Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lehtomäen puhe kansalaisjärjestöseminaarissa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen puhe kansalaisjärjestöseminaari Helsingissä 7. huhtikuuta 2005.


Hyvät kansalaisjärjestötoimijat,

kuluva vuosi on kehityspolitiikan supervuosi. Tämän supervuoden sysäsi liikkeelle tsunamin pyörteistä kummunnut kansainvälisen yhteisvastuun aalto. Meillä kotimaassa kehitysyhteistyö on ollut esillä myös kaksien merkittävien vuosijuhlien tiimoilta; Suomen virallinen kehitysyhteistyö täytti 40 vuotta ja Kepa juhli 20-vuotistaivaltaan. Syksyllä on edessä YK:n vuoro juhlia pyöreitä vuosia. YK on mainituista toimijoita vanhin, se tulee jo kuudenkympin ikään.

Samaan aikaan, kun YK täyttää 60 vuotta, on tullut kuluneeksi viisi vuotta vuosituhatjulistuksen allekirjoituksesta. Vuosituhattavoitteiden toteutumista ja seurantaa koskeva korkean tason tapaaminen järjestetään syyskuussa New Yorkissa. Nyt tarkastellaan kriittisesti mitä olemme saavuttaneet ja mitä tarvitaan, jotta tavoitteet toteutuvat. Vuoteen 2015 mennessä olemme mm. sitoutuneet puolittamaan köyhyyden ja ulottamaan peruskoulutuksen kaikille. Näistä tavoitteista olemme vielä kaukana.

***

Kotimaisessa keskustelussa kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu on ollut paljon esillä viime viikkoina, kiitos hallituksen kehysriihen ja senkin aikana vaikuttaneen kansalaisjärjestökentän 0,7%-kampanjan. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2010 mennessä, yleinen talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen.

On huomattava, että määrärahat tosiasiassa kasvavat - joka vuosi yli 50:llä miljoonalla eurolla. Se on merkittävä määrä uutta rahaa kehitysyhteistyöhömme - vuosittain.

Kuukauden takaisen hallituksen kehyspäätöksen perusteella näyttää siltä, että 0,7 prosentin tason saavuttaminen on kovin vaikeaa. Kepa jakoi alkuviikosta eduskunnassa millimetrin ohuita kakkuja - seuraavalle hallitukselle on kuitenkin jäämässä liian iso kakku 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamisessa. Erityisen vaikealta kehitys näyttää pitkäjänteisen suunnittelun näkökulmasta, koska mitoitamme valtuuksiin perustuvan pitkäaikaisen valmistelun kehyspäätöksen mukaisiksi.

Minulta on tivattu sitä, mikä sitten on hallituksen tavoitevuosi 0,7 prosentin saavuttamiseksi, kun se ei kerran näytä onnistuvan vuoteen 2010 mennessä. Valtioneuvoston jäsenenä en voi antaa uutta vuosilukua, koska uuden vuosiluvun määrittämisellä ei olisi mitään pohjaa. Teen parhaani - kansalaisyhteiskunnan ja kansalaismielipiteen suosiollisella siivityksellä - jotta istuva hallitus muodostaisi mahdollisimman tukevan jalustan seuraavalle hallitukselle kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseksi.

Haluan itse korostaa sitä, ettei pidä puhua pelkästään rahasta. Vain rahan lisäämisellä maailman köyhyysongelmat eivät ratkea, vaan tarvitaan muunlaistakin muutosta. Kehitysyhteistyömme on osa kokonaisvaltaista kehityspolitiikkaa: teemme työtä tasa-arvoisemman maailman eteen niin kauppa, ihmisoikeus-, ympäristö, kuin turvallisuuspolitiikassammekin. Sanomattakin on selvää, että kehitysmaiden omille politiikkaratkaisuilla on keskeinen vaikutus köyhyyden nujertamisessa.

Te, jotka toteutatte kehitysyhteistyötä tiedätte, että tulokset eivät aina mene yksi yhteen käytetyn rahan kanssa. Köyhyysongelma ei siis ole pelkästään rahan puutteen ongelma.


***

Vuosituhattavoitteet muodostavat perustuksen Suomen kehityspoliittiselle periaatepäätökselle, jossa todetaan, että kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli linjausten toimeenpanijoina. Olen usein toivonut ja painottanut sitä, miten kansalaisyhteiskunnankin tulisi nähdä kehityspoliittinen ohjelma toiminnan sisältöä myönteisesti ohjaavana linjauksena.

