansalaisyhteiskunnan rooli on myös tärkeä tiedon välittäjänä ja mahdollistaa konfliktien syntyyn liittyvän aikaisen varoituksen yhteistyön osana.

Lopuksi alleviivaisin vielä sitä, että viime vuosina tapahtunut kehitys osoittaa, että Suomen panostukset (ml. rahoitus) rauhantyöhön ovat kasvaneet ja muodostavat jo aika laajan kirjon. Uusia konkreettisia rauhanrakentamis- ja rauhanvälitystoimia on toteutettu ja on vireillä uusissa kohteissa ja alueilla. Näistä yksityiskohdista alustaa Kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Jorma Julin myöhemmin.

Toivotan hyvää seminaaria.
 

kriisinhallinta