Vuosituhattavoitteisiin kuuluu myös kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen, mikä on järjestöjen ominta alaa. Kansalaisjärjestötoiminnan rikkautta on siltoja rakentava laaja kosketuspinta kansojen, uskontojen ja kulttuurien välillä.

Aina silloin tällöin, kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen, minulle esitetään vastalauseita tai vähintäänkin kyseenalaistavia huomioita siitä, miten kehityspoliittisen periaatepäätöksen linjaukset koskevat tai eivät koske järjestökenttää. Yhtä usein olen todennut sen, että on itsestään selvää että myös järjestökentän on huomioitava toiminnan suunnittelussaan Suomen kehityspoliittiset linjaukset. Linjaukset on tehty siksi, että suomalainen kehitysyhteistyö olisi mahdollisimman tuloksellista ja vaikuttavaa - tapahtuu se sitten hallituksen tai kansalaisjärjestöjen toimesta.

Tässäkin yhteydessä on kuitenkin syytä todeta jälleen kerran se, että kehityspoliittisen periaatepäätöksen linjaus virallisen kehitysyhteistyön keskittymisestä kahdeksaan pitkäaikaiseen kumppanimaahan ei kosketa kansalaisjärjestöjä. Me emme sorsi emmekä suosi järjestöjä niiden maavalinnan perusteella, vaan kaiken päätöksenteon pohjana on hankkeiden ja toiminnan laadun arviointi.

Hallitusten välisessä kehitysyhteistyössä keskittyminen harvempaan määrään maita ja sektoreita on vielä pitkälti puheen asteella - tai ainakin keskittymisessä ollaan vielä alkumetreillä. Jo tässä tilanteessa on hyvä huomata järjestöjen toiminnan täydentävyys suhteessa hallituksen toimintaan; järjestöt toimivat ja kykenevät usein toimimaan maissa ja alueilla jota Suomen virallinen kehitysyhteistyö ei syystä tai toisesta tavoita.

Parhaissa tapauksissa Suomen virallinen ja järjestöjen kehitysyhteistyö täydentävät toisiaan yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. On normaalia, että kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten välillä on joskus pientä turbulenssiakin, jopa "kalabaliikkia". Silti olen varma, että yhdistävää kehitystahtoa löytyy varmasti vielä huomattavasti enemmän. Toimimme kaikki tahoillamme eriarvoisuuden vähentämiseksi maailmassa. Keskittymällä niihin nimittäjiin joista olemme samaa mieltä, voimme parhaiten hyödyntää resurssejamme.

Viime vuonna tässä vastaavassa seminaarissa puhuin siitä, miten meidän eri toimijoiden tulisi kunnioittaa toistemme rooleja ja tehtäviä. En malta olla viittaamatta tähän samaan asiaan tänäänkin; hyvä henki syntyy luottamuksesta ja luottamus puolestaan on edellytys yhteisen vastuun jakamiselle ja kantamiselle. Reilulla, avoimella ja aktiivisella yhteydenpidolla katkaistaan siivet monelta huhulta ja spekulaatioiden sijaan voimme kaikki keskittyä itse asioiden hoitoon. Olemme rakentamassa sosiaalista pääomaa ja hyvää vuorovaikutusta kehitysmaissa - tätä samaa on syytä olla rakentamassa jo täällä kotimaassa.

***

Iloksemme kansalaisjärjestösektorimme toimintamahdollisuudet kasvavat määrärahojen lisääntyessä, mikä vaikuttaa oleellisesti järjestötoimintaan. Ulkoministeriö on viime kuussa päättänyt laskea tällä hakukierroksella järjestöjen omarahoitusosuutta 20:sta 15:een prosenttiin, vammaisten asemaa parantavien hankkeiden kohdalla omavastuu laskee 10:stä 7,5:een prosenttiin. Kansalaisjärjestötuen osuutta Suomen virallisesta kehitysyhteistyöstä tullaan niinikään kasvattamaan, nykynäkymin se kasvaa yli 80 miljoonan euron vuositasolle nykyisestä reilusta 50 miljoonasta.

Järjestötyön volyymi kasvaa ja samalla on syytä ulkoministeriön ja järjestöjen yhdessä katsoa, mikä on se strateginen rooli, joka järjestöillä kehitysyhteistyön kokonaisuudessa on. Mitä se on ollut, ja millaiseksi haluaisimme sen muodostuvan.

Järjestöillä on noin 500 hanketta 70 maassa. Valtaosa näistä on hyvin hoidettuja ja osa suorastaan esimerkillisiä. Hyvät uutiset tuen perillemenosta kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeissa antavat uskoa siihen, että järjestömäärärahan huomattava kasvattaminen on ollut kestävä ja oikea poliittinen valinta. Toivoin tässäkin seminaarissa kuultavan erilaisia onnistumisen elämyksiä, menestystarinoita hyvistä hankkeista. Hyvien kokemusten jakamisesta opimme vähintään yhtä paljon kuin yhteisistä karikoista puhumalla.

Mahdollisuuksien lisääntyessä vastuu ja haasteet kasvavat. Jotta määrärahoista saadaan mahdollisimman paljon irti, täytyy toimijoiden vahvistaa osaamistaan. On meidän kaikkien etujen mukaista, että yhdessä maksamiemme verorahojen käyttöä valvotaan huolella. Läpinäkyvä kirjanpito ja asianmukainen tarkastus ovat osa valvontaa mutta myös osa hyvää hallintoa.

Ja hyvä hallinto puolestaan on merkittävä osa kehitysyhteistyötä. Kun suomalainen järjestökenttä ulkoministeriön tuella pyrkii vahvistamaan kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa, on keskinäinen toimiva ja läpinäkyvä hallintokulttuuri yksi yhteisistä vahvuuksistamme. Osa tätä vahvuutta on, että toimintatapojamme säännöllisesti pyritään kehittämään ja vuorovaikutusta hyödyntämään.

Hallinnollisten menettelytapojen arviointi ja kehittäminen eivät ole kiusaamista. Ulkoministeriöllä on virkavastuu ja ministerillä poliittinen vastuu siitä, miten suomalaisten veronmaksajien rahoja käytetään. Tämä on hyvä myös jokaisen järjestötoimijan, itsekin veronmaksajina, hyvä pitää mielessä.

Kansalaisjärjestöillä on ollut perinteisesti hyvin vahva rooli kehitysyhteistyön kehittämisessä. Etenkin tänä päivänä, kun hallitusten välinen työ on painottumassa hiljalleen kohti sektori- ja budjettitukea, tuo järjestöjen tekemä työ suomalaisten toimijoiden keskuuteen kipeästi kaivattua kenttäkokemusta ja projektiosaamista. Esimerkiksi yhä useammalla Ulkoministeriöön rekrytoitavalla uudella diplomaatilla on järjestötausta kansalaisjärjestöissä.

Kansalaisjärjestötyön tukeminen ja vahvistaminen asettuu hallituksen toiminnassa myös laajempaan viitekehykseen. Yksi hallituksen neljästä poikkihallinnollisesta politiikkaohjelmasta käsittelee nimenomaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamista. Politiikkaohjelman osana on mm. kartoitettu järjestötoimintaa koskevaa koulutusta ja tutkimusta ja tehty ehdotuksia järjestöllisen koulutuksen sisällölliseksi uudistamiseksi ja vaikuttavuuden parantamiseksi.

Heitän teille kaikille haasteen osallistua aktiivisesti myös laajempaan julkiseen keskusteluun kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta - omalla sektorillamme on varmasti annettavaa tähän laajempaan viitekehykseen, jossa mm. mietitään tapoja lähentää valtiollisen toimijan ja järjestösektorin välistä yhteyttä.

***

Kansalaisjärjestöt ovat itsellisiä ja itsenäisiä toimijoita. Tämä riippumattomuus on keskeinen osa järjestötyön perusluonnetta, ja UM kunnioittaa sitä. Yhtä selvää on, että kehityspolitiikasta vastaavana ministerinä minulla on oikeus, ja suoranainen velvollisuus, esittää näkemyksiäni ja tehdä linjauksia koskien myös kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä. Avoimen keskusteluilmapiirin hengessä aion tätä työtäni tehdä jatkossakin.

Kiitän huomiostanne ja odotan vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua.